Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Graalin legendasta kertova, nimettömäksi jääneen kirjailijan Perlesvaus (noin v. 1225), joka lähes varmasti kirjoitettiin Glastonburyssa, sanoo että Neitsyt Maria otti messussa alttaripapin paikan ja tarjosi poikansa eläväksi uhrilahjaksi. - John Matthews: Graalin myytti (Otava 2006)

Robert Coon

Sinä olet jumalallisen elämän valtatiellä. Maailmankaikkeus havainnoi henkistä matkaasi suurella mielenkiinnolla. Erityistilanteissa yksilölliset tiemme ovat yhtyneet ja ristenneet elämän ja ilon syvällisissä tiheyksissä. Olen varma että polkumme risteävät Jumalallisen palveluksessa monissa tilanteissa matkatessamme syvemmälle nyt levittäytyvän Uuden Aionin sydänmaalle. Jokainen sellainen poikkitie voidelkoon Elämän Herran jokaisessa olennossa.

Astuessamme 21. vuosisadalle, havaitsen että sekä me että maa astumme henkilökohtaisen matkamme hyvin tärkeisiin vaiheisiin. Boddhisatvuuden haasteet, puhdistukset ja vihkimykset alkavat ilmentyä usein ja näkyvästi kokemuksessamme elämästä ja palvelusta tämän maan päällä. Tämän Boddhisatvaksi tulemisen asia on hyvin monimutkainen! Erityisesti täällä lännessä. Toivotan sinulle kaikkea menestystä vihkimyksesi synnytyskammiossa.

Boddhisatva on nainen tai mies, joka on onnistunut poistamaan kaikki egon rajoitukset Itsestä, niin että ei ole sisäistä vastustusta Pyhän Graalin Ehtoollisen sen paremmin vastaanottamiselle kuin antamisellekaan. Kun olemme poistaneet kaiken vastustuksen antamiselle ja vastaanottamiselle Tahdostamme, Mielestämme, Sydämestämme, Ruumiistamme, silloin Todellisen Ehtoollisen rikkaus alkaa olla koettavissa joka tilanteessa. On olemassa viisi vihkimyksen astetta Graalin Mestarin - Boddhisatvan - lisäksi. Jokaisen näistä viidestä asteesta avulla Jumalallisen Ehtoollisen magia tulee syvemmäksi, luovemmaksi ja kasvuhakuisemmaksi. Tämän prosessin viimeisillä asteilla kaikki vastustus päättymättömälle Ehtoolliselle Täydellisen ja Äärettömän Elämän kanssa poistetaan fyysisestä ruumiista. Tämä on lihan kristillistäminen - fyysisen kuolemattomuuden saavuttaminen, missä ruumiin ja hengen alkemialliset häät viedään päätökseen. Täydellisen Ehtoollisen kautta elämän riemuvoitto on täydellinen.

Harhat ovat loisia, jotka ovat riippuvaisia kaksinaisuuksista. Kaksinaisuudet eivät ole todellisia. Ehtoollisen Sydämessä kuolematon muuntuminen - täydellinen yhteys jumalalliseen - tapahtuu, ja kaikki kaksinaisuudet ja kaikki harhat katoavat. Ainoastaan säteilevän Totuuden iankaikkinen ilo säilyy... Sana tehdään lihaksi... sinä ja Isä-Äiti olette iankaikkisesti Yhtä.

Elämän teeman palveluksessa haluaisin omistaa tämän esseen sivut Ehtoollisen magian tutkimukselle. Hengittäkäämme yhdessä - sinä ja minä - tässä ja nyt. Ja kutsukaamme - sinä ja minä - Elävää Totuuden Henkeä, tässä ja nyt, olemaan kanssamme ja valaisemaan Ehtoollisen tie... Oi, olkoon niin!

Aloitamme tarkalleen siitä missä olemme: Mitä voin olettaa sinusta tässä tällä hetkellä? Sinä elät ja valitset päästää nämä sanat ja ajatukset tietoisuuteesi - elämääsi. Tässä meillä on Ehtoolliseen tarvittavat perusolosuhteet. Sillä Ehtoollisessa on aina kyse elämästä, valinnasta ja muutoksesta. Ehtoollisen taito on puhdasta magiaa, sillä magia on taito synnyttää muutos, joka on harmoniassa ainutlaatuisen todellisen tahtosi kanssa. Nämä sanat elävät - säteillen kuolemattoman ilon yltäkylläisyyttä... herkuttele näillä sanoilla... ja kristillistetyn elämän uudelleen luominen vakiinnutettakoon läpi koko lihasi!

Ortodoksisessa kirkossa Pyhä Henki kutsutaan aktivoimaan leipä ja viini. Tämä on olennaisen tärkeä rituaali. Elävän Totuuden Hengen tietoinen ja vilpitön kutsuminen lisää jumalallisen armon potentiaalia Ehtoollisen joka muodossa. Jälleen kerran, harkitkaamme nykyistä tilannettamme: tällä hetkellä kirjoitan näitä sanoja. Tällä hetkellä sinä luet niitä. Ehtoollisen kautta kokemuksemme ylittävät lineaarisen ajan. Ikuisuudessa keskinäinen kaiken kokemuksen vaihto on täydellinen ja samanaikainen kaikkina aikoina. Jumalallinen tietää tarpeesi ennen kuin pyydät - mutta sinun täytyy kuitenkin pyytää! Pyhän Hengen kutsuminen on tehokkain tapa tehdä tämä pyytäminen.

Jos valkoinen vohveli, jota käytetään monissa kristillisissä kirkoissa, voi toimia Kristuksen ruumiina eli lihana, varmasti mikä tahansa kohde voi. Nämä vohvelit eivät sisällä ravintoa ja näyttävät kuin olisivat tehty muovista. Näiden vohvelien vaatimaton luonto on jotain jota mietiskellä... Kehotan sinua yrittämään tätä koetta nyt. Anna tämän tekstin ottaa valkoisen vohvelin paikka. Teksti jota nyt luet, on Kristuksen Elävä Ruumis. Ottaa Kristusluonto joka elää tässä tekstissä ja imeä se elämääsi - tämä on Ehtoollista. Kutsuminen maksimoi tämän jumalallisen prosessin vaikuttavuuden.

Antakaamme nyt henkinen huomiomme tälle kokeelle: Hengitä syvään muutama minuutti; luo säteilevän kiitollisuuden ja rauhan sydänkeskeinen energia tämän hengityksen avulla: visualisoi tämä herätettyjen jumalallisten ominaisuuksien sfääri laajentumassa jokaisella hengityksen tahdilla kyllästämään sinua välittömästi ympäröivä alue ainakin kolmen metrin etäisyyteen joka suuntaan. Olet nyt luonut resonoivan kentän, joka luonnostaan vetää puoleensa maailmankaikkeuden luovaa älyä. Jatka hengittämistä ja tässä meditaatiossa pitäytymistä... Totuuden Hengen herättäminen ja aktivoiminen on seuraava askel: lisää ylimääräinen ulkoinen jumalallisen ylistyksen sydänsäteily kehittyvään sfääriisi. Ylistyksen tulisella laadulla on aina hyvin erityinen vaikutus - Shekinaa eli jumalallisen näkyvää manifestaatiota vaalitaan ja valaistaan sellaisella ylistyksen kasteella. Lopullinen askel ennen tosiasiallista kutsua on nyt lähes saatettu päätökseen. Verbaalisesti ja hiljaisesti vahvista ja rukoile sydän ja tahto yhdistettynä tähän pyrkimykseen - energialla, uskolla, ajatuksella ja sanalla, ylistä Elävää Totuuden Henkeä. Lähetä tätä säteilevää ylistystä Pyhälle Totuuden Hengelle muutaman minuutin ajan, kunnes tunnet että luova yhteys on vahvistettu. On olennasita uhrata tämä ylistys Totuudelle kahdesta pääsyystä: (1) Meidän täytyy antaa jumalallisia siunauksia ennen kuin voimme vastaanottaa; (2) Kuten yllä on todettu, ylistys tuo esille Shekinan eli Totuuden Hengen näkyvän luonnon, niin että kaikilla henkisillä aisteilla voi olla jotain kouriintuntuvaa jonka kanssa työskennellä kutsun aikana ja sen jälkeen.

Olemme nyt valmiit pyhittämään tämän tekstin kutsumalla Elävää Totuuden Henkeä. Parhaat kutsut luodaan aina tässä ja nyt. En tarjoa tässä kirjoitettua kutsua - on parasta että teet omasi. Kun tahto on selvä rukouksen eli kutsun tarkoituksesta, silloin sanat virtaavat helposti sydämestä. Tarkoituksemme tässä kokeessa on yksinkertainen ja selvä. Tulemme kutsumaan Elävää Totuuden Henkeä täyttämään tämän tekstin jumalallisilla ja luovilla siunauksilla, niin että Ehtoollisestamme sen kanssa tulee olemaan korkeinta hyötyä. Pyrimme vakiinnuttamaan henkisen suhteen tähän tekstiin niin että sen Kristusluonto voi virrata ruumiimme temppeliin ja elollisuuteen todella vaikuttavalla, hedelmällisellä ja rajoittamattomalla tavalla. Me pyrimme vakiinnuttamaan jumalallisen suhteen "suprajohtavuuden" niin että täydellinen Totuus ei kohtaa vastustusta kun se riemullisesti uudelleen luo Jumalallisen yksilölliset ainutlaatuiset ilmaisumme.

On tärkeää että kehität oman kutsutyylisi. Tässä eräs klassinen tyyli: Kun olet valmis, kohota kätesi - kämmenet ylöspäin - taivaisiin. Sanallisesti kutsu Pyhää Totuuden Henkeä. Hengitä sisään Pyhää Henkeä käsiisi, ja tuo sitten tuo energia alas sydämesi keskukseen. Annan Pyhän Hengen yhdistyä sydämesi siunauksiin hetkeksi. Hengitä sitten ulos yhdistettyä Pyhän Hengen ja oman sydämesi armoa käsiesi kautta ja suoraan tähän tekstiin. Jos se on tarkoituksenmukaista, sanallinen kutsu voi jatkua yli tämän prosessin sekä sisään- että uloshengitysvaiheiden. Tähän sisältyy useita variaatioita, jotka tulet löytämään kokeilun avulla.

Nyt kun tekstivohvelimme on pyhitetty, on aika nauttia! Myötävaikuttakoot nämä uhrit syvästi koettuun sisäiseen Ehtoolliseen Jumalallisen kanssa tilanteiden, suhteiden ja pyhien paikkojen laaja-alaisessa moninaisuudessa elämässäsi. Tämän pyhittämisen magian avulla kanssakäymisesi tämän kirjoituksen kanssa luokoon muutoksen, valaiskoot synkronisiteetteja, ja laittakoon alulle alati syveneviä kokemuksia yksilöllisestä vapaudesta. Käytä aikaa ja nauti... Jos kohtaat tähän sisältyvän ajatuksen tai kohdan joka erityisesti kiinnostaa sinua, pysähdy ja hengitä, meditoi, kutsu, ole yhteydessä, tutki... äärettömän elämän vedet voivat purskahtaa esiin mistä tahansa ja jokaisesta tilanteesta.

Tänä uutena Kuolemattoman Lapsen Vesimiehen aionina, johon nyt olemme astumassa, Ehtoollisen vapauttamisen on tarkoitettu kehittyvän pääasiallisena tuntomerkkinä globaaleista ja yksilöllisistä muutoksista jotka tulemme kokemaan. Vanhojen ajattelutapojen mukaan Ehtoollinen on jotain joka on varattu erityisiin aikoihin ja on ainoastaan saatavissa välittävältä papilta. Tämä Kalojen ajan pyrkimys rajoittaa tietyt ajat ja tietyt tilanteet, on vastoin Kristus-elämän luontoa, joka on Todellinen Ehtoollinen. Kristus-luonto meissä jokaisessa julistaa ikuisesti: "Minä olen Iankaikkisen Elämän Tie! Minä olen Voittoisan Elämän Tie, kaunis ja tosi!" Äärettömän Elämän valtakunta on sisälläsi. Jaa tämä ääretön valtakunta Luojan ja luomakunnan kanssa, jokaisen ajatuksen, sanan ja teon avulla. Tällä tavoin täytät roolisi Vesimiehen Ehtoollisen vapauttamisessa. Joulu milloin tahansa ja pääsiäinen missä tahansa - Kristuksen syntymä ja Kristuksen voitto aineen kuolemattoman muuntumisen kautta. Nämä kaksi tapahtumaa ovat jatkuvia ja tapahtuvat täydellisesti kaiken aikaa ja joka tilanteessa. Ehtoollisen Taidon Mestarius tekee tästä totuudesta silminnähtävän ja avaa sinulle tien tulla kanssa-luojaksi kietoutuneena sekä kuolemattomuuden syntymään että voittoon kaikkina aikoina. Juutalais-kristillisessä traditiossa Todelliset Ehtoollisen Mestarit tunnetaan Melkisedekin Ylipappeina ja Ylipapittarina.

Melkisedek on eräs vanhimmista kuolemattomista, joka mainitaan Raamatussa. Eräs esoteerinen traditio ehdottaa, että hän saavutti fyysisen kuolemattomuutensa 52 vuoden iässä, kehitettyään täydellisen enkelimäisen Ehtoollisen Arkkienkeli Mikaelin kanssa. Mikael on luottamuksen, intuition, jakamisen ja kaikkien kommunikaatiomuotojen enkeli - kaikki ihanteellisia ominaisuuksia luontaisesti Sisäisen Ehtoollisen dynamiikassa. Mikael liittyy Merkurius-planeettaan ja Elämän Puun Hod-sfääriin. Viisikymmentäkaksi on yksi suurista pyhistä luvuista: Se on 4 x 13. Kolmetoista on feminiinisen ykseyden luku. 52 laajentaa tätä Shekina-laatua neljään suuntaan. Viisikymmentäkaksi on vuosien määrä yhdessä Taivaan syklissä pyhässä Atsteekki-kalenterissa. Astuimme sellaiseen 52-vuoden sykliin auringon noustessa 17. elokuuta 1987 Meksikon aikaa. Tämä tapahtuma julkistettiin hyvin ja tunnettiin yleisesti "harmonisena lähentymisenä". Hindutraditiossa sanotaan olevan 52 erilaista Veda-tulkintaa ja 52 vastaavaa AUMin (OM) lausumistapaa, jokaista tulkintaa kohti.

Alusta asti Melkisedek on aina ollut omistautunut Uuden Jerusalemin eli maisen paratiisin luomiselle. Tahdon antaumus puettiin selvästi sanoiksi hänen kuolemattoman vihkimyksensä aikana Mikaelin kautta. Melkisedekin pappeuden nykyinen työ kehittyy harmoniassa Jupiterin 12 vuoden syklin kanssa. Nykyinen sykli alkoi 1987 ja kulminoituu 1999. Tämän ajanjakson ensisijainen päämäärä on aloittaa 52 keskeisen pyhän paikan aktivointi planeetalla. Tämä tulee saatetaan päätökseen neljässä 19 vuoden syklissä, kunkin aktivoidessa 13 pyhää paikkaa, seuraavien yli 80 vuoden aikana. Näiden paikkojen avautuessa, niiden on tarkoitus tulla paikoiksi missä Graalin Ehtoollisen vuodattaminen Gaiasta vahtistuu ylitsevuotavan yltäkylläiseen tilaan, ja nopeasti muuntaa koko planetaarisen kulttuurin. Tulevina vuosina monien näkymatkojen ja yksittäisten luovien toimien pyhillä paikoilla läpi maailman, on tarkoitus myötävaikuttaa tähän Melkisedekin työhön. Lisätietoa 52 pyhästä paikasta sisältyy kirjaani Spheres of Destiny - The Shaftesbury Prophecy. Graalin arkkityyppi on aina ollut Melkisedekin Ehtoollisen sydämessä. Kuten moni teistä tietää, Graalin malja on paljon vanhempi kuin kristinusko. [ks. SANAKIRJA/Pyhä Graal] Eenok käytti sitä Atlantiksen aikakaudella. Melkisedek käytti sitä siunaamaan Abrahamin Tabor-vuoren huipulla, ja siten saattoi alkuun juutalaisen henkisen virtauksen. Manna-astia on yksi avainvoimista liiton arkissa. Muinaisen Atlantis-Enokialaisen maljan jälkiin voidaan saada yhteys Irlannin ja Walesin kelttiläisten myyttien avulla. Malja joka antaa iankaikkisen elämän, löytyy monista eri uskonnoista.

Arthuriaaninen pyhän Graalin etsintä on täydellisen Ehtoollisen etsintä. On olemassa Graalin perintölinja ja on olemassa Graalin Ehtoollinen. Linja muodostuu Melkisedekin papiston jäsenistä. Graalin Ehtoollinen kirjaimellisesti jakaa mitä ulkoiset kirkot symbolisesti tarjoavat - fyysisen ruumiin temppelin kristillistetyn käännöksen, eli fyysisen kuolemattomuuden. Alkemiassa Viisasten Kivi on identtinen Graalin kanssa. Elämän eliksiiri ja ikuisen nuoruuden lähde ovat muita synonyymeja. Kaiken lihan kristillistäminen on Täydellisen Ehtoollisen tuottama väistämätön seuraus. Tämän lihan kristillistäminen on planetaarinen ja yksilöllinen prosessi - siksi ehdoton tärkeys lähestyessämme 21. vuosisataa perustaa syvä ja luova suhde Gaian - Elävän Maan - kuolemattomaan tahtoon.

Kun uusi ilmestys ilmenee maan päällä, kaikki vanhat ihanteet, jotka ovat unessa, heräävät ja liittyvän yhteen iankaikkiseen Syyhyn. Arthurin ja Merlinin paluu vahvoina ja luovina voimina nykyisenä aikana, ovat ykkösesimerkkejä tästä. Me etsimme Ehtoollista, joka muuntaa maailmankaikkeuden - tämän on aina hedelmällisen matkan valtatie... kaikki kokemus tällä tiellä tarjoaa äärettömän kuolemattoman, kristillistävän Ehtoollisen magiaa.

Jokainen kokemus tarjoaa kuolemattomuuden Ehtoollista - kuitenkin kuinka usein me täysin hyväksymme ja integroimme olemuksen joka tasolla tämän jumalallisen uhrin? Tämän uuden Vesimiehen aionin on tarkoitus olla sykli ajassa, kun ihmiskunta viimein saa selville kuinka hyväksyä ja intergroida tämä Ehtoollinen. Meillä kaikilla on jatkuva ja alati muuttuva mahdollisuus ottaa osaa tähän Ehtoolliseen. Jokainen kokemuksen hetkesi on ainutlaatuinen eikä koskaan enää toistu. Jokainen sellainen elämän hetki tarjoaa sinulle Pyhää Graalia. Tietyt mystikot ovat aina tunnistaneet tämän totuuden. Nyt tällä uudella aikakaudella kaikista olennoista tulee tämän Ehtoollisen Mestareita. Nämä lait ovat hyvin yksinkertaiset tuoda julki ja niitä voidaan harjoittaa missä tahansa ja kaikissa tilanteissa.

Nykyisenä aikana planetaarisen sydämen avaruus- ja aikadynamiikka laajenee. Tämä Gaian sydämen laajeneminen luo tilanteen missä yhtä-äkkiä siirtyessämme 21. vuosisadalle, on olemassa enemmän henkistä tilaa missä liikkua. Suhteet, jotka ovat jumiutuneet jäykkyyden asemiin, löytävät nyt tuon uuden liikkeen, ja siten uudet suhteet ovat mahdollisia. Immortalisti Annalee Skarin on lausunut, että yhä useampia miehiä ja naisia tulee ilmaantumaan Melkisedekin Ylipappeina ja Ylipapittarina seuraavien 30-40 vuoden aikana, kuin ikinä ennen planeetan historiassa. Tämä johtuu Gaian sydämen laajentumisesta jonka me nyt koemme.

Paavalilla Roomalaiskirjeen 8. luvussa on syvä näky joka kuvaa planetaarista sydämen muutosta, jonka keskellä me nyt olemme. Hän tuntee että koko luomakunta on synnytystuskissa, odottaen monien kuolemattomien Jumalan Poikien ja Tytärten syntymää. Sillä kun nämä olennot ilmestyvät, silloin koko maailmankaikkeus on varma vapaudesta - sillä näiden Jumalan Lasten työ on kohottaa kaikki aine entropian, rappeutumisen ja kuoleman yläpuolisille taajuuksille. Paavali oli suuresti edellä aikaansa nähdessään olennaisen suhteen Gaian ja yksilöiden välillä. Gain Sydän-Kohtu laajenee - ja globaalin uudistumisen kuolemattomat lapset tulevat esiin.

René Guénon kirjassaan Le Roi du Monde ("Maailman Herra") tarjoaa monia arvokkaita oivalluksia Melkisedekin linjasta. Nimi itsessään alunperin tavataan Melki-Tsedeg, joka merkitsee Malkuthin Tsaddik. Tämä käännetään Maan oikeudenmukainen Adepti. Tsaddik on se joka on mukauttanut olemuksensa täydellisen harmonian pisteeseen eläessään maan päällä. Hasidisessa traditiossa on aina olemassa 36 Tsaddikia maan päällä kaikkina aikoina. Kun Tiqqunin ("palautuminen") prosessi, eli aineellinen ylösnousemus, on täydellinen, ilmestyy Messias 37. Tsaddikina. [Sanakirjan mukaan Tsaddik on "hyvin hurskas henkilö, etenkin hasidinen hengellinen johtaja"]

Nämä 36 Tsaddikia ovat täydellisiä Sydän-Mestareita, fyysisesti kuolemattomia, ja siten ikuisesti kykenevät tarjoamaan Graalin Ehtoollista. Haluaisin selittää miksi heitä on perinteisesti 36 ja osoittaa heidän yhteytensä lukuihin 37 ja 666. Me kuulemme usein luvun 666 olevan Aurinko-Logoksen numero ja Glastonburyn luostarin ihanteellinen leveys. Nämä assosiaatiot juontuvat kokonaan heprealaisesta Kabbalasta.

Kabbalistisessa Elämän puussa sfäärit on numeroitu perinteisesti kruunuchakra-Ketheristä alaspäin. Sydänchakra-Tipheret on numero 6 tässä kuviossa. Jokaisella sfäärillä on maaginen neliö. Tipheret-aurinko-sydänchakran neliö rakentuu käyttämällä numeroa 6: neliö jolla on 6 saraketta ja 6 riviä eli 6 x 6 = 36 alaneliötä. Sitten numerot yhdestä kolmeenkymmeneenkuuteen sijoitetaan näihin 36 laatikkoon, niin että jokainen rivi tai palsta on yhteenlaskettuna 111. Siten täydellinen auringon neliön arvo on 666 - Aurinko-Logos. Kuusisataakuusikymmentäkuusi on 18 kertaa 37. Siten Tsaddikia pitävät yllä planetaarista ruudukkoa joka maadoittaa auringon 666-voiman joka kristillistää Gaian. Kabbalassa termi joka kuvaa Tsaddikien työtä, Tiqqun, on myös arvoltaan 666. Tiqqun merkitsee kaiken aineen kääntämistä yhteyteen jumalallisten kuolemattomien taajuuksien kanssa - tämä palauttaa meidät Ehtoollisen teemaamme. Sillä Todellisella Ehtoollisella on aina jumalallisena tarkoituksenaan aineen täydellinen muuntuminen tavalla, joka kirkastaa elollisuutta, vapautta, valoa ja rakkautta. Tämä on ikuisesti Sydän-Mestarin työtä.

Jokainen 36 Tsaddik Sydän-Mestarista on vastuussa kuolemattoman Graalin Ehtoollisen antamisesta 4000 yksilölle. Tällä tavalla luku 144 000 kehittyy sydämestä, sillä 36 x 4000 = 144 000. Tämä luku on liitetty planetaarisiin muutoksiin, jotka harmooninen yhdentyminen elokuussa 1987 laittoi alkuun. Täyttääksemme Annalee Skarinin profetian, olemme nyt kuolemattomien satakertaisen lisääntymisen luomisen prosessissa maan päällä.

Nykyisenä aikana alkuperäiset 36 Sydän-Mestaria keskittyvät 12 kolmen ryhmään, jokaisen kolminaisen ryhmän toimiessa kätilönä kullakin 12 pääasiallisella Uuden Jerusalemin portilla - 12 erityisellä pyhällä paikalla, jotka synnyttävät uuden aionin. Yksi Lapsi tulee esiin 12 kohdusta... Kun tämä 12 kohdun syntymä ilmentyy ja juurtuu, silloin 36 Tsaddikia vaihtavat paikkoja niin että on yksi Tsaddik jokaisella 36 erillisellä pyhällä paikalla. Seuraavien 30-40 vuoden sisällä jokainen Tsaddik on vihkinyt vähimmillään 4000 yksilöä Iankaikkisen Elämän Tien Mestaruuteen - fyysiseen kuolemattomuuteen. 144 000 ovat nyt elossa, inkarnoituneina. Andeilla suoritetut rituaalit - Titicaca-järvellä ja Machu Picchussa - Wesak täyden kuun aikaan toukokuussa 1987 oli erityisesti omistettu siunaamaan näiden 144 000 syntymää. Pitäisi huomata että tämä luku on vähimmäismäärä - olen varma että vielä suurempi määrä tulee löytämään kuolemattoman Ehtoollisen Tien ennen kuin etenemme 21. vuosisadan keskipisteeseen.

Tässä näyssä maan kehityksestä Tsaddikit voidaan tulkita paikan vihkimyshenkinä, tai yksilöllisinä olentoina jotka työskentelevät yhteydessä Gaian tahdon kanssa. Planetaarisen surrealismin arkkityyppejä voidaan tulkita monin tavoin... muista aina, että tämä työ on luovaa ja taiteellista.

Ylläoleva tieto Melkisedekistä ja Tsaddikeista on tärkeää. Nämä ideat saattavat olla uusia monille lukijoille. Tämä on odotettavissa - sillä aina kun me astumme uuteen aioniin, tässä tapauksessa Vesimiehen, arkkityypit, henkiset lait ja ajattelutavat muuttuvat. Vanhojen traditioiden uinuvat totuudet heräävät ja käyvät yhteistyöhön Uuden toimintojen kanssa. Ennen kuin jätän tämän tutkiskelun Melkisedekistä, haluaisin valaista teemaamme hiukan pitemmälle yhdellä alueella...

Jokaisesta Melkisedekin Ylipapittaresta ja Ylipapista sanotaan, että he eivä ole syntyisin maallisesta isästä ja äidistä. Tämä on tarpeen selkeästi selittää tämän ajatuksen esoteerisen juutalais-kristillisen ymmärryksen mukaan. Jokainen meistä, mukaan lukien Melkisedek, Eenok, Jeesus jne. on ensin syntynyt vesi-kohdun kautta, maisen äidin ja isän kera. Syventäessämme täydellisen Ehtoollisen Mestaruuttamme, me vähitellen tavoitamme toisen syntymän pisteen. Tämä valmistautuminen syntymiseen tulesta voi kestää monia elinaikoja tai vain muutamia vuosia. Kun olemme uudestisyntyneet tai uudelleen syntyneet, sisäinen jumalallinen luo meidät uudeksi, niin että linjamme tai perintömme kokonaisuus tulee suoraan Jumalallisesta. Tässä pisteessä me olemme syntyneet ilman maista äitiä tai isää - ei ennemmin. Tämä toinen syntymä, missä olemme uudelleen syntyneet, on aina identtinen lihan kääntymisen - fyysisen kuolemattomuuden - kanssa. Tämä on aina ollut nykyisen uudestisyntymisliikkeen päämäärä: kristillistetyn fyysisen kuolemattomuuden saavuttaminen nykyisessä inkarnaatiossa. Älä koskaan lykkää tulevaan elämään sitä mikä voidaan saavuttaa nykyisessä elämässäsi! Kaikki viisaus ja henkiset tekniikat ovat saatavilla niin että kuka tahansa joka omistautuu iankaikkisen elämän tielle, voi saavuttaa voiton kaikista rajoituksista - mukaan lukien hengen torjuman fyysisen ruumiin luomat rajoitukset. Ruumiin ja Hengen avioliitto elävään Ykseyteen Jumalan palveluksessa on aina ollut jumalallisen tahdon korkein ihanne jokaisessa meistä. "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on kuolemattoman jumaluuden elävä temppeli?"

Sisäisen Ehtoollisen tie johtaa sen täydellisyyteen, joka tunnetaan "Jumalan läsnäolon harjoittamisena". Jumalallisen ekstaattinen syleily jokaikisessä elämän kokemuksessa on tämän harjoittamisen hedelmä. Jumalan ylistyksen, rakkauden ja riemullisen kiitoksen muuntavien ominaisuuksien sydämesi säteilyn jatkuvan lisäämisen tien avulla Jumalan näkyvä läsnäolo tulee ilmenneemmäksi kaikille aisteille kunnes ainoastaan Jumala on läsnä. Henkisten aistiemme kokonaisuus yhdistyy Jumalaan tantrisessa syleilyssä, joka ei koskaan lopu tässä pisteessä. Tämä on Jumalan rakastamista ehdottomaan häiriöpisteeseen saakka. Tämä on todellisen Ehtoollisen tila. Täydellinen Ehtoollinen tapahtuu aina kosketuskohdassa. Omegapisteen invokaation (The Invocation of the Omega Point) sanoin, "Oi, anna kosketukseni olla korkein manifestaatio Jumalalliselle Tahdolle!"

Pyhän Graalin Ehtoollinen välitetään aina kosketuksen rajapinnan kautta, joka on rajalla Itsen ja Jumalan välissä, joka katoaa ylläkuvatun ekstaattisen syleilyn aikana. Pyhitä ja omista aistisi välittämään ja vastaanottamaan Jumalallisen kuolemattomat taajuudet täydellisesti jokaikisen elämän kokemuksen kautta. Ei ole väliä vaikuttavatko kokemuksesi olevan positiivisia vai negatiivisia - kaikki kokemus tarjoaa sinulle Pyhän Graalin Ehtoollista. Kaiken kokemuksen syleileminen riemullisen kiitoksen säteilevällä sydämellä avaa syvimmän elämän salaisuuden täällä maan päällä ja valaisee jokaisen askeleen tielläsi jatkuvaan ja ekstaattiseen ykseyteen Jumalan kanssa. "Te jotka olette kiitolliset kaikissa asioissa; teidän ruumiinne täyttyvät valolla ja te todistatte äärettömän elämän maailmankaikkeuden vuodattamista sydäntenne lähteistä!"

Neitsyt Maria on eräs kuuluisimmista fyysisesti kuolemattomista Ylipapittarista Melkisedekin järjestössä. Hän on ilmestynyt monissa paikoissa viimeisten 150 vuoden kuluessa. On tärkeää ymmärtää Marian kuolematon luonto. Hän ei kuollut. Hän tietoisesti käänsi fyysisen ruumiinsa ylösnousseeksi kuolemattomaksi ruumiiksi. Minulla on vahva näky hänestä tanssimassa pyhää tanssia Jumalan ylistykseksi hänen ruumiillisen siirtymisensä pyhänä hetkenä. Kolme paikkaa väittävät olevansa tämän tapahtuman sijaintipaikka: Efesos, Jerusalem ja Glastonbury. Glastonburyssä, planetaarisessa sydänchakrassa, elävät ihmiset haluavat nähdä hänen tanssivan Chalice Well puutarhojen alueella hänen siirtymisensä hetkenä.

Aivan liian kauan maailman traditionaaliset kristilliset kirkot ovat pimittäneet fyysisen kuolemattomuuden tien, jota Jeesus opettaa. Tämän tien ovat hallinneet adeptit monista kulttuureista ja uskonnoista. On olemassa monia kiinalaisia taolaisia, jotka ovat kuolemattomia kuten Jeesus ja Maria. On olemassa monia kuolemattomia Tiibetin buddhalaisten mustien myssyjen linjassa. Vesimiehen aioni tulee nopeasti todistamaan painopisteen siirtymää kuolemasta elämään - ristiinnaulitsemisen illuusiosta elämän voiton totuuteen. Jeesus oli fyysisesti kuolematon ennen ristiinnaulitsemistaan. Nyt on aikakausi maailmankaikkeuden uudistamiseksi elämällä. Tällä Vesimiehen aionilla kuolema ei lunasta minkäänlaisia syntejä. Elävän Sydämen kautta vuodattuvat Pyhän Graalin kuolemattomat vedet lunastavat kaiken. Vesimiehen vedenkantaja uudistaa maan. On syvällinen siunaus elää tänä aikana planeetalla - sillä ainoastaan elämän ja rakkauden avulla Gaian tahto täytetään. Myötävaikuttakoot meidän jokaisen omat Jumalalliset ainutlaatuiset lahjamme tähän uuden aionin syntymään!

Todellinen Ehtoollinen tuottaa muutoksen fyysisessä ruumiissa. Kun Mooses oli yhteydessä Jumalan kanssa Siinain vuorella, hänen fyysinen ruumiinsa tuli niin ladatuksi totuuden valolla, että muut eivät voineet suoraan katsoa häntä melkoiseen aikaan. Kun fyysisesti kuolemattomat olennot, Mooses ja Elias, olivat yhteydessä Jeesuksen kanssa Tabor-vuorella (kirkastus), kaikkien kolmen ruumillinen säteily oli jälleen liikaa kuolevaisille katsottavaksi. Kun puhallamme sytykkeeseen sytyttääksemme ja kirkastaaksemme tulen, seuraamme samaa kuviota joka löytyy Ehtoollisesta. Missä tahansa suorassa kohtaamisessa kuolemattoman Jumaluuden kanssa olemme astuneet suhteeseen joka suo Jumalan henkäyksen puhaltaa fyysisen ruumiimme läpi aliatomisella tasolla. Ruumiimme ei voisi tulla loistavaksi tähdeksi sellaisessa yhteydessä, ellei siinä jo palaisi henkinen sytyke lihamme jokaisessa atomissa. Meillä kaikilla palaa tämä henkinen sytyke - sitä kutsutaan elämäksi.

Ehtoollisen taidon mestaruus tulee mahdolliseksi kun opimme tavan tehdä tämän kuolemattoman ruumiillisen säteilyn jatkuvaksi. Kun Jumalan henkäys virtaa lihan läpi, elämän valo tulee kirkkaammaksi. Ruumiin temppelin sisäinen valaistuminen paljastaa jumalallisen viisauden aspekteja, jotka aiemmin olivat pimeydessä. Jumalalliset lait toiminnassa sellaisen yhteyden aikana tulevat selvemmiksi tietoisuudelle.

Me olemme kaikki Kristuksia valepuvussa etsimässä keinoja varistaa valepuku. Me yritämme jatkuvasti saada kaavat oikein. Kuinka paljon minun pitäisi antaa itsestäni tässä tilanteessa? Kuinka paljon olen halukas vastaanottamaan? Mitä minun täytyy antaa? Kenelle? Mielemme yleisesti ottaen hyödyttävät meitä hyvin vähän tässä pelissä. Aivan liian usein  mieli - loputtomista vaihtelevista syistä - asettaa rajoja Todellisen Ehtoollisen antamisellemme ja vastaanottamisellemme. En tunne ainuttakaan kuolematonta joka saavutti kuolemattomuutensa antaumuksella mielelle. Vanhat koulukunnat, kuten Zen, ovat hyvin arvokkaita koska ne auttavat meitä luomaan ei-mielen tilan. On syvällinen vihkimys, etenkin vasen-aivopuoliskoiselle intellektuaalille, huomata että kukaan ei ole identtinen ajatustensa kanssa. Ajatukset voivat olla luovia jos ymmärrämme että ajatukset ovat Jumalan palvelijoita. Lännessä me sanomme usein, "ajattelen, olen siis olemassa". Idässä me sanomme päinvastoin, "lakkaan ajattelemasta ja siten koen Todellisen Itseni". Ehtoollinen luo uutta elämää. Jos haluamme sovittaa ylläolevan itä-länsi polariteetin koskien ajattelua, meidän tarvitsee yhdistyä voimiin jotka luovat ajatukset. Jokainen Ehtoollisen muoto liittyy suhteeseen. Ainakin kaksi jumalallista näkökohtaa käyvät yksiin luodakseen energian ja informaation vaihdon. Antaakseen uutta elämää ajattelulle, kaksi aspektia joiden täytyy taipua yhteyteen toistensa kanssa ovat Tahto ja Rakkaus. Rakkaus on Laki - Rakkaus yhdistyneenä Tahtoon. Sydänchakra yhdistyy kruunuchakraan; Tipheret Ketheriin; Glastonbury (planetaarinen sydänkeskus) Kailas vuoreen (planetaarinen kruunukeskus) - joka tilanteessa, Rakkauden ja Tahdon Häät ovat Todellisen Ehtoollisen perusta. Tahto Rakkauteen luo jumalallisen suhteen joka tekee Ehtoollisen mahdolliseksi. Tosi Rakkaus on kuolemattoman jumaluuden vaihtokauppa ja tuottaa aina iloa.

Jumalallinen

Ehtoollinen eli Kommuunio, engl. Communion, latinasta: communion-, communio, yhteinen osallistuminen, sanasta communis, yhteinen.

  1. Jakamisen teko tai hetki
  2. Kristillinen sakramentti, jossa pyhitetty leipä ja viini nautitaan Kristuksen kuoleman muistona tai symboleina henkisen yhteyden toteuttamisesta Kristuksen ja osallistujan välillä tai Kristuksen ruumiina ja verenä.
  3. Läheinen toveruus tai yhteisymmärrys: kommunikaatio: (1) Sanoman välittämisen teko tai hetki (2a) tiedon viestintä (b) suullinen tai kirjoitettu viesti (3) prosessi jolla informaatiota vaihdetaan yksilöiden välillä yhteisellä symblien, merkkien tai käyttäytymisen järjestelmällä

Yhteinen eli Communis

  1. Yhteisöön liittyvä kokonaisuutena
  2. Kahden tai useamman yksiön tai asian tai kaikkien ryhmän jäsenten jakama tai heille kuuluva
  3. Osallistua, käyttää, kokea, tai nauttia muiden kanssa
  4. Olla yhteisesti

(Ks. "Ehtoollinen" sivistyssanakirjassa)

 

Sydäntä kuvaa malja, Pyhä Graal, alkemistien akkumulaattori, jossa Viisasten Kivi muodostuu. Sillä sydän on ihmiskunnan tällä  psyykkisellä kehitysasteella kohtu, jonka täytyy saada jumalallisen ehtoollisen (kommuunion) hedelmöittävät korkeammat nektarit, tuoksut ja esanssit, aivan kuten kukan sydän saa siitepölyn, joka luo kohdun hedelmän. -Lewis Keizer: Priesthood in the New Age

GRAAL

Graal on kiehtova symboli. Sen uskottiin olleen malja jonka Jeesus tarjosi viimeisellä ehtoollisella. Toinen tulkinta siitä on, että se oli malja johon veri Kristuksen kylkihaavasta kerättiin ristiinaulitsemisessa. Monet ihmiset uskovat että Joosef Arimatialainen, joka otti Kristuksen ruumiin alas ristiltä,  toi Graalin Glastonburyyn, Englantiin. Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden hovi kunniotti Graalia ja monet ritareista lähtivät etsimään sitä, enimmäkseen menestyksettä. Galahad oli ainoa joka löysi sen, ja hän oli neitsyt-ritari (s.o. puhdas ja virheetön). On lukemattomia muita tarinoita, joissa on Graal keskeisenä motiivina, ja kaikki ovat myyttejä henkisestä matkasta.

Ennen kaikkea, malja on astia. Se pitää asioita sisällään. Kristillisessä ehtoollisessa se symbolisesti pitää sisällään Kristuksen veren, joka edustaa Jeesuksen elämän (tai egon tai sielun) uhraamista meidän puolestamme. Veri on olennaista elämälle. Graalin legendat Englannissa samaistivat Graalin Mariaan, Jeesuksen äitiin. Se oli kohtu josta  pelastuksemme syntyi. Glastonburyn luostari rakennettiin Marian kunniaksi. (Henrik VIII tuhosi sen myöhemmin.) Myrkkymalja saattoi Sokrateksen toiseen maailmaan. Maria Magdaleenen Skandinaavisen Skiitan tunnus on [sydämen] malja, joka ylitsevuotaa Rakkautta. Maljat ja/tai Graalit esiintyvät jokaisessa uskonnollisessa traditiossa ja yleensä sisältävät jotain äärettömän kallisarvoista ihmissielulle, jopa Sokrateksen tapauksessa. Historiallisesti Graal on ollut henkisen eheyden symboli, tarjoten taikajuomaa joka johtaa ykseyden tietoisuuteen. Siten Graalin etsintä on myös kuvaus eheytymisen ja yhdentymisen etsinnästä. Me juhlistamme tätä mahdollisuutta eri ehtoollisrituaaleissa.

Harjoitus:

  1. Lue John Matthewsin Graalin myytti. Valitse sitten muoto ja tulkinta joka eniten viehättää sinua ja tee, valitse tai osta malja joka edustaa sitä sinulle.
  2. Lisää ehtoollistoimitus pujaasi eli aratiisi (ks. SYDÄMEN KAPPELI/Hartaushetki, "Puja" pdf-tiedosto) käyttäen omaa graaliasi. Tehdäksesi tästä syvästi merkityksellisen, käytä aikaa pyhittääksesi ja sisäistääksesi sen mitä olet tekemässä. Tee siitä mitä malja sisältää, yhtä tärkeää kuin malja itse. Yhdessä maljan ja sen sisällön pitäisi symboloida matkaasi ja päämäärää. Meditaatio ja/tai rukous luo sopivan miljöön ehtoollista varten.

René Guénon: Pyhä Sydän ja Pyhän Graalin legenda

Artikkelissaan "vanha Jeesuksen sydämen ikonografia", Monsieur Charbonneau-Lassy hyvin aiheellisesti kääntää huomion Pyhän Graalin legendaan siihen liittyvänä mitä voitaisiin kutsua "Jeesuksen Eukaristisen sydämen esihistoriaksi". Graalin legenda pantiin paperille 1300-luvulla, joskin sen alkuperä on paljon varhaisempi, koska se on todellisuudessa kristillinen mukaelma hyvin vanhoista kelttiläisistä traditioista. Idea tästä yhteydestä oli jo juolahtanut mieleemme, aiheena aikaisempi artikkeli (ja eräs suuri kiinnostuksen aihe meidän näkökulmastamme), "Ihmissydän ja käsitys Jumalan sydämestä muinaisessa egyptiläisessä uskonnossa", josta muistamme seuraavan kohdan:

Hieroglyfeissä eli pyhässä kirjoituksessa missä asian kuva usein edustaa sen sanaa, sydäntä kuvattiin vain tunnuskuvalla, vaasilla. Itseasiassa, eikä ihmissydän ole vaasi, jossa hänen elämänsä jatkuvasti käsitellään hänen verensä kera?

Juuri tämä vaasi - käsitettynä symbolina ja vastineena sydämelle muinaisessa egyptiläisessä käsitekirjoituksessa - sai meidät ajattelemaan välittömästi Pyhää Graalia, ja vielä enemmän koska Graalin tapauksessa - yli symbolin yleisen merkityksen (käsitettynä samanaikaisesti sekä jumalalliselta että inhimilliseltä aspektiltaan) - me näemme myös erityisen ja hyvin paljon suoremman yhteyden Kristuksen sydämeen.

Todellakin, Pyhä Graal on malja joka pitää sisällään Kristuksen kallisarvoisen veren, ja jopa kahdesti, koska se ensin palveli viimeisellä ehtoollisella ja sitten kun Joosef Arimatealainen kokosi siihen veren ja veden jotka vuotivat Lunastajan kylkihaavasta, jonka sotilaan keihäs aiheutti. Tavallaan sen tähden, tämä malja vastaa Kristuksen sydäntä Hänen verensä astiana; se ottaa jälkimmäisen paikan ja siitä tulee symbolinen vastine. Ja eikä ole vielä merkittävämpää tässä yhteydessä, että vanhastaan vaasi oli jo ollut sydämen tunnuskuva?

Lisäksi malja yhdessä tai toisessa muodossa, itse sydämen kera, esittää tärkeää roolia monissa vanhoissa traditioissa. Niin oli epäilemättä myös muinaisten kelttiläisten laita; sillä juuri heiltä on tullut meille Pyhän Graalin legendan ydin, tai ainakin loimi. On valitettavaa, että tuon tradition tarkka muoto, jolliaisena se oli olemassa ennen kristinuskoa, voidaan tuntea ainoastaan puutteellisesti; mutta sama soveltuu kaikkeen mitä voidaan tietää kelttien opeista, joille suullinen opetus oli aina yksinomainen käytetty siirtokeino. Mutta toisaalta, on olemassa riittäviä yhtäpitävyyksiä, jotta voidaan ainakin osoittaa tärkeimpien kelttiläisessä traditiossa kuvailtujen symbolien yleinen merkitys, ja loppujen lopuksi juuri tämä on kaikkein olennaisinta.

Mutta palatkaamme legendaan siinä muodossa jossa se on tullut meille. Kertomus Graalin alkuperästä on erityisen huomion arvoinen: Enkelit olivat muokanneet maljan smaragdista, joka putosi Luciferin otsalta hänen lankeemuksensa aikaan. Tämä smaragdi muistuttaa silmiinpistävällä tavalla urnaa, otsahelmeä, joka hinduikonografiassa usein on Shivan kolmannen silmän paikalla, kuvaten mitä voitaisiin kutsua "ikuisuuden tunnoksi". Tämä vertailu näyttää meistä sopivammalta kuin mikään muu selventämään täydellisesti Graalin symboliikkaa. Ja tässä voidaan jopa hoksata toinen suhde sydämen kanssa, joka on hindutraditiossa kuten niin monissa muissa (vaikka kenties jopa enemmän hindulaisuudessa) yhtenäisen olemuksen ydin, ja niin muodoin se johon "ikuisuuden tunto" täytyy liittää.

Sanotaan että myöhemmin Graal uskottiin Aadamille maisessa paratiisissa, mutta että lankeemuksensa aikana Aadam vuorostaan menetti sen koska ei voinut kantaa sitä mukanaan kun hänet karkotettiin Eedenistä, ja se myös tulee hyvin selväksi seuratessamme merkitystä johon olemme viitanneet. Ihminen erotettuna alkuperäisestä keskuksestaan omasta syystään, löytää itsensä siitä eteenpäin rajoitettuna katoavaiseen sfääriin; hän ei kykene enää uudelleen saavuttamaan ainutlaatuista pistettä, josta kaikkia asioita kontemploidaan ikuisuuden aspektin alaisuudessa. Maallinen paratiisi oli itseasiassa todellinen "maailman keskus", joka kaikkialla symbolisesti rinnastetaan Jumalalliseen Sydämeen. Eikö voida sanoa että Aadam, sen tosiasian kautta että hän oli Eedenissä, eli todella Jumalan Sydämessä?

Se mitä seuraa, on arvoituksellisempaa: Set kykeni palaamaan maalliseen paratiisiin ja siten löytämään kallisarvoisen vaasin. Set on nyt yksi lunastajan tyypeistä, ja vielä enemmän siksi että tämä nimi ilmaisee perustamisen ja pysyvyyden ideoita, ja tavallaan julistaa ihmisen lankeemuksen tuhoaman alkuperäisen järjestyksen palauttamista. Siten oli siitä eteenpäin olemassa ainakin osittainen palautus siinä mielessä että Set ja ne jotka hänen jälkeensä omistivat Graalin, saattoivat siten perustaa jonnekin maan päälle henkisen keskuksen, joka oli kadotetun paratiisin kuva. Sitä paitsi legenda ei sano missä tai kenen toimesta Graalia säilytettiin Kristuksen aikaan asti, eikä kuinka sen siirtäminen varmistettiin; mutta legendan kelttiläinen alkuperä viittaa ymmärrykseen, että druideilla oli siinä osansa ja että heidät täytyy lukea alkutradition säännönmukaisten säilyttäjien joukkoon. Joka tapauksessa sellaisen henkisen keskuksen olemassaoloa - tai jopa useiden keskusten samanaikaisesti tai toisiaan seuraten - ei voida kyseenalaistaa, mitä tahansa niiden sijainnista voidaankin ajatella. Mikä täytyy huomata on, että aina ja kaikkialla näihin keksuksiin liittyy muiden nimitysten lisäksi "Maailman Sydän", ja että kaikissa traditioissa kuvaukset jotka liittyvät siihen, perustuvat identtiseen symboliikkaan jota on mahdollista seurata tarkinta yksityiskohtaa myöten. Eikä tämä osoita riittävän hyvin, että Graalilla (tai sillä joka siten esitetään) - jo edeltäen kristinuskoa ja jopa kaikkea aikaa - oli mitä läheisimmät siteet Jumalalliseen Sydämeen ja Immanueliin ["Jumala meidän kanssamme"], toisin sanoen, maisen ihmiskunnan povessa olevan ikuisen Sanan näennäiseen tai todelliseen manifestaatioon aikojen mukaan (mutta aina läsnä ollen).

Legendan mukaan Kristuksen kuoleman jälkeen Joosef Arimatialainen ja Nikodemus toivat Pyhän Graalin Isoon Britanniaan. Sitten alkoi kehittyä historia ja Pyöreän Pöydän Ritareiden urotyöt, joita emme voi seurata tässä. Pyöreä Pöytä oli määrätty saamaan Graal kun yksi ritareista onnistuisi voittamaan sen ja tuomaan sen Britanniasta Armoricaan [Ala-Bretagnen muinainen nimi]. Ja tämä Pöytä, luultavasti myös hyvin muinainen symboli, on yksi niistä jotka liitettiin yllä mainittujen henkisten keskusten ideaan. Pöydän pyöreä muoto liittää sen "eläinradan kierrokseen" (itsekin symboli joka ansaitsee erityisen tutkimuksen), kahdentoista pääasiallisen persoonallisuuden läsnäollessa sen ympärillä - erikoisuus, joka löytyy kaikkien näiden keskusten rakenteessa. Niin ollen, emmekö voi nähdä kahdentoista apostolin määrässä yhden merkin - monien muiden muassa - kristinuskon täydellisestä yhdenmukaisuudesta alkuperäisen tradition kanssa, johon nimi "esi-kristillisyys" sopii niin täsmälleen? Alaviitteenä Pyöreälle Pöydälle, olemme huomanneet oudon yhtäpitävyyden symbolisissa paljastuksissa Maria des Valléesin mukaan [1600-luvun ranskalainen nunna, kontemplaatikko ja näkijä, joka oli myös pyhän Johannes Eudesin uskottu ja inspiroija, joka itse taas oli Jeesuksen ja Marian pyhien sydänten julkisen antaumuksen apostoli] kysymyksessä on "pyöreä jaspiksesta tehty pöytä, joka on alttarin pyhä sakramentti" ja joka "neljine elävän veden lähteineen" mystisesti samastetaan maiseen paratiisiin. Eikä tämä ole myös osuva ja odottamaton vahvistus yllä osoitetulle suhteelle?

Luonnollisestikaan emme voi teeskennellä että nämä kiireiset muistiinpanot muodostavat täydellisen tutkimuksen niin vähän tunnetusta kysymyksestä kuten tämä. Meidän täytyy rajoittua tällä hetkellä yksinkertaisiin viittauksiin. Ja olemme hyvin tietoisia, että kaikessa tässä on näkökohtia jotka ensisilmäyksellä voivat olla jotakuinkin yllättäviä niille jotka eivät ole tuttuja vanhojen traditioiden ja niiden symbolisten ilmaisujen yhteisten ilmaisumuotojen kanssa. Toivomme kehittävämme ja perustelevamme täydellisemmin näitä aiheita jonain tulevana ajankohtana artikkeleissa, missä voimme myös kyetä koskettelemaan muita näkökulmia, jotka eivät ole yhtään vähemmän mielenkiinnon arvoisia.

Sillä välin mainitsemme myös Pyhää Graalia koskevana oudon sekaannuksen, jota tähän mennessä ei ole huomioitu. Eräs verbaalisista assimilaatioista, jotka usein ovat kaukana merkityksettömästä roolista symboliikassa (joilla assimilaatioilla voi olla syvällisemmät syyt kuin ensi silmäyksellä saattaisi kuvitella), Graal on samanaikaisesti vaasi (grasale) ja kirja (gradale eli graduale). Joissain legendan variaatioissa kaksi merkitystä ovat jopa hyvin läheisesti samaa sukua, sillä kirjasta tulee sitten Kristuksen tai enkelin tekemä kaiverrus itse maljaan. Emme aio nyt vetää tästä mitään johtopäätöksiä, vaikka on hyviä suhteita jotka on helppo osoittaa "Elämän kirjan" ja tiettyjen apokalyptisen symboliikan elementtien välillä.

Voisimme lisätä edelleen, että legenda liittää muita esineitä Graaliin, ja eritoten keihään, joka kristillisessä sovituksessa ei ole mikään muu kuin sadanpäälmies Longinoksen keihäs. Mutta huomionarvoinen näkökohta on keihään tai yhden sen vastineen edeltävä olemassaolo maljaa täydentävänä symbolina muinaisissa traditioissa. Kreikkalaisilla Akilleksen keihään uskottiin parantavan haavat jotka se oli aiheuttanut, ja keskiaikainen legenda laskee passion keihään ansioksi täsmälleen saman hyveen. Tämä muistuttaa toisesta samankaltaisuudesta: Adoniksen myytissä (jonka nimi merkitsee "Herra"), kun sankari oli kuolettavasti villisian puskema (torahampaan tässä edustaessa keihästä), hänen maahan vuotava verensä synnytti kukan. Monsieur Charbonneau teoksessa Regnabit, on kiinnittänyt huomiota "1100-luvun muottiin alttarileipiä varten, jossa on kuvattu ristiinaulitun Kristuksen haavoista pisaroina valuva veri, joka muuntuu ruusuiksi. Ja 1200-luvun lyijylasi-ikkunassa Angersin katedraalissa jumalallinen veri puroina virraten leviää myös ottaen ruusujen muodon." Hiljattain olemme puhuneet kukkaissymboliikasta nähtynä jotakuinkin eri aspektista; mutta mitkä tahansa moninaiset merkitykset joita melkein kaikki symbolit esittävät, kaikki elementit palvelevat täydentääkseen toisiaan ja ovat täydellisesti harmoniassa. Ja juuri tämä moninaisuus - kaukana siitä että olisi haitta tai vika - on päinvastoin hänelle joka voi ymmärtää, eräs symboliikan pääasiallisista hyödyistä kielenä, joka on paljon vähemmän kapeasti rajoittunut kuin tavanomainen puhe.

Saattaaksemme nämä muistiinpanot päätökseen, viittaamme useisiin symboleihin, jotka eri traditioissa joskus korvaavat maljan symbolin ja jotka pohjimmiltaan ovat identtisiä sen kanssa. Tämä ei ole poikkeama aiheestamme, sillä Graalilla itsellään (kuten voidaan helposti vahvistaa seuraavissa huomautuksissa) ei ollut alunperin muuta merkitystä kuin se joka yleensä annetaan pyhälle vaasille missä tahansa tämä jälkimmäinen tavataan - varsinkin idässä. Uhrimalja, esim. sisältäen veedalaista Somaa (tai mazdalaista Hoomaa) ovat molemmat epätavallisia eukaristisia "esikuvia", johon aiheeseen me kenties palaamme jossain toisessa yhteydessä. Mitä Soma asiallisesti esittää, on "kuolemattomuuden siemaus" (hindujen Amrita, kreikkalaisten Ambrosia - kaksi etymologisesti samankaltaista sanaa), joka antaa tai palauttaa niille jotka vastaanottavat sen edellytettävällä mielenlaadulla, "ikuisuuden tunnon", joka on mainittu yllä.

Toinen symboli josta haluamme puhua, on kolmio jonka kärki osoittaa alaspäin. Se on eräänlainen skemaattinen esitys uhrimaljasta ja löytyy tässä merkityksessä tietyistä yantroista eli Intian geometrisistä symboleista. Toisaalta - ja mikä on hyvin merkillepantavaa meidän näkökulmastamme - sama kuvio on yhtäläisesti sydämen symboli, jonka muotoa se edustaa yksinkertaistetussa muodossa. "Sydämen kolmio" on yleinen ilmaus itämaisissa traditioissa, ja tämä johtaa pidemmälle kiinnostaviin havaintoihin: sydämen esitysmuoto kolmioksi piirrettynä tällä tavalla säädettynä on kauttaaltaan oikeutettu, olipa kyse ihmissydämestä tai Jumalallisesta sydämestä. Ja tämä on merkittävämpää kun liitämme sen tiettyjen kristillis-hermeettisten ryhmien keskiaikana käyttämiin tunnuksiin, joiden tarkoitukset olivat aina oikeaoppisia. Jos nykyaikana jotkut ovat halunneet liittää jumalaa pilkkaavan merkityksen sellaisiin kuvioihin, tämä johtuu siitä - tietoisesti tai ei - että symbolien pääasiallinen merkitys on muuttunut siihen pisteeseen asti, että se kääntää niiden normaalin arvon. Tämä on ilmiö josta voidaan lainata monia esimerkkejä, ja joka löytää selityksensä tosiasiasta että tietyt symbolit ovat itseasiassa alttiita kaksoistulkinnalle, ja niillä on niin sanotusti kahdet vastakkaiset kasvot. Käärme esimerkiksi, ja myös leijona, eivätkö ne merkitse - kuten saattaa olla laita - Kristusta ja Saatanaa? Emme voi kuvitellakaan selittävämme tässä yleistä teoriaa aiheesta, joka johtaisi meidät liian kaukaiselle alueelle; siitä huolimatta voidaan ymmärtää että kaikessa tässä on jotain joka tekee symbolien käsittelystä hyvin herkkää, ja että tämä vaatii aivan erityistä huomiota kun on kyse tiettyjen tunnuskuvien todellisen merkityksen löytämisestä ja niiden oikein tulkinnasta.

Toinen symboli joka usein vastaa maljaa, on symbolinen kukka; puhutaan usein kukan "verhiöstä". Itämailla symbolinen kukka par excellence on lootus; lännessä ruusu useammin esittää samaa roolia. Emme tietenkään sano, että tämä on kummankaan - lootuksen tai ruusun - ainoa merkitys; päinvastoin, olemme viitanneet aiemmin toiseen merkitykseen. Mutta voimme helposti nähdä ruusun symbolisena maljana kuviossa joka koristaa Fontevraultin luostarin alttarisääntöä, missä ruusu on sijoitettu keihään tyveen, jota pitkin veripisarat valuvat. Ruusu näyttäytyy keihääseen liittyneenä tarkalleen kuten malja toisaalla, ja jälkimmäinen näyttää keräävän veripisarat pikemmin kuin kehittyvän näiden jälkimmäisten muuntumisesta. Mutta kaksi merkitystä täydentävät paljon enemmän kuin vastustavat toisiaan; sillä pisarat pudotessaan ruusulle elvyttävät sen ja saavat sen kukkimaan. Se on "taivaallinen ruusu", kuvio jota niin usein käytetään lunastuksen idean yhteydessä, tai ideoiden jotka liittyvät uudistumiseen ja ylösnousemukseen. Mutta myös se vaatisi pitkiä selityksiä; ja joka tapauksessa meidän täytyy rajoittua osoittamaan eri traditioiden yhtäpitävyys tämän toisen symbolin suhteen.

Koskan Lutherin sinetin ruusu-risti on ollut puheena muualla, sanomme että tämä hermeettinen tunnus oli aluksi erityisesti kristillinen, hällä väliä  vääristä ja enemmän tai vähemmän "naturalististisista" tulkinnoista, joita on esitetty 1700-luvun alusta alkaen. Ja eikö ole huomionarvoista, että tässä tapauksessa ristin keskuksessa ruusu täyttää juuri pyhän sydämen paikan? Erillään niistä kuvauksista, missä Kristuksen viisi haavaa kuvataan yhtä monena ruusuna, keskimmäinen ruusu, kun se on yksin, voidaan aivan aiheellisesti samaistaa itse sydämeen, vaasiin joka sisältää veren ja joka on elämän keskus, ja myös koko olemuksen keskus.

Vielä on ainakin yksi symbolinen maljan vastine lisää: tämä on kuun sirppi; mutta kunnollinen selitys vaatisi kehityksiä, jotka ovat täysin nykyisen tutkimuksen aiheen ulkopuolella. Me mainitsemme sen sen tähden ainoastaan jotta emme kokonaan laiminlöisi mitään puolta kysymyksestä.

Kaikista suhteista jotka olemme panneet merkille, me vedämme vielä nyt  yhden johtopäätöksen, jonka toivottavasti kykenemme tekemään selväksi myöhemmin. Kun löydetään sellainen yhtäpitävyys kaikkialla, eikä tämä ole enemmän kuin yksinkertainen viittaus alkutraditioon. Ja kuinka voidaan selittää että useimmissa tapauksissa jopa ne, jotka tuntevat olevansa velvoitettuja myöntämään tämän alkutradition periaatteessa, eivät sitten ajattele siitä enempää, ja itse asiassa järkeilevät ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan, tai ainakin ikään kuin mitään siitä ei  olisi säilynyt yli vuosisatojen? Jos todella pohditaan mikä on epänormaalia sellaisessa asenteessa, ollaan kenties vähemmän hämmästyneitä tietyistä näkökohdista, jotka todellisuudessa eivät näytä oudoilta, paitsi niiden mielen tottumusten nojalla jotka luonnehtivat aikaamme. Lisäksi hiukkanen ennakkoluulotonta tutkimusta riittää paljastamaan tämän olennaisen opillisen ykseyden merkit, jonka tietoisuus on ajoittain hämärtynyt ihmisten joukossa, mutta joka ei ole koskaan kokonaan kadonnut. Ja kun edetään tässä etsinnässä, vertailukohdat lisääntyvät ikään kuin itsestään ja uusia todisteita ilmestyy joka hetki. Varmastikaan evankeliumin quaerite et invenietis ("etsikää, niin te löydätte") ei ole tyhjä sanonta.

Liite

Meidän täytyy vastata vastaväitteeseen joka on esitetty suhteista joita olemme visioineet Pyhän Graalin ja Pyhän Sydämen välillä, vaikka jo tuossa tutkimuksessa annetut huomautukset näyttäisivät meistä täysin tyydyttäviltä.

On vain vähämerkityksistä, että Chrestien de Troyes ja Robert de Boron eivät nähneet vanhassa legendassa (jota he ainoastaan sovittivat) kaikkea sitä merkitystä joka siinä kuitenkin oli, ja me olemme tehneet sen tarkasti lisäämättä yhtään mitään "nykyaikaista" tulkintaamme. On lisäksi hyvin vaikeaa sanoa täsmälleen mitä 1100-luvun kirjoittajat näkivät tai eivät nähneet legendassa; ja ottaen huomioon että he ainoastaan esittivät yksinkertaisen "välittäjän" roolia, olemme auliisti samaa mieltä siitä, että he eivät nähneet kaikkea mitä näkivät ne jotka inspiroivat heitä, eli perinteisen opin todelliset haltijat.

Keltteihin liittyen olemme olleet huolellisia muistuttaaksemme varotoimista, jotka ovat välttämättömiä kun heistä halutaan puhua kaikkien kirjallisten dokumenttien puuttuessa. Mutta miksi oletettaisiin - tietäen vastakkaisten viittausten puuttumisen - että kelteille olisi suotu vähemmän kuin muille muinaisille kansoille? Näemme kaikkialla - eikä yksin Egyptissä - symbolisen mukautumisen joka on luotu sydämen ja maljan eli vaasin välille. Kaikkialla sydän nähdään olemuksen keskuksena - samalla kertaa jumalallisena ja inhimillisenä keskuksena, moninaisine sovelluksineen joihin tämä huomio johtaa. Kaikkialla myös uhrimalja edustaa keskusta eli Maailman Sydäntä, "kuolemattomuuden asuinsijaa"*. Mitä vielä tarvitaan? Me tiedämme hyvin että maljalla ja keihäällä tai niiden vastineilla on vielä muita merkityksiä kuin ne joihin olemme viitanneet. Mutta viipymättä näissä, voimme sanoa että kaikki nämä merkitykset, välittämättä siitä kuinka vierailta jotkut niistä saattavat näyttää nykyaikaisin silmin, ovat täydellisessä yhtäpitävyydessä toistensa kesken, ja että todellisuudessa ne ilmaisevat saman periaatteen sovelluksia eri tavoin, sen vastaavuuden lain mukaan johon perustuu merkitysten harmoninen moninaisuus, jotka sisältyvät kaikkeen symboliikkaan.

Toivomme osoittavamme muissa tutkimuksissa ei ainoastaan että Maailman Keskus vaikuttavasti samaistetaan Kristuksen Sydämeen, vaan että tähän samuuteen selvästi viitattiin muinaisissa opeissa. Selvästikin ilmaus "Kristuksen Sydän" tässä tapauksessa täytyy ottaa merkityksessä joka ei täsmälleen ole sitä mitä kutsuttaisiin "historialliseksi". Mutta täytyy jälleen kerran sanoa, että historialliset tosiasiat itse - kuten kaikki muutkin - siirtävät ylempiä todellisuuksia oman oikean ilmenemismuotonsa mukaisesti, ja noudattavat vastaavuuden lakia johon olemme viitanneet - lakia, joka sallii selittää tiettyjä "esikuvauksia". On kysymys - jos niin halutaan - Kristus-prinsiipistä; se tarkoittaa, ilmenneestä Sanasta maailmankaikkeuden keskipisteessä. Mutta kuka rohkenisi teeskennellä, että Ikuinen Sana ja hänen historiallinen, mainen manifestaationsa eivät ole todellisuudessa ja substantiaalisesti yksi ja sama Kristus eri aspektien alla? Me kosketamme tässä yhteisymmärrystä ajallisen ja ajattoman välillä, ja kenties ei ole sopivaa väittää enempää tästä; sillä nämä asiat ovat tarkalleen niitä, joita symboliikka yksin voi ilmaista, siinä määrin kuin ne ovat ilmaistavissa. Joka tapauksessa riittää tietää kuinka lukea symboleita jotta löytää niistä kaiken mitä me itse olemme löytäneet; mutta voi kauhistus, etenkin meidän aikanamme jokainen ei osaa lukea.

* Olisimme voineet muistuttaa hermeettisestä athanorista, vaasista, missä "Suuri Työ" saadaan aikaan, jonka nimi joidenkin mukaan juontuu kreikan sanasta athanatos, "kuolematon". Näkymätön tuli jota alituisesti ylläpidetään siinä, vastaa elämälle välttämätöntä lämpöä, joka asustaa sydämessä. Niin myös olisimme voineet osoittaa suhteen toiseen varsin yleisesti käytettyyn symboliin, munaan, joka merkitsee ylösnousemusta ja kuolemattomuutta, ja johon meillä saattaa olla tilaisuus palata. Toisaalta me huomaamme että malja Tarot-korttipakassa (jonka alkuperä on hyvin salaperäinen) on korvattu sydämellä tavallisissa pelikorteissa, joka on uusi viittaus kahden symbolin vastaavuuteen.

Ks. myös muun muassa: SANAKIRJA/Graalin malja, ja tässä kategoriassa: Ehtoollisesta...


©2017 Magdaleena - suntuubi.com