Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

HELVETTI ?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka perustella ettei ikuista kadotusta ole olemassa, ihmiselle, jolle sellaiset käsitteet kuin "kiirastuli" ja "jälleensyntyminen" ovat vieraita, jopa torjuttavia. Olen kohdannut tämän kysymyksen toisinaan ja pyrkinyt löytämään siihen vastauksia, joita yritän tässä hieman valottaa. Mielestäni jälleensyntymisestä saarnaaminen ei ole välttämätöntä, mutta oppi ikuisesta kadotuksesta on syytä torjua painokkaasti - niin paljon pahaa se saa aikaan, puhumattakaan siitä kuinka rienaavaa se on Rakkauden Jumalaa kohtaan!

Lähtökohtaisesti kaikki pääsevät taivaaseen, kuten takavuosien kohukirja väitti, mutta kuten jo Pekka Ervast aikoinaan ajatusta täydensi, voisi sanoa että kaikki joutuvat myös helvettiin. Taivas kadottaisi paljon viehätystään, jos kaikki uskovaiset heikkouksineen ja puutteineen sinne tunkeutuisivat ("Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä" Ilm. 21:27), hän pohtii, ja jos ihminen kuoltuaan yhtäkkiä muuttuisi enkeliksi, paljonko hänen omaa itseään silloin jää jäljelle? Vieläpä esitetään, että ihmisen pelastuminen on kokonaan Jumalan ansiota, mutta kadotukseen joutuminen yksin hänen omaa syytään, koska hänellä on vapaus valita. Mutta tällainen vapaaehtoinen valinta on looginen mahdottomuus, ellei vapautta ole ollut alusta saakka, ja ihminenpä ei ole itseään ja maailmaa luonut!

Vertauksessa vehnästä ja rikkaviljasta (Matt. 13:24-30) molemmat saavat kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, jolloin rikkavilja erotetaan ja poltetaan. Mm. kirkkoisä Gregorius Nyssalainen (k. 394) selitti vertauksen siten, että pelto on ihmissydän, johon elämän kuluessa kerääntyy sekaisin hyvää ja pahaa; kuolemassa tapahtuu erotus, jolloin paha poltetaan ja hyvä korjataan talteen, mutta molemmat puolet meidän on koettava kasvaaksemme sisäisesti. Hän opetti, että kuolemattomat sielumme on luotu hyviksi, emmekä kykene muuttamaan niitä toisenlaisiksi. Voimme kyllä saastuttaa niiden pintakerrosta, mutta emme kykene tekemään niistä pahoja. Sielussa ei nimittäin ole osia, joita pystyisimme irrottelemaan tai rikkomaan, niin että ne menisivät pilalle. Siksi jokaisen ihmisen sielu pyrkii pohjimmiltaan kohti hyvää. Toisten matka perimmäiseen hyvyyteen on pitkä ja vaivalloinen, toisten lyhyempi, mutta kaikki tulevat saavuttamaan päämääränsä.

Teosofi ja kirjailija Väinö Henrik Valvanne (eli V.H.V. 1887-1919) tulkitsee lauseen "Jokainen ihminen on tulella suolattava" (Mark. 9:49) niin, että joko hänen täytyy puhdistaa itsensä katumuksella ja mietiskelyllä, tai luonto tekee sen vastoin hänen tahtoaan. Todellinen rakkaus on tuli, joka polttaa pois kaiken arvottoman, mutta sille joka kieltää rakkauden ja jatkaa itsekästä elämäänsä, se tuli on hävityksen tuli. Tuli koskee kaikkea aineellista, ulkokohtaista; ihmisen ikuiseen olemukseen ei hävityksen tuli vaikuta, sillä se on ikään kuin tulta itsessään. Maailmassa palavat himojen tulet ja niiden vastapainona pyhyyden tuli, ilman niitä ei olisi elämää. "Jos suola käy suolattomaksi" (Mark. 9:50), jos sielu on ollut aivan kuin eloton, kun siitä puuttuu kaikki itsenäinen toiminta - kun se ei ole "kylmä" eikä "kuuma" (Ilm. 3:15-16) - siinä ei ole mitään, mikä voisi kuolemaa vastustaa. Alkukristillisellä ajalla tunnettiin käsitys seitsemästä taivaasta, jotka ovat seitsemän erilaista tajunnantilaa, eriasteisia, mutta kaikki taivaisiin kuuluvia; kolme alinta olivat "epäpyhiä", joita myös helveteiksi on kutsuttu.

Kirkkoisä Origenes (k. 251), jota oppinut kirkkoisä Hieronymus kutsui "suurimmaksi kirkon opettajaksi apostolien jälkeen", oli kuuluisin helvettiopin kyseenalaistaja. Hänen oli mahdotonta ajatella, että helvetti olisi ikuinen, sillä silloin kaikkivaltiaan Jumalan tahto kaikkien ihmisten pelastamiseksi ei toteutuisi (ja paholainen näyttäisi voittavan osaksi!). Origenes päätyi ajattelemaan, että helvetti on prosessi, jossa ihminen parannetaan taivaskuntoon.

Hänen käsityksensä mukaan Jumalan luomistyön lopullisena päämääränä oli kaikkien järjen saaneiden olentojen, jopa Saatanankin, palauttaminen alkuperäiseen jumalalliseen yhteyteen.

Jeesus kertoo paimenesta, joka lähti etsimään yhtä kadonnutta lammasta ja etsi kunnes löysi; kuinka Jumala saattaisi olla toisenlainen, jos Jumala on rakkaus! Kuka isä laittaisi lapsensa kärsimään ikuisesti? Olisimmeko me siis parempia kuin Jumala?

Kallistos Waren mukaan helvetti on minä itse vailla yhteyttä muihin ihmisiin. Georges Bernados toteaa helvetin olevan sitä, ettei rakasta enää. Helvetissä olo on itsemme orjina olemista, itseemme teljettyinä. "Meidät tuomitaan sen pahan tähden, jota olemme tehneet, mutta erityisesti sen hyvän tähden, jonka olemme jättäneet huomaamatta ja sen tosiasian tähden ettemme ole rakastaneet lähimmäistämme", kirjoittaa Pyhä Maksimos Tunnustaja.

Origeneen mielestä "tuli" ei tarkoita meidän tuntemaamme ulkoista tulta vaan omantunnon syytösten synnyttämää moraalista tuskaa sielussa. Kukin sielu sytyttää siis oman omantuntonsa tulen helvetissä. "Helvetti vetäytyy sieluun eikä sielu helvettiin", kirjoittaa Oscar Busch. Emme koe tätä tuskaa nykyisen elämämme aikana kovin voimakkaasti, koska ruumiimme estää sielua tajuamasta moraalista tilaansa. Origeneen mukaan Jumala toimii aina lääkärinämme. Lääkärin täytyy joskus turvautua äärimmäisiin keinoihin, jotka aiheuttavat kipua potilaille (etenkin aikana ennen kipulääkkeitä). Hän voi polttaa haavan umpeen tai amputoida raajan. Potilaan kannalta päämäärä on aina kuitenkin myönteinen, ja se tähtää hänen lopulliseen toipumiseensa ja terveytensä palauttamiseen. Samoin toimii myös Jumala, sielujemme lääkäri. Hän voi antaa meille kärsimystä niin tässä elämässä kuin kuolemankin jälkeen, mutta vaivat johtuvat aina Jumalan hellästä rakkaudesta ja hyvästä tarkoituksesta. Hän tahtoo pestä meidät synneistämme, puhdistaa ja parantaa meidät. Iisak Syyrialainen: "Ja minä sanon, että helvetissä vaivattavia piinataan rakkauden ruoskin. Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden. Tämä tarkoittaa niitä, jotka tiedostavat tehneensä vääryyttä rakkaudelle. Sydämessä riipivä tuska, joka johtuu vääryydestä rakkautta kohtaan, on terävämpi kuin mikään muu kärsimys. On järjenvastaista ajatella, että syntiset olisi helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan", ..."Rakkauden voima toimii kaksisuuntaisesti. Niitä, jotka ovat tehneet vääryyttä, se kiduttaa; näinhän tapahtuu myös tässä maailmassa rakkaiden ystävien välillä. Niille, jotka ovat noudattaneet sen vaatimuksia, rakkaus antaa ilon. Näin on helvetissäkin. Rakkauden viilto on kovin kidutus..." "Jumalan rakkaus", kirjoittaa Vladimir Lossky, "on sietämätön ahdistus niille, jotka eivät ole omaksuneet sitä itselleen."

Origeneen oppia kaikkien pelastumisesta (apokatastasis) ei julistettu avoimesti kaikille vastaantulijoille. Sitä pidettiin teologisen viisauden viimeisenä salaisuutena, eräänlaisena aurinkona, joka lämmittää ihanasti mutta saattaa turmella katsojansa silmät. Sitä voivat tuhoutumatta katsoa vain hengellisesti ja moraalisesti vahvimmat kristityt. Rivikristittyjen massoille se ei sovi. Jos he kuulisivat kaikkien lopulta pelastuvan, he palaisivat synnin lyhytaikaisiin nautintoihin ajatellen, että niitä ehtii sitten sovittaa kuoleman jälkeen.

Origeneen ja hänen seuraajiensa mukaan yksinkertaiselle enemmistölle riittää pyrkimys elämän parantamiseen, rangaistuksen pelko ja palkkion toivo. Kristinuskon varsinainen sisältö koskee hengellisiä kristittyjä, joiden päämääränä on jumalallistuminen (kr. theosis): heistä tulee välittömän jumalyhteyden muuttamia uusia luomuksia. "Hänessä [Kristuksessa] on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi" (Kol. 2:9-10). Irenaeus Lyonilainen ilmeisesti ensimmäisenä esitti, että ihminen on Jumalan kuva, mutta pyrkii kaltaisuudeksi. Ortodoksisessa teologiassa jumalallistuminen tarkoittaa Jumalan tarjoaman pelastuksen vapaaehtoista hyväksymistä, joka ilmenee myös käytännön toimintana.

On raamatullisesti perusteltua, että tuomio on suhteellinen ja vastuusta riippuva; "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47-48). "Silmä silmästä, hammas hampaasta", julistaa Vanha testamentti puolustaen kaikessa armottomuudessaan kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Monessa uskovassa on viha, joka vaatii: Jumalan täytyy tuomita. "Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!" (Luuk. 15:30). Tuhlaajapojan vanhemman veljen henki vaatii tuomiota. Ilmestyskirjassa puhutaan syyttäjästä, joka syytti veljiämme Jumalan edessä päivin ja öin. Syyttäjä on niiden ihmisten arkkityyppi, jotka ottavat tavakseen arvostella ja tuomita muita. Jeesus rukoili hänet ristiinnaulinneiden puolesta.


Lähteet:

Kallistos Ware: Sisäinen valtakunta. Valamon luostari 2006.

V.H.V.: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911.

Kari Kuula: Helvetin historia; Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan. Kirjapaja Oy 2006.

Gunnar Af Hällström - Anni Maria Laato - Juha Pihkala: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Kirjapaja Oy 2005.

Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965.

 


©2017 Magdaleena - suntuubi.com