Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

"Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa." (Room.15:4)

Pyhät kirjat nykymaailmassa: Fundamentalismi

Tärkeimmiksi pyhiksi kirjoiksi nykymaailmassa voidaan katsoa juutalaisten Toora, kristittyjen Raamattu, muslimien Koraani, hindujen Veda-kirjallisuus, laaja buddhalainen kirjallisuus (jonka ytimessä on Tripitaka eli "kolme koria") sekä kiinalaiset Taon ja konfutselaisuuden klassikot. Näiden jälkeen ehkä sikhien Granth ja Myöhempien aikojen pyhien Mormonin kirja. Suurten uskontojen ydinopetuksissa tuntuu olevan jotakin syvästi yleisinhimillistä: elämä on arvokasta ja merkityksellistä; maailmalla ja ihmisellä on toivoa; rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Laupias samarialainen: tänä päivänä olisi ehkä kerrottava laupiaasta muslimista auttamassa uhria, jonka ohi kristityt ovat kulkeneet.

Sellaista asemaa kuin islamissa on Koraanilla, ei kristinuskossa ole Raamatulla, vaan Kristuksella. Raamatun lähin vastine islamissa olisivat profeetan elämästä kertovat traditiot. Pyhä kirja vain viittaa Kristukseen. Vastaavasti buddhalaisia kirjoituksia verrataan Mahayana-buddhalaisuudessa sormeen, joka osoittaa kuuhun; kun näkee kuun, ei sormella enää ole suurta merkitystä. Pyhän kirjan uskonto par excellence onkin islam. Kristinuskossa on ollut kausia ja siinä on suuntauksia, joille "Raamattu on kristittyjen Koraani". Jos tällaisesta "Raamatusta" ammennetaan oikeutus omille näkemyksille ja jos niiden toteuttamiseen on vielä rahaa ja poliittista vaikutusvaltaa, joudutaan helposti mielivaltaisiin ja vaarallisiin tulkintoihin. Jos Raamattua lukee tästä näkökulmasta, juuttuu pysyvästi kaksi vuosituhatta vanhojen tekstien edustamaan maailmankuvaan.  Jo naisen asemassa tapahtunut vallankumous riittää osoittamaan, miten hankalasti tällainen usko Raamatun auktoriteettiin sopii yhteen nyky-yhteiskunnan eettisten normien kanssa; tätä kehitystä ei kukaan naispappeuden vastustaja uskalla ainakaan julkisesti kritisoida. Järjenvastaisuus ja seksismi eivät ole uskonnosta viehättyneelle pakollisia lisähankintoja. Fundamentalismi tekee Raamatusta fetissin, jota palvotaan mutta jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten arkitodellisuuden kanssa. Jeesus opettaa, että ainoa fundamentaalinen totuus on rakkaus.

Koraanin sotaisat kohdat kalpenevat Tooran kuvaamien jumalallisten kansanmurhien tai Ilmestyskirjan kostonhimoisten visioiden rinnalla. Koska Yhdysvaltain evankeliset tulkitsivat omia pyhiä tekstejään kirjaimellisesti, he eivät käsittäneet, miten minkään uskonnon vakavasti ottavat voisivat toimia toisin itselleen pyhiä tekstejä tulkitessaan. Tästä seurasi, että "oikeaa" islamia edustivat heidän katsannossaan vain ne ääriryhmät, jotka ottivat Koraanin, sharia'an ja hadithien uskonsotaan ja maailmanvalloitukseen yllyttävät lausumat kirjaimellisesti. Kristillinen oikeisto vakuutti yhteen ääneen, että nämä edustivat "oikean" islamin tosiasiallista enemmistöä; se, joka kutsui itseään muslimiksi mutta uskoi toisin, oli käsittänyt väärin oman uskonsa todellisen sisällön.

Fundamentalismin jäljet pelottavat - olipa kyse mistä uskonnosta tahansa. ("Fundamentalismi" kuvaa oikeastaan erästä 1900-luvun alun protestanttista liikettä, joka pitäytyi sanatarkasti Raamatun luomiskertomukseen biologian ja luonnontieteen sijaan; lännessä sanaa on käytetty myös islamismin synonyymina.) Valitettavan usein se johtaa henkiseen tai jopa fyysiseen väkivaltaan. Joskus alkukantaisilta, julmilta ja seksistisiltä vaikuttavat tekstit ovat yksinkertaisesti alkukantaisia, julmia ja seksistisiä. Vaikka kuvan tekeminen Jahvesta oli kiellettyä, hänestä oli mielikuvia, joita täytyy pitää "epäjumalankuvina": kuva "miehestä, joka johtaa kansaansa sotaan, hävittää sen viholliset ja vaatii tiukkaa 'etnistä puhdistusta' estääkseen kansan mahdollisen uskonnollisen luopumuksen." Shakespearen sanoin: paholainenkin osaa lainata Raamattua omiin tarkoituksiinsa. Raamattu sisältää paitsi enkelimäisiä myös riivattuja tekstejä. Kristillisyyden nykyajan haasteita on verrattu 200-lukuun, jolloin kristityt elivät vähemmistönä ja kirkkoa kiusasivat monet harhaopit. Yksi harhaopeista oli dualistinen manikealaisuus, joka erotti tarkasti toisistaan hyvän ja pahan mutta käänsi samalla ihmisten uskonnollisuuden sisäänpäin.

Pakkokäännytys ja miekkalähetys saattavat kuulua menneisyyteen monien ulkoisten keinojen suhteen, mutta ne ovat edelleen fundamentalististen liikkeiden ydinarsenaalia. Jotkin asiat lausutaan nykypäivänä kenties sivistyneemmin, mutta taustalla vaikuttavat peruskäsitykset eivät ole juurikaan muuttuneet. Olennaiset ovat yhä olennaisia myös eri fundamentalismeissa. Fundamentalistille pienikin poikkeama omasta opista ja ryhmästä on kauhistus. Luterilaisille fundamentalisteille roomalaiskatolinen kirkko on yhä portto, kaiken eksytyksen äiti. Ääri-islamilaisten suhtautuminen maltillisiin ja toisella tavalla uskoviin muslimeihin on aivan samaa perushenkeä. Uskonnollisista motiiveista nousevassa keskustelussa Raamattu uhkaa kuihtua asetuskokoelmaksi. Raamattua käytetään samaan tapaan kuin Suomen lakia: sieltä etsitään mahdollisimman yksiselitteisiä ohjeita yksittäisiin ongelmiin ja pyritään Raamatun "selvän sanan" mukaisiin ratkaisuihin, jotta "sanaan sidotulle" omalletunnolle jäisi mahdollisimman vähän vaihtoehtoja.

Evankeliumin levittäminen ei tarkoita sitä, että paukutetaan ihmisten ovia silloin, kun on tiedossa, miten olematon heidän kiinnostuksensa asiaa kohtaan on. Kristinusko ei ole kaupustelijan tavaraa, joka on pakko myydä, ajattelipa asiakas mitä tahansa. Kristuksen opetuslasta ei neuvottu pitämään jalkaa oven välissä eikä pakkosyöttämään sanomaansa. Päinvastoin: "Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaan tomu jaloistanne." Länsimaista tehtu lähetystyö on ollut vahvasti sidoksissa länsimaiden siiromaavalloitusten historiaan. Afrikkalainen anekdootti: "Kun valkoinen mies tuli, hänellä oli Raamattu ja meillä oli maa. Valkoinen mies sanoi: rukoilkaamme. Kun avasimme rukouksen jälkeen silmämme, meillä oli Raamattu ja valkoisella miehellä oli maa."

Jeesus huomasi pidättyväisimpien ihmisten menevän usein tunteidensa tukahduttamisessa niin pitkälle, että he alkoivat kohdella julmasti moraaliltaan heikompia. Siksi Jeesusta rakastivat omien heikkouksiensa uhrit, ja hän näki heissä hengen jaloutta, joka oli pidäkkeettömyydessään lähempänä Jumalaa kuin kurinalaisten herkeämätön varuillaan olo.

On käsittämätöntä, että vielä meidän päivinämme on ihmisiä, jotka väittävät kovaan ääneen, että Raamatun jokainen sana on Jumalan pyhää sanaa. Yleensä he eivät ole lukeneet Raamattua koskaan kovin tarkkaan, vielä vähemmän pohtineet lukemaansa. He valitsevat sen, mikä sopii heidän mielipiteisiinsä ja ennakkoluuloihinsa, ja jättävät muun huomiotta. Emme puolusta Jumalaa olemalla kritiikittömiä. Jumala sietää meidän etsintäämme. Hän kehottaa meitä siihen. Hän sanoo: Etsikää, niin löydätte! Kolkuttakaa, niin teille avataan! Fundamentalistit elävät sen harhakuvan vallassa, että heidän uskonsa on täysin sama kuin profeettojen ja apostolien usko. Heille tutustuminen historiallis-kriittiseen eksegetiikkaan on usein uskoa järkyttävä kokemus. He joko torjuvat sen tai korvaavat sillä entisen uskonsa. Jälkimmäisessä tapauksessa historiallisesta eksegetiikasta tulee eräänlainen pseudouskonto, joka kyllä vapauttaa fundamentalismin harhakuvitelmista mutta ei historismin loukusta; tästä vapaudutaan, kun oivalletaan, a) ettei vanhojen tekstien merkityssisältö rajoitu niiden historialliseen merkitykseen ja b) ettei Jumala (Kristus ja Pyhä Henki) ole jäänyt Raamattuun, vaan vaikuttaa elävänä tässä ajassa.

Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat tosikot ovat pilanneet koko kirjan maineen. 1700-luvulla elänyt teologi Matthew Tindal sanoi: "Syntyy perin outo keitos, kun jonkin kirjan todenmukaisuutta yritetään todistaa sen sisältämien oppien todenmukaisuudella - ja toisaalta päätellään noiden oppien olevan totta, koska ne sisältyvät tuohon kirjaan." Inspiraatio-opin raamattuperustelu (2 Piet.1:21; 2 Tim.3:16) on tietysti kehäpäätelmä, joka on uskottava vain sen itsetodistuksen takia (autopistia). Yksi Raamatussa toistuvista teemoista on ihmisen taipumus käsittää Jumala väärin. Ensimmäiset oppilaat saattoivat kysyä neuvoa itseltään Jeesukselta, mutta asiakirjoista käy ilmi, että jo silloin Jeesuksen oli kärsivällisesti korjattava opetuslastensa väärinkäsityksiä ja selvitettävä heidän kateuteen ja keskinäiseen kilpailuun liittyneitä riitojaan.   Nykyään Jumalaan liitetyt inhimilliset ominaisuudet on otettu suoraan valkoiselta protestanttiselta heteroseksuaaliselta miespuoliselta osastopäälliköltä, joka uskoo edustavansa hiljaista moraalista enemmistöä. Hiljainen Moraalinen Enemmistö kuulostaa aina yhtä pelottavalta. Siellä voi muhia mitä tahansa.

"Paratiisin resepti"

Veli Toukomies kuvitteli 1980-luvun alkupuolella, mitä tapahtuisi, jos fundamentalistinen liikehdintä saisi Suomessa riittävän suuren vallan:

  1. Aborttia ei käytännöllisesti katsoen myönnettäisi kenellekään.
  2. Avoliitot tehtäisiin laittomiksi.
  3. Ehkäisyvälineitä saisi vain apteekeista, kenties jonkinlaista korttia vastaan.
  4. Asiallisiakaan yhdyntäkuvauksia ei saisi olla oppikirjoissa.
  5. Lähes kaikki seksi siivottaisiin elokuvista, televisiosta, lehdistä, kirjoista.
  6. Kivuttoman synnyttämisen edesauttamista ei pidettäisi tärkeänä.
  7. Homoseksualismi olisi (jälleen) rikos.
  8. Nainen ei saisi vapaasti valita sukunimeään mennessään avioliittoon.
  9. Muutenkaan naisten tasa-arvo ei toteutuisi, ei missään tapauksessa naispappeuden suhteen.
  10. Ruumiillista kuritusta ei kiellettäisi.
  11. Kuolemanrangaistusta ei poistettaisi.
  12. Keskiolutta ei saisi muualta kuin Alkosta.
  13. Muutenkin alkoholikuri kiristyisi voimakkaasti, ja viinakortti palautettaisiin.
  14. Oppilaitoksissa olisi pakollinen luterilainen uskonnonopetus.
  15. Kehitysopin opettaminen kiellettäisiin, ainakin poistettaisiin oppikirjoista.
  16. Teologisesta tiedekunnasta poistettaisiin liberaaliksi katsottu opetus ja sen opettajat.
  17. Mainittavaa Israelin julkista kritiikkiä ei sallittaisi.
  18. Jumalanpilkasta tulisi ankara rangaistus, ehkä kuolemanrangaistus.
  19. Kommunistien toiminta kiellettäisiin tai tehtäisiin ainakin hyvin vaikeaksi.
  20. Muu kuin hengellinen musiikki olisi pannassa.

"Raamattu yksin"

Reformaation "Raamattu yksin"-periaate (sola scriptura) "ei tuonut rauhan sanomaa vaan miekan - niin terävän miekan, että se erotti toisistaan protestantismin nivelet ja ytimet."* Raamattuun vedoten saatettiin kiistää lapsikaste, kolminaisuusoppi, perisynti ja uskonvanhurskaus. Paremmin kansan käsiin sopivaksi kirjaksi osoittautuikin katekismus, johon oli Raamatusta poimittu oikeat kohdat oikein selitettyinä. On myönnettävä, että katolinen kirkollisen tradition painotus on pystynyt pitämään Raamattua paljon monipuolisempana uskonelämän lähteenä kuin protestanttisuus sola-formuleillaan. Toisaalta katolisuudessa on omat sietämättömät raamatunvastaisuutensa, kuten pappien pakkoselibaatti.

* Syker, N., The Religion of Protestants - The Cambridge History of the Bible. 1970.

Protestanttisessa kristikunnassa käytännössä ristiriitatilanteissa tunnustukset ajavat Raamatun edelle. Raamattua arvioidaan tunnustusten pohjalta. Suomen kirkossa Luther on se auktoriteetti, johon vetoamalla asiat ratkaistaan. Jyrkkäotsaisimmat protestantit viljelevät käsitystä, jonka mukaan luterilaiset taistelivat pyhän kirjan puolesta Raamatun hylänneitä katolilaisia vastaan. Väite on ylimielinen eikä pidä paikkaansa. Raamatun asema ja merkitys oli keskiajan katolisessa kirkossa kiistaton. Toisin kuin usein ajattelemme, Lutherin peruskatsomus Raamatusta kaiken opin normina ja ohjenuorana, oli yhteinen sekä Lutherille että hänen vanhauskoisille, "katolisille" vastustajilleen. Konfliktin ydin oli sen sijaan se, että katolilaisten mukaan Lutherilla oli hybriittinen vakaumus, että juuri hän, Luther, ainoana on ymmärtänyt Raamatun varsinaisen sisällön oikein ja että hän sitten tällä omalla subjektiivisella löydöllään mittaa kaikkien kirkon isien Raamatun tulkintaa.

Iskulauseessa Sola Scriptura, muotoiltiin näkemys, joka erotti Raamatun historiasta. Kirjoitettu sana erotettiin Hengen jatkuvasta työstä kirkon elämässä. Voiko Raamattua ymmärtää kuuntelematta lainkaan niitä, jotka olivat sen ensimmäisiä lukijoita? Jos ravistamme Raamatun tekstit irti maasta, josta ne kumpusivat ja saivat ravintoa, käsityksemme siitä, mitä Raamattu opettaa, alkavat pian hapsottaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Näin kaikki oli otollista sille, että kenestä tahansa saattoi tulla raamattuopas itselleen. "Sinä voit lukea noin, mutta minäpä luenkin näin." Tällaisessa askeleessa kuvastuu sattuvasti modernin ajan individualismi, yksilökeskeisyys. Kristityt alkoivat puhua minun uskostani meidän uskomme asemesta. Kun jokaisesta ihmisestä tuli oma hengellinen auktoriteettinsa, avautui pian tie kehitykselle, joka johti koko ajan uusiin haarautumiin. Kun joku uskoi lukevansa Raamattua muita paljon uskollisemmin alkuperäisen kristillisyyden mukaisesti, hän uskoi saman tien omaavansa täyden oikeuden oman kirkon perustamiseen. Oli syntynyt putkinäköisyyden vaivaama protestanttinen mieli.

Kaikki tunnustukset ja opit ovat "syntyneet tukitsemaan Raamattua aivan tietyissä historiallisissa oloissa." Uusissa tilanteissa "vahvasti tilannesidonnaiset opilliset muotoilut eivät välttämättä ole enää ymmärrettäviä - saati että ne yksin enää riittäisivät sanomaan, mitä kristinusko on nyt", kirjoittaa dosentti Kai Peltonen. Luther itsekin myönsi, että Raamatulla on "vahanenä", jonka voi kääntää osoittamaan mihin suuntaan tahansa. Kristus on Lutherin mielestä Raamatussa kuin "lapsi kapaloissa". Hän ei pitänyt kaikkia Raamatun kirjoja samanarvoisina. Kriteerinä oli miten kukin niistä "ajaa Kristusta". Se, mitä Kristus ei opeta, ei vielä ole apostolista, vaikka itse Paavali ja Pietari opettaisivat sitä. Luther suositteli suuria muutoksia VT:n ja UT:n kaanoneihin. Useimmat protestantit hyväksyivät hänen ehdotuksensa poistaa VT:sta ne kirjat, joita ei löytynyt heprealaisesta Raamatusta (Apokryfikirjat eli deuterokanoniset kirjat), mutta he torjuivat hänen ehdotuksensa poistaa sellaiset kirjat kuten Jaakobin kirje, Juudaksen kirje ja Ilmestyskirja UT:sta.

Luterilaisen puhdasoppisuuden vaatimusten paineissa Lutherin tulkinnan dynaamisuus jäykistyi sanainspiraatio-opiksi. Jatkoa tämä tulkinta on saanut yhä nykyäänkin vaikuttavassa fundamentalistisessa raamatuntulkinnassa. Voisi sanoa, että Raamattu on itse provosoinut oman kritiikkinsä omalla monimuotoisuudellaan. Oman pyhän kirjan kriittinen käsittely on uskontojen maailmassa harvinaista, mutta ei ainutlaatuista. Vain kriittinen asenne omaan(kin) traditioon antaa oikeuden ehdottaa moraalisen kritiikin soveltamista (myös) vieraisiin traditioihin, esim. Koraaniin ja islamin lakiin. Raamattututkimus joutuu lähteämään siitä, että Matteusta selitetään Matteuksella - ei Paavalilla eikä varsinkaan Lutherilla. Luterilaisuudessa laista ei ole vapauduttu, vaan on tapana puhua "lain kolmannesta käytöstä". Tuon ajatuksen mukaan laki ohjaa ja neuvoo jo pelastunutta kristittyä oikeaan elämään. Paavali ei tällaista ajatusta hyväksyisi. Laki ja armo sulkevat toisensa pois heti kättelyssä.

Jokainen tajuaa, että meitä ympäröivä reaalinen maailma on kokonaan toinen kuin se, jonka ongelmia Raamatun kirjoittajat ovat käsitelleet. Mutta ei tässä vielä kaikki: nimenomaan se symbolinen maailma, joka on meidän ajattelumme, ymmärryksemme ja tulkintatapamme taustalla, on toinen kuin Raamatun kirjoittajilla. Meidän ajatteluamme, toimintaamme ja kannanottojamme määräävät erilaiset ihanteet kuin Raamatun ajan ihmisillä. Me emme varmaankaan oikopäätä hyväksyisi auktoriteetiksemme hellenistijuutalaista synagogaa tai stoalaisia filosofeja, jotka kuitenkin vaikuttivat esim. Paavalin eettiseen opetukseen enemmän kuin konsanaan Jeesus.

Raamatuntulkinta

Vaikutushistoriansa valossa pyhä kirja on sitä mitä tulkitsijat siitä ja sillä tekevät. Tulkitsijoille ovat ovet auki joka suuntaan. Mitä korkeampi asema kirjalla, sitä suurempi valta selittäjällä. Tulkitsija vastaa siitä, onko hänen tulkintansa elämäksi vai kuolemaksi. Hän ei voi siirtää vastuuta Raamatulle.

Sellainen raamatuntulkinta, joka sortaa toista ihmistä, ei "aja Kristusta", vaikka nousisikin lukuisista raamatunkohdista. Jos jokin raamatunkohta näyttää olevan vastoin Raamatun Jumalan rakkaudesta kertovaa ydinsanomaa, on esitettävä Raamatun asiakritiikkiä. Raamattu sisältää selvästi vanhentuneita tai moraalisesti kyseenalaisia näkemyksiä tai käytännön ratkaisuja. Raamattua ei voi suoraviivaisesti käyttää ohjeena opissa eikä elämässä. Usko Jumalaan ei tee kenestäkään erehtymätöntä Raamatun tulkitsijaa. Eikä usko Jumalaan merkitse sitä, että ihminen tuntisi Jumalan jotenkin muita paremmin. Kaikki Raamatun käyttäjät suorittavat valikointia, "raamatullisuus" on väistämättä valikoivaa, tulkinnoissa on kysymys valinnoista. Monelta harmilta vältyttäisiin, jos tämä voitaisiin avoimesti tunnustaa. On vastuutonta vedota moraalisissa ratkaisuissa vain yleisesti "Raamattuun". Moraalinen kritiikki osoittaa, että valinnat ovat välttämättömiä Raamattua käytettäessä. Pyhien kirjoitusten näkeminen todellisuudentajuisesti ja aikuisen uskonnolliseen kehitystasoon sopivalla tavalla on ehdottoman välttämätöntä. Mitä tutumpi jokin Raamatun kertomus meille on, sitä vaikeampaa sitä on tarkastella kokonaan uudella tavalla. Mitä kauemmin tulkinnan epätarkkuudet saavat pysyä entisellään, sitä syvemmälle ne juurtuvat kristilttyjen tietoisuuteen.

Vaikka roomalaiskatolisen kirkon hierarkia tuomitsi sekä Kopernikuksen että Galileon teokset, protestantit hyväksyivät ne nopeasti, ja myös monet yksittäiset katoliset, joihin teki vaikutuksen tiedemiesten käyttämä tieteellinen metodologia. Sovittaakseen tämän uuden näkemyksen maailmankaikkeudesta Raamatun kanssa, jota useimmat protestantit pitivät loukkaamattoman pyhänä, he tulkitsivat uudelleen kohdat joiden kerran tulkittiin todistavan että maa oli liikkumaton (Ps.75:4) tai että aurinko kiersi maata (s.o. kirjaimellisesti nousi ja laski; Ps.50:1), selittäen Raamatun kieltä kuvailevana pikemmin kuin kirjaimellisena. Ongelma, kuten monet kristityt alkoivat ymmärtää, ei ollut tieteessä eikä Raamatussa, vaan Raamatun kelvottomassa tulkinnassa, esim. pakottaessaan sen kirjaimellisuuteen kun se olisi pitänyt ottaa kuvaannollisesti tai fenomenologisesti (s.o. kuvaillen tapahtumia niin kuin ne ilmenevät inhimillisestä näkökulmasta, kuten auringon "nousu").

Kuka tahansa voi olla "raamatullinen" ja moittia toisia sen puutteesta, kun saa itse sanoa, mitä "raamatullisuus" on ja mitä siitä seuraa. Niitä, jotka haluavat päättää, mitä Raamatussa varsinaisesti tarkoitetaan, sanottiin siellä mitä tahansa, on ollut ja on edelleen monia. Lentäväksi lauseeksi onkin tullut erään takavuosien raamatuntutkijan toteamus, että Raamattu ei ole perusta kristikunnan yhteydelle vaan pääsyy sen pirstoutuneisuudelle. Etsivä on aina löytänyt Raamatusta haluamansa, jopa oikeutuksen väkivallalle ja vihalle tai perusteet niiden torjumiselle: yhdenlainen vilpitön ja vakavahenkinen raamatullisuus tahtoo toistuvasti joutua poikkiteloin toisenlaisen, aivan yhtä vakavan ja vilpittömän raamatullisuuden kanssa. Kun yksi uskoo ymmärtäneensä Jumalan tahdon Raamatussa oikein, on vaikeata myöntää, että joku toinen on nähnyt samat asiat eri tavalla mutta silti yhtä oikein. Ja erotuomaria, jonka päätöksiin kaikki tyytyisivät, ei uskon ja vakaumuksen kysymyksissä tästä maailmasta ole löytynyt.

Apt.8 - etiopialainen hoviherra: tarinan opetus on, että kirjoitukset vaativat tulkintaa, muuten ne eivät puhu lukijalle. Kuka tahansa voi tosin lukea Raamattua ja saada siitä siunausta, aivan kuten kuka tahansa voi kuunnella Bachin kantaattia ja liikuttua. Toisaalta harjaantunut korva kuulee enemmän ja sama musiikki liikuttaa asiantuntevaa kuulijaa syvemmällä tasolla. Eräässä Nousu Karmelvuorelle-kirjansa opetusluvussa, joka olisi määrättävä kaikkien fundamentalistien luettavaksi - Ristin Johannes osoittaa kuinka Jumalan puhe voidaan ymmärtää kokonaan väärin, jos Raamatun tekstit tulkitaan niiden suoran, ulkoisen sanamuodon mukaan. "Jumala, Ääretön ja Tutkimaton, osoittaa profetioidensa, puhuttelujensa ja ilmoitustensa pohjaksi usein aivan toisia käsitteitä kuin meidän käsitteemme, ja täysin toisen merkityksen kuin sen mitä me yleensä voimme käsittää." Hän varoittaa käyttämästä Jumalan sanoja kirjaimellisesti ja katsomasta pelkkää pintaa. Liian suuri uskollisuus kirjaimelliselle merkitykselle saattaa sulkea pääsyn tekstin varsinaiseen merkitykseen.

Raamatun tulkinta alkoi ennen kuin Raamattu saatiin valmiiksi. Kun Raamatun kokoonpano vakiintui nykyiseen muotoonsa, takana oli jo satoja vuosia raamatuntulkintaa. Jo pyhän kirjan nuoremmat osat tulkitsevat vanhempia. Mitä vanhempia tekstit ovat ja mitä useampia kulttuurirajoja ne ovat ylittäneet matkallaan lukijan luo, sitä hankalampaa niitä on ymmärtää omin avuin. Pitääkö olla teologisesti oppinut lukeakseen Raamattua kriittisesti? Sellaiselta ihmiseltä, joka lukee Raamattua Jumalan sanana, ei vaadita perusteluita, koska kyseessä on hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen suojissa saa tehdä ja sanoa lähes mitä tahansa. Kristityille Raamattu ei ole vain Jumalan sanaa, vaan historiallisten henkilöiden välittämää Jumalan sanaa. Näitä ihmisiä ja heidän historiaansa ei voi sivuuttaa ilman, että puhujan tai kirjoittajan tarkoitukset jäävät huomaamatta ja niiden tilalle luodaan omia korvikkeita. Historiallinen tulkinta on avain holviin, josta löytyvät teologisten merkitysten kulta-aarteet. Ilman tätä avainta kullasta tulee messinkiä. On hyödyllistä huomata, että sama koskee kaikkea merkittävää kirjallisuutta.

Historiallisesti on epätodennäköistä, että veristä Kanaanin maan valloitusta koskaan tapahtui. Mutta puritaanit, jotka joutuivat vainottuina lähtemään Englannista, omaksuivat Israelin roolin suhteessa uudessa maailmassa tapaamiinsa "punaisiin kanaanilaisiin". Myön tämän päivän palestiinalaiset kristityt voivat lukea Exodus-kertomuksia kanaanilaisin silmin. On Matteuksen evankeliumin hengen mukaista kysyä tekstien hedelmiä (Matt.7:16, 18), huomauttaa sveitsiläinen Ulrich Luz. Matt.27:25 jossa "koko kansa" huutaa: "Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle"..."Antiikin antisemitismi ja kristillinen juutalaisvastaisuus sulautuivat yhteen ja loivat sen eurooppalaisen antisemitismin ilmaston, joka lopulta johti holokaustin katastrofiin (juutalaiset suosittelevat termin shoa, hepr. "tuho", käyttöä holokaustin sijaan). Valitan sitä, että Matteuksen teologia on yksi niistä monista elementeistä, jotka tekivät tämän katastrofin mahdolliseksi", Luz kirjoittaa. Vaikka jotkut tutkijat jäljittävät juutalaisvastaisen polemiikin Uuteen testamenttiin, toisten mielestä siellä kuvatut kiistat kertovat lähinnä syvistä keskinäisistä erimielisyyksistä juutalaisuuden sisällä.

Jeesuksen oikeudenkäyntiä seuranneiden juutalaisten huuto on kuitenkin seemiläinen sanonta, joka ilmaisee asianomaisten varmaa asennetta: syylinen on ansainnut oikeudenmukaisen kuolemanrangaistuksen. Huutajat eivät siis puhuneet koko kansan puolesta. Eräiden raamatunkohtien (Mk.14:1; Jh.11:53; Apt.2:36, 3:15, 5:30; 1 Tess.2:5) perusteella on koko juutalainen kansa asetettu vastuuseen Jeesuksen kuolemasta. Joka tapauksessa tällaiset kohdat, jotka alunperin olivat uskonnollisen vähemmistön - josta suurin osa itse oli juutalaisia (juutalaiskristittyjä) - turhautumisen ilmauksia, muuntuivat kristinuskon tultua pakanavoittoiseksi, vihamielisyydeksi kirkon ja synagogan välillä.

Kun juutalaiset nykyään lukevat Uutta testamenttia, he korostavat sitä, ettei Jeesusta tuominnut kukaan juutalainen, vaan roomalainen maaherra, ja sitä, että tuomio pantiin täytäntön roomalaisella tavalla, ristiinnaulitsemalla. Tarkat syytökset Jeesusta vastaan ovat epäselviä, vaikka riitaisan historian valossa juutalaisten ja roomalaisten välillä ensimmäisen vuosisadan alussa, on todennäköistä, että Jeesusta syytettiin Rooman vastaisen kapinan alullepanon uhasta. Sen lisäksi on tuotu esille, että Jeesus itse asiassa oli hyvin lähellä farisealaisuutta ja nautti suurta arvostusta kansan parissa. Roomalaisten lisäksi hänen vangitsemiseensa olivat syyllisiä vain jotkut poliittisin perustein toimivat ylipappisuvut. Fariseuksia ei mainita enää lainkaan tässä yhteydessä. Saddukeukset olivat kuuluja vehkeilystään, ja veriteot ja salamurhat olivat yleisiä suurten juhlien aikoina. Roomalaiset saivat alkuperäisesti Persiassa syntyneen ristiinnaulitsemistavan kreikkalaisilta. Cicero sanoi sitä "pelottavimmaksi" kuolintavaksi. Seneca kirjoittaa: "Syytetyn elämä hävisi häneltä pisara pisaralta." Kristittyjen marttyyrihistoriasta tiedämme, että heitä teloitettiin usein yhdessä tunnettujen rikollisten kanssa. Näin kansa samasti heidätkin pahantekijöihin. Nykyään kristittyjen tulisi ottaa ensimmäiset kristityt esikuvikseen. Huolimatta vaikeista ristiriidoista he säilyttivät suuren kunnioituksen ja rakkauden Jumalan kansaa kohtaan (Room.9:3-5) ja kehottivat kaikkia muitakin samaan. Kasteelle menoa pohtineen Franz Rosenzweigin kuuluisa vastaus jakeeseen Joh.14:6 ("Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani"): "Olemme yhtä mieltä Kristuksen ja hänen seurakuntansa merkityksestä: Isän luo voi tulla vain hänen kauttaan - mutta on eri asia, jos ihmisen ei tarvitse tulla Isän luo, koska hän on jo Hänen luonaan." Kommentaattorit ovat esittäneet, että Israelin valtion perustaminen symboloi juutalaisten henkistä ja fyysistä ylösnousemusta: Elämä voitti kuoleman - holokaustin aiheuttaman tuhon.

Abraham oli valmis tappamaan ainoan poikansa. Jumala käski yhden enkelinsä huutaa: "Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi." "Nyt minä tiedän..." Aivan kuin hän ei olisi tiennyt aiemmin. Yhtään ainoaa kertaa Abraham ei ollut vastustellut ja kieltäytynyt tekemästä Jumalan käskyn mukaan. "Älä koske poikaan..." "Älä tee hänelle pahaa..." Ikään kuin pahaa ei olisi jo tehty! Ikään kuin veistä ei olisi väläytetty paahtavassa auringossa. Ikään kuin isä ei jo olisi tappanut poikaansa. Ikään kuin poikaa ei olisi jo tapettu. Perinteisen juutalaisen näkemyksen mukaan Abraham reagoi Jumalan käskyyn esimerkillisesti, modernin näkemyksen mukaan hän ei läpäissyt koetta, sillä Jumala olisi halunnut hänen kieltäytyvän.

Abrahamin kaltaisten ihmisten takia Hitlerin fasismi ja Leninin ja Stalinin kommunismi ovat olleet mahdollisia. Esimerkiksi lakeja säädettäessä Raamattuun vetoava argumentaatio kuulostaa usein hyvin epä-älylliseltä ja epähumaanilta, ylimieliseltä ja - hölmöltä. Lain noudattajat tuomitsevat lain rikkojat usein "syntisiksi". Lain rikkojat puolestaan nimittävät lain noudattajia "tekopyhiksi."

Kuten Mooseksen laista ja Tuomarien kirjasta ilmenee, löytyy muutama esimerkki, joissa Jumala tosiasiallisesti ottaa uhrin vastaan. Kaikilla lapsilla ei tosiaankaan ollut Herran enkeliä suojelijanaan. Kertomuksen kipupiste monelle lukijalle on kysymys siitä, voiko Jumala käskeä jotakin moraalisesti väärää kuten toisen ihmisen tappamisen. Mutta ampuuko tämä kysymys kertomuksen ohi? Vanhan testamentin mukaan Jumala vaati esikoiset omikseen (2 Moos.22:28-29). Vaikka lapsiuhrit myöhemmin tuomittiin, niitä myös ilmeisesti harjoitettiin (Miika 6:6-8; Hes.20:25-26). Kirjoittaja ei halunnut ratkaista tätä ongelmaa tai kenties se oli hänen aikanaan jo ratkaistu (2 Moos.34:19-20) ja hän vain hyödynsi teeman dramaattisuutta. Ennemmin kysymys oli ristiriidasta Jumalan lupausten ja Jumalan johdatuksen kanssa. Jumala vie tilanteisiin, joissa kaikki lupaukset ja toivo tuntuvat valuvan hiekkaan.

Kuriositeettina katso myös: Gematria; Raamattukoodi.

Sekä: Holokausti; Homosexuals: Victims of the Nazi Era.

Dabru Emet, juutalaisten tutkijoiden lausunto v. 2000 juutalaisten kristinuskoa koskevista näkemyksistä (engl.).

Nostra Aetate, Vatikaanin II konsiilin (1965) julistus (engl.).

Raamattu peilinä ja Jumalan ilmoitus

Raamattu sisältää muistiinpanoja siitä, kuinka toiset ennen meitä ovat löytäneet Jumalan täyteyden henkilökohtaisena kokemuksenaan. Se kertoo valmistautumisesta kautta aikojen Kristuksen tulemista varten, hänen elämästään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, ja niiden kokemuksista, joissa hänen henkensä eli. Teksti ei puhu ainoastaan menneisyydestä, vaan se puhuu myös meistä ja meidän kokemuksistamme nyt. Se on peili, jossa voimme oppia näkemään itsemme selvästi. Kun seurustelemme vuosikausia ja vuosikymmeniä Raamatun kanssa, siitä tulee hyvä ystävämme, johon olemme taipuvaisia luottamaan silloinkin, kun eräin kohdin hankalasti ymmärrämme ystäväämme. Mutta silloinkaan emme syvimmin katsoen varsinaisesti "usko" Raamattuun, vaan häneen, josta tämä ystävä eri tavoin, aluksi hämärästi mutta sitten yhä selvemmin ja lopuksi koko olemuksen vallanneella rakkaudella todistaa: Jeesukseen. Raamatun ymmärtäjä on siten samassa tilanteessa kuin Johannes Kastaja. "Minun tulee vähetä, mutta hänen kasvaa." Tulkinta viittaa pois tulkitsijasta ja osoittaa Kristukseen, Jumalaan.

Raamatun läpi kulkee kaksi rinnakkaista linjaa. Sieltä löytyy vihaa ja sieltä löytyy rakkautta. Niitä ei saa sovitetuksi yhteen. Ne ovat peräisin ihmisen Jumala-käsityksen aivan eri kehitysvaiheista. Meidän on valittava kahdesta. Meidän on päätettävä, kumpaa linjaa seuraamme, kumpi tie vie Jumalan luo. Ilmiselvästi Jeesus tekee tämän valinnan. Rinnakkain ovat vastakohtaparit, rakkaus ja viha, sovinnonhalu ja kostonhimo, nöyrä ja vääryyksiä kestämätön. Raamatussa kulkevat nämä molemmat tiet. Psalmien kirjasta voimme lukea 131. psalmin:

Herra, sydämeni ei ole korskea eivätkä silmäni ylpeät. Minä en ole tavoitellut suuria, en pyrkinyt liian korkealle. Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen. Israel, pane toivosi Herraan nyt ja aina!

Kun kääntää sivua pari kertaa on vastassa 137. psalmi ja lähes mittaamattoman sovittamaton kostonhimo, joka ilmenee muutamasta Raamatun vihaa tihkuvimmasta rivistä:

Ja sinä Babylon, tuhoon tuomittu nainen! Hyvin tekee se, joka sinulle kostaa sen minkä meille teit. Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon!

Vain toinen kahdesta tiestä vie perille Jumalan luo. Toinen on Paholaisen peilille johtava umpikuja, ja tuo peili näyttää ihmisen kaikkein pikkumaisimmillaan ja kaikkein pahimmillaan.

Kristityt tuntevat Jumalan Kristuksen välityksellä, ja siksi heille Kristus on myös kaanonin keskus ja Herra. Niin kuin Jeesus esitti kritiikkiä eräitä VT:n ongelmallisia käskyjä kohtaan (Mt.5), samalla tavalla kristityt ovat oikeutettuja ja velvoitettuja harjoittamaan moraalista kritiikkiä sellaisia kaanonin kohtia vastaan (esim. Joosuan kirjassa), jotka eivät vastaa Kristuksen opetusta ja henkeä. "Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, ja mikä saarnaa Kristusta, on apostolista, vaikka sitä saarnaisi Juudas, Hannas, Pilatus tai Herodes" (Luther).

Vanhassa testamentissa ihmiskunnan historia ei ala maanpäällä niin kuin ei yksittäisen ihmisenkään elämä, vaan yliaistisilla alueilla. Taivaallinen historia on maisen historian alkulähde. Luominen on kosmista historiaa, alkuihmisyyden kehittyminen mytologista historiaa. Vanhan testamentin luomiskertomuksen ja Uuden testamentin ilmestyskirjan tulevaisuuden profetian välillä kulkee historian tie. George Lindbeck toteaa, että kristityksi tuleminen ja kristittynä eläminen merkitsee "Israelin ja Jeesuksen kertomuksen" sisäistämistä niin hyvin, että kykenee ymmärtämään itseään ja maailmaansa tämän kertomuksen käsitteillä.

Raamattu tarjoaa parhaimmillaan lukijalleen ymmärryksen alueella viisautta - siis kokemukseen perustuvaa realiteettitajua terveen järjen torjuvan fanaattisuuden sijasta. Tunteen tasolla rauhaa, mikä tarkoittaa yhtä lailla sekä mielenrauhaa että sovinnollisuutta ihmisten kesken, vastakohtana pyhä sota, uskonnollinen vaino ja sairaalloinen syyllisyys. Toiminnan tavoitteena on suhteellisuudentajuinen, myötätunnon kokemukselle rakentuva moraali - jotakin aivan muuta kuin ahdasmielinen moralismi ja joustamaton sääntöjen noudattaminen. Kaiken ytimessä on kokemus lempeästä pyhyydestä, joka ei saastu inhimillisen kosketuksesta vaan pyhittää sen läsnäolollaan.

"Kuka rohkenee väittää Raamattua jo valmiiksi? Eikö Raamatun yhä kuuluisi olla alati kasvavassa olotilassa?" (Novalis eli Friedrich von Hardenberg, 1772-1801)

Jumala ilmoitti itsensä, ei teksteissä, vaan "Pojassaan". Kirjoittajat vain todistivat tästä "ilmoituksesta". Johanneksen evankeliumissa Jumalan sanaksi nimitetään Jeesus Kristusta (Joh.1:1). Jeesus on Isän ilmoitus. Kristus on kristityille ensimmäinen ja viimeinen Jumalan sana. Tämä sana ei ole kirja eikä sanamuoto vaan persoona, ja kristityt voivat löytää yhteyden vain suhteessa häneen, eivät häntä koskevassa konsensuksessa. Joka ottaa vastaan tämän ilmoituksen, ottaa vastaan itse Jumalan. Kun luen Raamattua, Vanhaa ja Uutta testamenttia, kuulen Isän puhuvan itselleni, ja hänen puheensa on Sana, Jeesus Kristus. Kun kysytään: Mikä tai kuka on kirjaimen henki? vastaus on tämä: Kristus. Hän on Raamatun Logos (merkitys, tulkinta). Hän tulkitsee Raamatun, ei ensi sijassa sillä mitä hän sanoo, vaan sillä mitä hän on. Hän ei ole Raamatun selittäjä niinkään sanoissa kuin teoissa.

Raamatun tekstistä ei ole Sanaksi isolla s-kirjaimella. Sen idealisoiminen historiallisesti tai moraalisesti virheettömäksi edellyttää joko huonoa Raamatun tuntemusta tai tosiasioiden kieltämistä. Pyhää kirjaa asiassa kuin asiassa erehtymättömänä pitävät kristityt ovat jääneet kaikkialla ääri-ilmiöksi, eikä kukaan liene valmis korottamaan Raamattuaan Jumalan rinnalle palvonnan kohteeksi. Raamattu on aina ollut kristityille "vain" Jumalan inspiroima ja ihmisten kirjoittama kirja. Kun puhutaan Raamatusta Jumalan sanana, on ehdottomasti tajuttava Jumalan ilmoituksen kehittyminen. Ilmoituksen taso on varhaisessa vaiheessa selvästi alhaisempi kuin myöhemmässä. Voimme tulkita asiaa, ei Jumalan muuttumisen vaan ilmoituksen vastaanottajan muuttumisen kannalta. Jumalan ilmoitus on aina tullut ihmisen tajunnan kautta, ei välittömästi. Jumala ei sano kaikkea yhdellä kertaa. Hyvänä pedagogina hän ottaa huomioon ihmisen "tilanteen" ja rajattoman kärsivällisenä auttaa häntä vähän kerrassaan nousemaan korkeammalle tasolle. Tavallisesti hän ilmoittaa itsestään juuri sen verran kuin ihminen kykenee ottamaan vastaan. Lapselle ei sanota samaa kuin aikuiselle, lapselta ei myöskään vaadita samaa.

Raamattua on jossakin määrin mahdollista lukea samalla tavoin kuin runoutta. Runoudelle ja kaikelle taiteelle on luonteenomaista, että se vetoaa lukijan tai katsojan luovuuteen. Runo ei ole tutkielma, jossa ajatukset olisi ajateltu valmiiksi ja ne olisivat saaneet lopullisen muotonsa. Runo avaa oven, usein useita ovia yhtaikaa, ja lukija päättää itse, minkä tien hän valitsee ja kuinka pitkälle hän haluaa kulkea sillä. Se että runouden maassa viihtyy, perustuu mm. juuri tähän johdatuksen ja vapauden yhdistelmään. Siellä liikkuva tuntee, että häntä kunnioitetaaan ja hänet otetaan vakavasti. Siellä saa ajatella ja tulkita ja saada mielleyhtymiä, olla itse mukana luomassa. Leikkivä, henkilökohtainen tapa lukea Raamattua tekee sen Hengen ihanaksi ja yhä uudeksi välikappaleeksi. Henki puhaltaa missä tahtoo (Joh.3:8), ja jos olemme kuuliaiset hänen tuulelleen, joka puhaltaa meidän elämässämme, hän on näyttävä meille Raamatusta odottamattomia ja salattuja merkityksiä ja paljastaa monia salaisuuksia siitä, kuka Jumala on. Ihminen voi saada erityisen valon, niin että hän tietystä tekstistä löytää kätketyn merkityksen, jonka Jumala on sijoittanut siihen henkilökohtaisesti häntä varten ilman että se on suoranaisesti olemassa sananmukaisen merkityksen "jatkeena". Tällä tavoin jokainen ihminen, joka suostuu Hengen valaistavaksi, voi saada Raamatusta henkilökohtaista ravintoa. Tällainen tulkinta ei ole yleispätevää, eikä sitä tästä syystä voida käyttää todisteluperusteena tai pitää todellisena raamatunselityksenä. Jumala lahjoittaa kyseisen merkityksen yksityiselle ihmiselle, mutta ei koko kirkolle.

Mitä tahansa muuta se saattaakin olla - pyhä teksti, historiallinen dokumentti, kokoelma uskonnollisia tutkielmia - Raamattu on myös kirjallisuutta. Jos kirjallisuus määritellään "kuvitteelliseksi tai luovaksi kirjoitukseksi, jolla on tunnustettua taiteellista arvoa", Raamattu soveltuu hyvin. Se on kirjallisuutta vastakohtana käsittelemättömälle tiedolle, tai muistelmille, tai tekniselle kirjoitukselle, koska siinä näkyy läpikotaisin taidokkaan inhimillisen luomisen kaikki merkit, ja sillä on myös taiteellista arvoa itsessään, erillään muista näkökohdista. Viime vuosikymmeninä monet kristityt ovat alkaneet lukea Raamattua kirjallisuutena ja verrata sitä muihin kirjallisuuden teoksiin, saadakseen paremman ymmärryksen sen sanomasta. Ihmiset, jotka lukevat Raamattua kirjallisuutena, lukevat sitä muiden "kirjallisuuden" teosten valossa laajassa merkityksessä, mukaan lukien romaanit, novellit, runous, näytelmät, ja jopa visuaaliset taiteet, musiikki ja arkkitehtuuri. Esim. 1 Mooseksen kirjaa kirjallisuutena lukemalla saattaisi verrata luomistapahtumaa J.R.R. Tolkienin myyttiin, joka löytyy Silmarillionista, ja joka muokkaa ajatusta enkeleiden lankeemuksesta. Raamatun kirjallinen lukija kysyy, kuinka Tolkienin luomismyytti luo valoa 1 Mooseksen kirjan teemoihin.

Ristin Johannes (1542-1591) kirjoitti: "Ihmiset erehtyvät Jumalalta tulleiden ilmoitusten ja sanojen suhteen. He tulkitsevat ne liian sananmukaisesti ja näkevät vain pinnan. Jumalan pääasiallinen tarkoitus...on kuitenkin välittää sanoihin kätkeytyvä henki, ja juuri tämä henki on vaikea ymmärtää.Tämä vaikeus ymmärtää Jumalan sanoja oikein meni niin pitkälle, että vaikka hänen omat oppilaansa olivat läheisessä yhteydessä häneen, he ymmärsivät hänet täysin väärin."

Mikä on Raamatun perussanoma? Se voitaneen tiivistää tähän: Sinä, ihminen, joka luulet että olet yksin, et ole yksin. Jumala on olemassa, ja hän on Jumala, joka on sinua varten. Jeesus tiivistää koko Raamatun sanoman, kun hän ennen taivaaseen astumistaan sanoo opetuslapsilleen: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Mt.28:20). Tätä evankeliumi - ilosanoma - haluaa opettaa - sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa: Ole iloinen, sillä olet Jumalan lapsi. Kukaan ei voi ottaa sitä sinulta pois. Sinä et ole orja - olet Jumalan poika. Sinä et ole orja - olet Jumalan tytär.

Se, joka todella elää Raamatun kanssa ja oppii siitä miten Jumala on meidän kanssamme, ei voi olla tulematta kanssaihmiseksi. Raamatulle tehdään vääryyttä silloin, kun se muutetaan keskustelun kohteeksi. On tarkoituksetonta opiskella ja tutkia tietä, jollei aiota koskaan kokeilla kulkemista tuolla tiellä. Koska Raamatun tarkoitus on herättää uskoa, on jo yritys olla neutraali suhteessa tähän tarkoitukseen päätös asettua Raamatun omaa tarkoitusta vastaan.

Raamattu ja traditio

Robert Jenson korostaa kirkon liturgista elämää Raamatun tulkitsemisen omimpana kontekstina. Raamatun tekstit ovat syntyneet jumalanpalvelusyhteisön keskellä ja niitä on pääsääntöisesti myös alun perin käytetty jumalanpalveluselämän kontekstissa. Kirkon liturginen elämä toimii Jensonin mukaan kontinuiteettina Raamatun syntyhetken ja nykyhetken välillä. Traditio antaa kaiken tämän meille: liturgian ja ikonit, suitsukkeen ja kirkon pyhän vuoden, luostarit ja pyhimysten kunnioittamisen. Se on sama perinne kuin se, joka lahjoittaa meille Raamatun, kirkon pyhän kirjan, jonka kautta Henki ilmoittaa Jumalan Sanan. Nämä kaksi, traditio ja Raamattu, ilmentävät samaa todellisuutta. Ne ovat saman valon välittäjiä, saman "kirkkauden", jonka "saa aikaan Herra, joka on Henki" (2 Kor.3:18).

Jos asetamme vastatusten Raamatun ja tradition, teemme vakavan ajatusvirheen: miten Raamatun kirjain voisi olla Hengen elämän yläpuolella? Tai päinvastoin: miten Hengen elämä voisi olla jotakin muuta kuin sitä, että Raamatun kirjain saa todellisen muodon? Nämä kaksi edellyttävät toisiaan. Juuri Raamatun ja tradition välisessä vuorovaikutuksessa - Kristuksen ja Hengen välillä - kirkko elää ja antaa hahmon Jumalan valtakunnalle maailman keskellä. Jos sanomme, että lähdemme Raamatusta, emme traditiosta, on se sama kuin sanoisimme, että kuuntelemme Jeesusta sellaisena kuin hän ilmestyy meille evankeliumeissa. Silloin kuitenkin jätämme vaille huomiota evankeliumin jatkon: miten sama Henki, joka herätti Jeesuksen kuolleista, toimii hänen ruumiissaan halki historian - kirkko on Kristuksen kuolleistaherätetty ruumis!

Traditio merkitsee, että kirkko lukee Hengen antamassa valossa Raamattua, ennen kaikkea neljää evankeliumia, ja sitä millä tavoin tämä lukeminen saa muodon yksittäisten ihmisten elämässä. Ilman Henkeä Jeesus jää menneisyyteen, historialliseksi hahmoksi, joka ei koskaan vakavasti kosketa elämäämme. Henki toisaalta ei anna mitään muuta ilmoitusta kuin sen, joka tiivistettynä on Kristuksessa, ihmiseksi tulleessa Sanassa, joka on annettu kirkolle Raamatun vaatetuksessa.

Raamattu on totta useammalla kuin yhdellä tavalla ja harvoin vain yhdellä tavalla kerrallaan.

"Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa."  (1 Tess.2:13)



©2017 Magdaleena - suntuubi.com