Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Buddha & Kristus

Jeesus ja Buddha ovat hyvin samankaltaisia, mitä tulee historialliseen kokemukseen. Henkilökohtaiset kokemukset muuttivat molemmat opettajiksi, jotka vastaavasti perustivat kristinuskon ja buddhalaisuuden uskonnolliset traditiot. Gautama Siddharta (Buddha) syntyi vuoden 525 eKr. tienoilla, kun taas Jeesus Kristus syntyi Betlehemissä joskus 8-4 eKr. välillä.

On olemassa monia samankaltaisuuksia myös Buddhan ja Jeesuksen perustamien uskonnollisten filosofioiden välillä, ja tältä yhteiseltä pohjalta me ammennamme muodostaaksemme myötätunnon Dharman.

Robert Elinorin mukaan "Buddha ja Kristus ovat vain universaalin arkkityypin paikallisia muunnoksia: Kokonaisuutta kuvaava Kosminen Persoona."

Näiden kahden visionäärin perustana olevien näkyvien erojen takana - edustivatpa he todellisia historiallisia henkilöitä tai ei - on hienon hienoja yhdistäviä ominaisuuksia, jotka vahvistavasti ilmenevät elämässä jota he viettivät ja sanomassa jota he levittivät.

Tärkeä ajatus tässä yhteydessä on molempien jakama uskomus luonnolliseen kosmiseen syyn ja seurauksen lakiin, joka yleisesti tunnetaan "karmana". Buddha opetti:

"Vaikea on ymmärtää: antamalla pois ruokamme, me saamme lisää voimaa; lahjoittamalla vaatetta muille, me saamme lisää kauneutta; perustamalla puhtauden ja totuuden asumuksia, me saamme suuria aarteita. Hyväntahtoinen ihminen on löytänyt vapautuksen polun. Hän on kuin ihminen, joka istuttaa taimen, varmistaen siten varjon, kukat ja hedelmät tulevina vuosina. Niin on myös hyväntekeväisyyden tulos, niin on myös hänen ilonsa, joka auttaa niitä jotka ovat avun tarpeessa; niin on myös suuri Nirvana."

Jeesus toistaa tämän ajatuksen sanoessaan:

"Autuaita ne, jotka toisia armahtavat; heidät armahdetaan. Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."

Ja tietenkin suosittu lainaus:

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Mark.12:31)

On perustava uskomme, että molemmat näistä valonlähteistä kehittyivät latentista reaktiosta vuosisatojen sokeaa ritualismia vastaan, joka vaivasi heidän uskonnollisia yhteisöjään. Näiden rituaalien alkuperäinen merkitys ja symbolinen rakenne olivat kadonneet ja jäljellä olivat massojen hyväksikäyttäminen ja alistaminen pappisluokan toimesta, ja harhainen käsitys metaforisten tarinoiden kirjaimellisesta tulkinnasta.

Ei sen paremmin Buddha kuin Kristuskaan tullut aloittamaan uskontoa, ja itseasiassa kumpikaan heistä ei aloittanut uskontoa. Mitä he tulivat tekemään, oli vallankumouksen aloittaminen... myötätunnon vallankumouksen. Ja tuolle perustalle me perustamme harjoituksemme.

Ei kaukana buddhuudesta

Vieraillessaan Gasanin luona eräs yliopiston opiskelija kysyi häneltä: "Oletteko koskaan lukenut kristittyjen Raamattua?"

"En, lukekaa sitä minulle", sanoi Gasan.

Opiskelija avasi Raamatun ja luki Matteuksen evankeliumista:

"Ja miksi olette huolissanne vaatteista? Katsokaa kedon liljoja, kuinka ne kasvavat. Eivät ne raada eivätkä kehrää, ja kuitenkin sanon teille, ettei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin hienosti puettu kuin yksi niistä... Älkää sen tähden huolehtiko huomisesta, sillä huomispäivä huolehtii omista asioistaan."

Gasan sanoi: "Lausuipa nuo sanat kuka hyvänsä, pidän häntä valaistuneena ihmisenä."

Opiskelija jatkoi lukemista: "Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen joka pyytää, saa, ja se joka etsii, löytää, ja sille joka kolkuttaa, avataan."

Gasan lausui: "Erinomaista. Kuka hyvänsä tuon sanoikin ei ole kaukana buddhuudesta."

Zenin ilosanoma; WSOY 1976.

Jeesuksen ja Buddhan kolme kiusausta

On olemassa kolme asiaa jotka estävät meitä näkemästä totuutta - halumme, pelkomme ja mielipiteemme. Tämä universaali totuus on uskonnon tuolla puolen, psykologian tuolla puolen, kulttuurin tuolla puolen. Ei väliä missä elämme, mitä uskomme, tai millä aikakaudella elämme, me olemme alisteisia näille samoille mielen rajoitteille. Onko mikään ihme, että lähes jokainen henkinen koulukunta käsittelee näitä asioita?

Jeesus ja Buddha molemmat havainnollistivat tätä periaatetta elämissään. Jeesus kävi läpi kolme kiusausta erämaassa juuri kasteensa jälkeen, ja Buddha kävi läpi samat kiusaukset juuri ennen valaistuksen saavuttamsta. Ensisilmäyksellä - vai pitäisikö sanoa, älyn näkökulmasta, kaksi kertomusta eivät muistuta toisiaan lainkaan, paitsi että molemmissa oli kolme tapahtumaa. Jos kuitenkin käytämme pelon, halun ja mielipiteen periaatetta päällyksenä, samankaltaisuudet kahden kuvion välillä alkavat tulla esiin.

Ensiksi meidän täytyy ymmärtää tarkoitus näiden kahden tarinan takana. Sekä Jeesukselle että Buddhalle aika joka johti heidän henkisiin kokemuksiinsa, kasteeseen ja valaistumiseen, oli valmistelun ja koettelemuksen aikaa. Kummankin täytyi käydä läpi sarja kokeita, kolme määrältään, ennen kuin saattoivat edetä.

Meidän on hyödytöntä - henkisessä mielessä - uskoa, että nämä kokeet olivat tiukasti todellisia, fyysisiä tapahtumia, ja jättää huomiotta niiden syvemmät merkitykset. Nämä kolme kokemusta jotka Jeesus ja Buddha kävivät läpi, osoittivat meille - henkisessä mielessä - mitä meidän kaikkien täytyy käydä läpi matkallamme kohti Jumalan oivaltamista.

Kiusaaja erämaassa on kiusaaja meissä - himomme, pelkomme, käsityksemme siitä miten asioiden pitäisi olla. Himo ilmeni haluna ruokaan Jeesuksen tapauksessa, ja haluna seksiin Buddhan tapauksessa. Kummatkin ilmentymät ovat ruumiin haluja, jotka jokaisen henkisen oppilaan täytyy ensin hallita.

Seuraava kiusaus oli pelko. Paholainen asetti Jeesuksen jyrkänteelle, ja armeija hyökkäsi Buddhaa vastaan. Molemmat voittivat pelkonsa tuntemalla totuuden - että todellista Itseä ei voi vahingoittaa. Buddhan vastarinnattomuus muutti vihollisen nuolet kukkasiksi; Jeesus oivalsi että halu todistaa totuus on itsessään vastarinnan muoto. Molemmat kieltäytyivät antamasta elämää näennäiselle pahalle, ja niin tekemällä kielsivät sen olemassaolon. Ei voi pelätä ja harjoittaa vastarinnattomuutta.

Kolmas kiusaus oli velvollisuus, velvoite, ja halu saada maailma mukautumaan meidän ajatuksiimme siitä millainen sen pitäisi olla. Paholainen tarjosi Jeesukselle kaikkien maailman valtakuntien valtiutta. Mara kehotti Buddhaa ottamaan paikkansa isänsä perillisenä valtaistuimella. Tämä on klassinen valinta jonka jokainen kohtaa joka tasolla kun mestaruuden aste on saavutettu. Me haluamme laittaa asiat oikein. Loppujen lopuksi, kuka voisi sopia paremmin hommaan?

Me haluamme tyrkyttää tahtomme maailmalle ja hallita sitä. Yksinkertaisimmassa merkityksessä meidän ideamme, käsityksemme asioista, horjuttavat meitä eikä syvin tietämisemme joka on Jumalasta. Ulkoinen mieli aina ajattelee tietävänsä parhaiten. Korkeampi mieli on yhteydessä Jumalaan ja tietää mitä tarvitaan, mikä on mahdollista ja mikä on.

Suurin taistelu henkiselle pyrkijälle käydään hänen tietoisen mielensä eli älynsä, ja hänen intuitiivisen mielensä - viisauden portin - välillä. Näin on aina ollut. Suurin este totuudelle on kokoelma mielipiteitä jonka olemme rakentaneet elämän kuluessa. Mitä enemmän meillä on mielipiteitä, sitä vaikeampi niistä on päästää irti. Ellemme päästä irti, emme voi astua taivasten valtakuntaan joka on Totuus. Totuus ei melkein koskaan ole mitä me haluamme sen olevan, sillä niin kauan kuin haluamme sen olevan yhtään mitään, tulemme egon halusta tehdä maailma itsemme heijastukseksi.

Maailmalla ei ole minkäänlaista tunnetta egollemme. Sillä mitä ajattelemme maailmasta, ei ole vaikutusta siihen. Tämä on suurinta turhautumista egollemme - haluten valtaa, se tietää vaistomaisesti ettei sillä ole yhtään. Sen tähden saattaa itsensä hallitsijaksi, niin viehättävä idea kuin se onkin, on kuitenkin mahdotonta, koska valtiuteen ei voi vaikuttaa siitä näkökulmasta että uskomme itseemme kokonaisuudesta erillisenä olentona.

Muotojen tuolla puolen

Buddhalaisuuden ja kristinuskon välinen dialogi ei ole edennyt kovin pitkälle, minun mielestäni, koska emme ole kyenneet perustamaan kiinteää maaperää sellaiselle dialogille. Tämä on nykytilanteen kuva: Buddhalaiset uskovat reinkarnaatioon, ihmisten mahdollisuuteen elää useita elämiä. Buddhalaisissa piireissä me emme käytä sanaa reinkarnaatio kovin paljon: me käytämme sanaa uudelleen syntyminen. Kun kuolet, voit syntyä uudelleen ja sinulla voi olla toinen elämä. Kristinuskossa elämäsi on ainutlaatuinen, ainoa mahdollisuutesi pelastukseen. Jos pilaat sen, silloin et ikinä saavuta pelastusta. Sinulla on vain yksi elämä.

Buddhalaisuus opettaa, että on olemassa ei-itse, anatta. Kristinusko selvästi opettaa että kristitty on persoonalisti. Et ainoastaan sinä ole persoona, itse, vaan Jumala on persoona, ja Hän on itse. Buddhalainen opetus tyhjyydestä ja ei substanssista kuulostaa kuin opetukselta ei olemisesta. Kristinusko puhuu olemisesta, olemassaolosta. Tuomas Akvinolaisen opetus puhuu olemisen filosofiasta, la philosophie de l'ètre, vahvistuksesta että maailma on.

Buddhalaisuudessa on myötätunto ja rakastava lempeys. joiden moni kristitty uskoo eroavan armeliaisuudesta ja rakkaudesta kristinuskossa. Armeliaisuudella on kaksi aspektia: sinun rakkautesi suunnattuna Jumalaan, ja sinun rakkautesi suunnattuna ihmiskuntaan. Sinun täytyy oppia kuinka rakastaa vihamiestäsi. Kristityillä ystävillämme on taipumus muistuttaa meille että rakkauden motivaatio on erilainen kristityillä ja buddhalaisilla. On teologeja jotka sanovat että buddhalaiset harjoittavat myötätuntoa vain koska he haluavat vapautuksen; että buddhalaiset eivät todella välitä ihmisten ja muiden elävien olentojen kärsimyksestä; että heitä motivoi ainoastaan halu vapautua. Kristinuskossa rakkautesi perustuu Jumalaan. Sinä rakastat Jumalaa, ja koska Jumala sanoi että sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi, niin sinä rakastat lähimmäistäsi. Lähimmäisen rakkautesi syntyy Jumalan rakkautesi perustalta.

Monet ihmiset etenkin kristillisissä piireissä sanovat, että on olemassa yhteisiä asioita kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä. Mutta monien mielestä kristinuskon ja buddhlaisuuden filosofiset perustukset ovat aivan erilaiset. Buddhalaisuus opettaa uudelleen syntymistä, monia elämiä. Kristinusko opettaa että ainoastaan tämä yksi elämä on tarjolla sinulle. Buddhalaisuus opettaa että itseä ei ole olemassa, mutta kristinuskossa on olemassa todellinen itse. Buddhalaisuus opettaa tyhjyyttä, ei substanssia, kun taas kristinusko vahvistaa olemassaolon tosiasian. Jos filosofinen perusta on niin erilainen, myötätunnon ja rakastavan lempeyden harjoitus buddhalaisuudessa ja armeliaisuuden ja rakkauden harjoitus kristinuskossa on erilaista. Kaikki tuo näyttää hyvin pinnalliselta tavalta ymmärtää. Jos meillä on aikaa ja jos harjoitamme omaa traditiotamme tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi syvästi, tulemme näkemään että nämä asiat eivät ole todellisia.

Ensinnäkin, on olemassa monia buddhalaisuuden muotoja, monia tapoja ymmärtää buddhalaisuutta. Jos sinulla on sata ihmistä harjoittamassa buddhalaisuutta, sinulla voi olla sata buddhalaisuuden muotoa. Sama on totta kristinuskossa. Jos on satatuhatta ihmistä harjoittamassa kristinuskoa, voi olla satatuhatta tapaa ymmärtää kristinusko.

Luumukylässä (Plum Village), missä monet ihmiset eri uskonnollisista taustoista tulevat harjoittamaan, ei ole vaikea nähdä että joskus buddhlainen tunnistaa kristityn olevan enemmän buddhalainen kuin toinen buddhalainen. Näen buddhalaisen, mutta tapa jolla hän ymmärtää buddhalaisuuden on aivan erilainen kuin tapa jolla minä ymmärrän. Kuitenkin kun katson kristittyä, näen että tapa jolla hän ymmärtää kristinuskon ja harjoittaa rakkautta ja armeliaisuutta, on lähempänä tapaa jolla minä harjoitan niitä, kuin tällä miehellä jota kutsutaan buddhalaiseksi. Sama pätee kristinuskossa. Aika ajoin tunnet olevasi hyvin kaukana kristitystä veljestäsi. Tunnet että veli joka harjoittaa buddhalaista traditiota, on paljon lähempänä sinua kristittynä. Joten buddhalaisuus ei ole buddhalaisuutta eikä kristinusko ole kristinuskoa. On olemassa monia buddhalaisuuden muotoja ja monia tapoja ymmärtää buddhalaisuutta. On olemassa monia tapoja ymmärtää kristinuskoa. Sen tähden, unohtakaamme ajatus että kristinuskon pitää olla tällaista ja että buddhalaisuus voi olla vain tuollaista.

Me emme halua sanoa että buddhalaisuus on eräänlaista kristinuskoa ja kristinusko eräänlaista buddhalaisuutta. Mango ei voi olla appelsiini. En voi hyväksyä tosiasiaa että mango on appelsiini. Ne ovat kaksi eri asiaa. Meidän täytyy säilyttää erot. On hyvä olla eroja. Vive la difference. Mutta kun katsot syvästi mangoon ja appelsiiniin, näet että vaikka ne ovat erilaiset, ne ovat molemmat hedelmiä. Jos analysoit mangoa ja appelsiinia tarpeeksi syvästi, näet että kummassakin on samat elementit, kuten auringonpaiste, pilvet, sokeri ja happo. Jos käytät aikaa katsoen tarpeeksi syvästi, huomaat että ainoa ero niiden välillä on määrässä, painotuksessa. Aluksi näet erot appelsiinin ja mangon välillä. Mutta jos katsot hieman syvempään, huomaat monia yhteisiä asioita. Appelsiinissa löydät happoa ja sokeria, jotka ovat myös mangossa. Jopa kaksi appelsiinia maistuvat erilaiselta; toinen voi olla hyvin hapan ja toinen hyvin makea.

Thich Nhat Hanh: Going Home - Jesus and Buddha as Brothers. Riverhead Books 1999.

H.P. Blavatsky: Onni on vain unelma...

Koska onni on vain unelmaa maan päällä, sanoutukaamme siitä ainakin irti. Tehdäksemme tämän, meidän tarvitsee vain seurata kullekin kuuluvien suurten ja jalojen mestareiden ohjeita maan päällä. Idällä oli Sakyamuni-Buddhansa, "Aasian valo"; lännellä Opettajansa ja Vuorisaarna; molemmat lausuivat samat suuret - universaalit ja kuolemattomat - totuudet. Kuunnelkaa heitä...

"Murskatkaa ylpeytenne", sanoi Hän. "Älkää puhuko pahaa kenestäkään, vaan olkaa kiitollisia hänestä joka moittii teitä, sillä hän tekee sinulle palveluksen osoittamalla vikasi. Tapa ylimielisyytesi. Ole lempeä ja ystävällinen kaikille, armelias kaikille eläville olennoille. Anna anteeksi niille jotka vahingoittavat sinua, auta niitä jotka tarvitsevat apuasi, älä vastusta vihollisiasi. Tuhoa intohimosi, sillä ne ovat Maran (Kuoleman) armeija, ja hajota ne kuten elefantti hajottaa bambumökin. Älä himoitse, älä halua mitään; kaikki kohteet joita kaipaat maailmassa, eivät vosi enempää tyydyttää himoasi kuin kaikki merivesi voisi sammuttaa janoasi. Se mikä yksin tyydyttää ihmisen, on viisaus - ole viisas. Ole vihaamatta, vaikka itsekkyyttä ja ilman tekopyhyyttä. Ole suvaitsevainen suvaitsemattomille, armelias ja myötätuntoinen kovasydämisille, lempeä väkivaltaisille, irti kaikesta niiden joukossa jotka ovat kiinni kaikessa tässä harhan maailmassa. Älä vahingoita kuolevaista olentoa. Tee sitä mitä haluaisit nähdä kaikkien muiden tekevän."

"Ole nöyrä", sanoi Toinen. "Älä vastusta pahaa. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Ole laupias, anna anteeksi niille jotka tekevät sinulle vääryyttä, rakasta vihamiehiäsi. Älä himoitse, edes salassa sydämessäsi. Anna sille joka pyytää sinulta. Ole viisas ja täydellinen. Älä tee kuten tekopyhät tekevät, vaan kuten toivoisit ihmisten tekevän sinulle, tee sinä heille."

Jaloja sanoja nämä. Ainoastaan kuinka pitkälle ne ovat käytännöllisiä kristillisen ajan yhdeksännellätoista vuosisadalla ja brahmaanisen kierroksen häntäpäässä? Voi kauhistus! Protestanttisen piispan vastustaessa näitä ohjeita - ja niin muodoin Mestariaan - täällä Englannissa, osoittaen minkä tahansa sivistyneen valtion mahdottomuuden toteuttaa niitä käytännössä (sivistys ensin ja kristinusko perästäpäin?) - huomattava ranskalainen journalisti teki samoin kanaalin takana. Arvostellen pariisilaisen professorin Léon de Rosnyn buddhalaisia luentoja, Anatole France saa lukijansa tuntemaan että se on tosiaankin toivotonta toivoa ajatella että nykyiset eurooppalaiset sukupolvet ikinä koettaisivat toteuttaa joko Kristuksen tai Buddhan jaloja käskyjä. ja näin ollen että todellinen teosofia on tuomittu - toistaiseksi - epäonnistumaan käytännöllisessä toteutumisessaan.

Voi minua! [hän kirjoittaa] Jos hän eli, kuten lujasti uskon hänen eläneen, Sakyamuni oli kaikkein täydellisin ihmisistä. "Hän oli pyhimys!" - kuten Marco Polo huudahti kuultuaan hänen historiansa. Kyllä, hän oli pyhimys ja viisas. Mutta tämänkaltainen viisaus ei sovi alati aktiivisille eurooppalaisille roduille, ihmissuvuille jotka ovat niin vahvasti elämän riivaamia. Buddhan löytämä suvereeni ihmelääke lääkkeenä universaalia pahaa vastaan, ei tule koskaan sopimaan meidän temperamentillemme. Se vaatii luopumista, ja me haluamme hankkia; se opettaa meitä olemaan haluamatta mitään, ja himo ja halu ovat meissä vahvempia kuin elämä. Lopullisena palkintona meille luvataan Nirvana, eli absoluuttinen lepo, kun yksin ajatuskin sellaisesta levosta luo meissä kauhun tunteen. Ei, Sakyamuni-Buddha ei ole tullut meitä varten, eikä hän voi pelastaa meitä - mitä tahansa M. de Rosny saattaakin tehdä tai sanoa!

Ei, hän ei voi. Mutta yhtään enempää ei voi Kristuskaan, kuten näyttää. Buddha ei yksin tarjonnut "persoonallisen yhdentekevyyden" lääkettä tämän maailman houkutuksiin, tai hoitoa itse asiaan, ihmelääkkeenä maailman pahuutta - sen syntejä ja kiusauksia - vastaan. Jeesuksen "Jumalan valtakunta" on vain toinen nimi "Nirvanalle". Hänen käskynsä olla huolehtimatta huomisesta, eli siitä mitä syömme, juomme, tai millä vaatetamme ruumiimme, vaan "elää kuten taivaan linnut ja kedon liljat", ovat vain toinen version Buddhan opetuksista. Molemmat mestarit yrittivät tehdä oppilaisiinsa vaikutuksen ajatuksella että "se mikä riittää päiväksi, on siitä eteenpäin pahasta"; mutta toistaiseksi yksin buddhalaiset maallikot ovat yrittäneet seurata käskyä, kun taas buddhalainen papisto on tehnyt niin kirjaimellisesti ja tekevät niin tähän päivään saakka.

Moninaiset ja suuret ovat tänä aikana toteutetut uudistukset, ja kuitenkin kun vuodet seuraavat toisiaan, jokaisen tuodessa hiukan uutta valoa, jokaisen nopeuttaessa kehityksen ja sivistyksen pyörää, ei yksikään uusi uudistus näytä vaikuttavan tai muuttavan vanhaa ihmistä.

Kristillisen turvautumisen kolme jalokiveä: Kristus, Hänen opetuksensa ja Hänen Kirkkonsa

Gautama Buddha eli yli viisisataa vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää. Hän muodosti uuden uskonnollisen yhteisön aikanaan, ja tuolla yhteisöllä hän aloitti uuden uskonnon Intiassa. Hänen seuraajansa uskovat että hän osoitti vapautuksen polun jota kuka tahansa voi seurata. Gautama Buddha keskusteli polusta öisten keskustelujen aikana ja yksilöllisessä hengellisessä ohjauksessa oppilaidensa kanssa. Hänen opetuksestaan voi löytää kolme turvautumista joiden mukaan pääsee pelastukseen. Nämä turvautumiset ovat: Buddha itse, hänen opetuksensa - Dharma - ja hänen oppilaidensa yhteisö - Sangha[1]. Kristityllä, joka lukee näistä kolmesta turvautumisesta, ei pitäisi olla vaikeuksia nähdä samankaltaisuutta niiden ja sen välillä, mitä on pelastuksen keinoina kristillisessä opissa. Toisin sanoen, heidän pitäisi kyetä näkemään että buddhalaisuuden kolmella turvautumisella on vastaavuutensa Jeesuksen Kristuksen työssä ja opetuksessa, ja itse asiassa kristityllä on samanlaiset turvautumiset. Kristitylle turvautumiset ovat Jeesuksen Kristuksen persoonaan, Hänen opetukseensa ja Hänen Kirkkoonsa.

Monien kristittyjen ja buddhalaisten pitäisi tutkia toistensa uskontoja. Kummallakin traditiolla on paljon mitä se voi tarjota toiselle traditiolle. Kristityillä varmasti on tarve ymmärtää buddhalaisuutta, sen termejä ja ajattelun kategorioita, voidakseen olla hedelmällisessä dialogissa buddhalaisten kanssa. Kristittyjen pitäisi pyrkiä ymmärtämään, muun muassa, mitä tarkalleen ottaen buddhalainen tarkoittaa sanoessaan että turvautuu Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan. Kristittyjen ja buddhalaisten pitäisi pyrkiä ymmärtämään toisiaan, ei ainoastaan dialogin tähden, ei käännyttämisen tähden (mitä usein tapahtuu molemmista traditioista, joskin paljon suuremmassa määrin kristittyjen taholta), vaan myös koska se varmasti voi auttaa vahvistamaan ja rikastuttamaan molempien traditiota. Kun tarkastellaan omaa traditiota ja yleiset kysymykset esiintyvät uusissa puitteissa, ei ainoastaan kyetä näkemään uusia tapoja tarkastella kysymyksiä ja löytämään uusia tapoja vastata niihin, vaan tarjoutuu myös uusia tapoja nähdä oman traditionaalisen teologian vahvuudet ja heikkoudet. Etsittäessä syvempää ymmärrystä kristillisestä uskosta ja kuinka se vastaa elämän kysymyksiin, ei ole ainoastaan hyödyllistä tuntea buddhalaisuuden kategorisointia ja terminologiaa, vaan kristityt voivat käyttää sen ideaa kolmesta turvautumisesta - sanasta sanaan - ymmärtääkseen omaa uskoaan. Kristityt etsivät turvaa Buddhasta, joka on Jeesus Kristus; he etsivät turvaa Dharmasta, joka on Jeesuksen Kristuksen opetus; ja he ymmärtävät ja asettavat luottamuksensa Kristuksen Sanghaan, Kirkkoon. Mutta sanottaessa tämä, kuten juuri tein, on tarve ymmärtää mitä buddhalainen tarkoittaa tällä ja niin tehtäessä nähdä mitä merkitsee käyttää näitä sanoja kristinuskon viitekehyksessä. Sillä jos käytämme niitä, tarjoavatko ne taakan joka täytyy heittää pois, vai tarjoavatko ne uudet puitteet ajattelulle, joka rikastuttaisi omaa traditionaalista ymmärrystämme? Vastataksemme tähän, tarkastellaan turvautumisia buddhalaisessa ajattelussa.

Kolme jalokiveä

"Hengellinen pyrkijä tarvitsee mallin, jotain jota hän voi katsoa ihanteellisena ja siten löytää opastusta ja inspiraatiota. Buddhalaisuudessa tämä on kolme jalokiveä: Buddhat, Dharma ja Sangha." (Dalai Lama: The Path to Englightenment)

On kaksi tapaa ymmärtää kolme turvautumista buddhalaisuudessa. Eräässä mielessä niiden sanotaan olevan kolminkertainen jalokivi, ja niin ne ovat yhdistyneet yhdeksi; toisaalta niiden ymmärretään olevan kolme eri jalokiveä ja siten ne ovat kolme eri kokonaisuutta. Koska jalokivet ovat kallisarvoisia, termiä "jalokivi" käytetään viittaamaan siihen että turvautuminen on itse korvaamaton arvoltaan. Kolme turvautumista ovat yksi siinä mielessä että Buddha julistaa Dharman ja ne jotka seuraavat Dharmaa, seuraavat Dharmaa yhdessä Buddhan muiden seuraajien kanssa: se joka etsii turvaa Buddhasta, etsii muita kahta - hänen opetustaan ja yhteisöä joka perustuu hänen opetustensa voimaansaattamiseen. Suhde kolmen välillä muodostaa yhden todellisuuden. Kuitenkin tuo yksi todellisuus tarjoaa kolme eri kunnioituksen ja turvautumisen kohdetta, ja jokaista kolmesta turvautumisesta voidaan ja tullaan tarkastelemaan omassa arvossaan[2].

Ensimmäinen turvautuminen: Buddha

Sana Buddha viittaa yksinkertaisesti "heränneeseen" eli "valaistuneeseen". Buddhalaisessa yhteydessä Buddha on joku joka on poistanut itsestään kaikki epäpuhtaat olemassaolon tahrat ja on yhdistänyt itsensä puhtaaseen Nirvanaan jonka sanotaan olevan pysymättömän tilapäisen olemassaolon tuollapuolen. Tässä hänen sanotaan olevan pyhä, tahraton, saavuttaneen täydellisen puhtauden tilan, ja tämän puhtauden kautta hän on myös saavuttanut kaikkitietävän oivalluksen todellisuuden luonteesta. Hän on mennyt itsekkyyden tarpeen tuollepuolen; hänen egonsa on voitettu. Hän on Tathagata, se joka on "siten mennyt" muuttuvaisen tilapäisyyden alueen tuollepuolen ja hänestä on tullut voittoisa yli karmallisten tahrojen[3]. Hän on täysin puhdas, kaikkitietävä ja erehtymätön; hän on suuri opettaja, joka oman tietonsa ja kokemuksensa avulla pelastuksen polusta kykenee osoittamaan muille löytämänsä polun.

Buddhalaisuus ymmärtää että voi olla olemassa ja tulee olemaan enemmän kuin yksi Buddha. Tuorein Buddha ja historiallisesti tunnetuin on nimeltään Siddhartha Gautama. Jokainen Buddha voi olla turva ja jossain mielessä he kaikki ovat sama turva. Sillä jokainen joka etsii turvaa Buddhasta, menee hänen luokseen samasta syystä: Buddha on suuri valaistunut opettaja, joka tarjoaa erehtymättömän opetuksen, joka tarjoaa tien pelastukseen[4]. Buddhasta etsitään turvaa koska hänellä on henkilökohtaista oivallusta jota ainoastaan Buddha voi tarjota. Tätä oivallusta Buddha kehottaa muita testaamaan ennen hyväksymistä, mutta yhtäkaikki se tarjotaan Buddhan kokemana totuutena, ja niin sitä ei nähdä vain pelkkänä spekulaationa. Buddhaa (eli Siunattua) kuvaa Ananda (eräs Gautama Buddhan ensimmäisistä opetuslapsista) täten:

...Siunattu oli ilmenemättömän polun ilmentäjä, esittämättömän polun esittäjä, julistamattoman polun julistaja; hän oli polun tuntija, polun löytäjä, harjaantunut polulla. (The Middle Length Discourses of the Buddha)

Henkilökohtaisella kokemuksellaan Buddha löytää kätketyn polun pelastukseen. Se on polku joka ei ole noussut olemassaoloon, ja kuitenkin sitä voidaan julistaa. Buddhaa voidaan pitää oikeana oppaana pelastukseen, sillä hän löysi käyttämättömän polun, tutki sen täydellisesti, ja hän tietää minne se vie ja vaarat matkan varrella. Opasta etsitään kun mennään tuntemattomalle alueelle, jotta ei eksytä; jos ei etsi, ja polku on vaarallinen, todennäköisesti tuhoutuu yrittäessään kulkea sitä, tai ainakin kärsii suurta vahinkoa.

Esimerkki jota käytetään kuvaamaan senkaltaista turvaa kuin Buddha tarjoaa, kertoo että Buddha pitäisi nähdä erehtymättömänä lääkärinä: hän tietää mikä resepti tarvitaan lopettamaan sairaus jonka olemme tuottaneet itsellemme tietämättömyydestä syntyneiden tekojen seurauksena. Hänen reseptinsä toimii, mutta sen voi huomata olevan hyvin katkera alussa jos sitä ei ymmärrä. Tarvitaan erehtymättömän lääkärin jatkuvaa hoitoa ja soveltamista kunnes lääke täysin vaikuttaa. Turvautuminen Buddhaan on kuin täydellisen lääkärin parannettavana olemista, koska Buddhan sanotaan tuntevan kunkin henkisen sairauden täyden tilan, ja täydellisenä lääkärinä hän kykenee tarjoamaan apua jota tarvitaan sen varmistamiseksi että sairaus lopulta poistetaan. Hän tuntee myös parannettavan yksilön luonteen ja sairauden tason, joten hän tarjoaa lääkkeen sillä tavoin ja siinä muodossa kuin potilas voi hyväksyä. Tässä yhteydessä potilas hitaasti vahvistuu. Ensin potilasta hoidetaan sairauden oireiden takia joita hänellä on. Kun oireet on käsitelty ja potilas on saavuttanut hiukan henkilökohtaista vahvuutta, silloin hän kykenee vastaanottamaan oikean lääkkeen joka voi parantaa hänet hänen vaivoistaan sen sijaan että voittaa vain sen oireet.

Tämä auttaa demonstroimaan syytä miksi buddhalainen etsii turvaa Buddhasta. Hänet nähdään opettajana, oppaana, ja lääkärinä joka on asiantuntija henkisellä polulla. Hän tuntee totuuden täyteyden: hän tuntee paikan johon pyritään menemään (Nirvana), ja hän tietää lääkkeen jota tarvitaan jotta täysin parannuttaisiin. On tarve tietää mitä opettaja sanoo, keino saada kartta oikeaan määränpäähän, ja keino tietää mikä oma resepti on, ja tämä on toinen turvautuminen:

Toinen turvautuminen: Dharma

Toinen turvautuminen on itse Buddhan oppi, ja sitä kutsutaan Dharmaksi. Sanskritiksi termi Dharma merkitsee "pidellä" ja Dharman sanotaan pidättelevän kärsimyksen syitä. Dharma pitää sisällään pelastuksen ja totuuden tien. Se on polku jota tarvitaan tullakseen pelastetuksi. Dharma vaatii niiltä jotka seuraavat sitä, oikeaa antaumusta sille ja sen oppien harjoitusta jotta siitä olisi jotain apua. Se on opetus, kartta, tai resepti jota tarvitsee seurata tai soveltaa, ja ainoastaan jos se täytetään, johtaa se täydelliseen valaistumiseen, ja valaistumisessa saadaan vapaus kaikista tahroista.

Dharman harjoittaminen riippuu todellisuuden ymmärtämisestä. Tämä on buddhalaisuudessa hahmoteltu neljänä jalona totuutena, ja näitä pidetään Buddhan filosofian tiivistelmänä. Neljästä jalosta totuudesta löytyy suuri määrä syvyyttä, ja vaatisi kokonaan oman keskustelunsa tuomaan esiin kaikki sen näkökulmat kunnioitettavalla tavalla. Lyhyyden vuoksi on yksinkertaisesti parasta nimetä mitä neljä jaloa totuutta ovat ja keskustella kuinka ne liittyvät toiseen turvautumiseen. Ne lausuvat: Kärsimys on olemassa, Kärsimys on olemassa johtuen syystä, on olemassa keino ehkäistä ja poistaa kärsimys - se on, lakata kärsimästä, ja että täytyy toimia tavalla joka lopettaa kärsimyksen saavuttaakseen pelastuksen. Pelastuksen tie, Dharman harjoittaminen, on nimeltään jalo kahdenksankertainen polku. Tässä vaaditaan sitoutumaan oikeaan näkemykseen, oikeaan ajatteluun, oikeaan puheeseen, oikeaan toimintaan, oikeaan elinkeinoon, oikeaan pyrkimykseen, oikeaan mielellisyyteen ja oikeaan keskittymiseen.

Pelastuksen tielle astuminen vaatii suuren määrän henkilökohtaista työtä. Lopettaa kärsimyksensä ja poistaa kaikki epäpuhtautensa ja tahransa vaatii alati lakkaamatonta ponnistusta kunnes, lopussa, ei tarvita lainkaan ponnistusta koska silloin kaikki tahrat on eliminoitu eikä ole mitään tehtävää jäljellä. Joka etsii turvaa Dharmasta, tietää että Dharma kykenee johtamaan kaikkien näiden tahrojen poistamiseen. Sen voidaan sanoa, jossain määrin, olevan puhdistuksen polku. Ainoastaan tavoittamalla polun pää voi pelastua. Se on taattu tulos jos vain täyttää kaikki tehtävät jotka ovat välttämättömiä pään tavoittamiseksi. Dharma on resepti joka tarvitaan, sillä se kertoo täsmälleen missä sairaus on, ja mitä vaaditaan tuon sairauden voittamiseksi. Siten tienä joka johtaa pelastukseen, tienä joka pidättää erehdyksen, Dharma on todella kallisarvoinen, ja sen sanotaan olevan kunnioituksen ja antaumuksen arvoinen: Dharma on puhdas ja tahraton, sitä ei tuoteta vaan pikemminkin löydetään, se on ilmenemätön ja aina kykenevä tuomaan pelastuksen niille jotka löytävät sen turvakseen:

Käsittämätön, vapaa kahdesta [verhosta] ja ajatuksesta.

ollen puhdas, kirkas, ja esittäen vastamyrkyn osaa,

se on vapaa kiintymyksestä ja vapauttaa kiintymyksestä.

(Buddha Nature)

On tärkeää huomata, että buddhalaisuuden sisällä on paljon keskustelua ja väittelyä Buddhan ja Dharman rooleista ja niiden suhteesta toisiinsa. Tämä väittely keskittyy siihen kumpaa kahdesta voidaan pitää perimmäisenä tai todellisena turvana: Buddhaa vai Dharmaa. Niille jotka sanovat sen olevan Buddha, he sanovat että lopussa Dharma päättyy eikä sitä enää tarvita: kun on kulkenut yli täydellisyyteen, ei ole tarvetta opetukselle, kartalle tai vastamyrkylle - se on nähtävä kuin lauttana joka erkanee kun ylitetään joki[5]. Niille jotka sanovat sen olevan Dharma, he sanovat että syy siihen miksi turvaudutaan Buddhaan on täsmälleen se että hän kertoo tien pelastukseen, ja siten hänen apunsa on suoritettu Dharman oikealla kertomisella[6].

Kolmas turvautuminen: Sangha

Sangha on termi joka voi tarkoittaa yhtä kahdesta asiasta, jotka kumpikin ovat sopivia kun viitataan Sanghaan turvana. Ensinnäkin Sangha on yksinkertaisesti buddhalaisten uskovien yhteisö. Toiseksi Sangha viittaa myös buddhalaisuuden henkiseen sydämeen, eli vihittyjen buddhalaisten munkkien ja nunnien yhteisöön. Buddhalaisuus on askeettinen uskonto, ja niin on ymmärrettävää että tässä tapahtuu jonkin sortin kiertelyä. Toisaalta buddhalaisuuden maallikkoseuraajia on olemassa, ja he ovat todellakin vallitsevia buddhalaisuuden jäseniä, eikä buddhalaisuus halua heitä torjua. Toisaalta buddhalaisuuden sisäiset opetukset, sen sydän, keskittyvät tarpeeseen ylittää maailmalliset asiat, ja niin niiden jotka todella seuraavat buddhalaisuuden syvempiä sisäisiä opetuksia, tarvitsee tavalla tai toisella tulla "pois tästä maailmasta" ja tulla munkiksi tai nunnaksi. Sangha, buddhalaisten seuraajien kokoelmana, nähdään yhteisönä joka työskentelee kaikkien sen sisällä olevien täydellistymisen ja pelastuksen hyväksi. Se on olemassa turvana, koska jokaisen Sanghan jäsenen nähdään liittyvän kaikkiin muihin jäseniin. He ovat kanssatyöntekijöitä, jotka auttavat toisiaan pelastuksen polulla. "He ovat ystäviä, jotka auttavat saavuttamaan turvan, kuten sairaanhoitajat." (Buddhism of Tibet)

Mitä Buddhan sanotaan omaavan itsessään, hänen oppilaidensa yhteisön sanotaan omaavan rajallisessa määrin. Sillä Sanghan sisällä voi löytää Buddhan henkisten opetusten mestareita. Henkiset mestarit ovat henkisen kokemuksensa ja ymmärryksensä avulla kykeneviä toimimaan oppaina niille, jotka eivät ole saavuttaneet samaa viisauden ja ymmärryksen tasoa. Sangha on pyhä, eikä se pidä sisällään vain niitä jotka ovat nykyisessä elävässä uskovien yhteisössä, vaan pikemminkin se ulottuu läpi kaikkien aikojen, ja niinpä sitä pidetään kaikkien Buddhan seuraajien yhteisönä, mukaan lukien pyhät ja menneisyyden suuret opettajat. Sangha on jatkuvasti Buddhan opetusten ruumiillistuma. Se on traditionaalinen, ja siellä yhden sukupolven mestarit kouluttavat toisen sukupolven mestareita, ja tämä tuottaa "seuraannon" linjoja, missä jokainen linja opettaa Dharman eri aspekteja. On tärkeää muistaa menneitä mestareita, sillä he ovat läsnä myös nyt opettajien kautta jotka ruumiillistavat heidän sanomaansa, ja heidän kauttaan Sangha on yhä "turvautumisen kallisarvoinen jalokivi", arvollinen seurattavaksi, noudatettavaksi ja kunnioitettavaksi:

Niiden kokoontumisella joilla on ymmärrys

ja jotka siten eivät lankea takaisin, on ylittämättömiä ominaisuuksia,

koska heidän sisäisen alkuperäisen viisauden näkemyksensä

joka tietää oikein ja tietää täydellisesti, on puhdas.

(Buddha Nature)

Siten Sangha on turva jonka luo buddhalainen menee, sekä siksi että se omaa Buddhan opin kollektiivisen ymmärryksen ja tradition, ja koska se työskentelee yhteisönä joka pyrkii auttamaan toisiaan pelastuksen polulla. Pelastuksen työn vaatiessa yksilöä työskentelemään ja kamppailemaan itsensä puolesta Dharman perustamalla polulla, häntä ei tule nähdä täysin yksinäisenä. Pikemminkin Sangha vahvistaa häntä buddhalaisuuden periaatteista: keskinäinen riippuvuus. Ymmärtäessään olemassaolon syyn ja juuren olevan tyhjä, buddhalaisuus lausuu että yksi tapa jolla tämä pitäisi ymmärtää, on tietää että mikään ei ole olemassa itsessään, vaan pikemminkin riippuvaisena ulkoisista syistä. Kosmos kokonaisuutena nähdään yhteen liittyneenä, ja jokainen maailmankaikkeuden aspekti ja sen tietyt ominaisuudet riippuvat kaikista muista maailmankaikkeuden aspekteista ja niiden suhteista toisiinsa.

Pitäisi huomata että yksi suurimmista "synneistä" jonka buddhalainen voi tehdä, on aiheuttaa skismaa tai jakautumista Sanghassa. Sen karmallinen hinta riittää lähettämään maailmankaudeksi helvettiin. Se saattaa yhteisön suureen hämmennykseen. Kahden suuntauksen jotka syntyvät Sanghan hajaantumisesta, täytyy kamppailla sitä vastaan mistä kehittyisi viha ja erimielisyys kahden eri ryhmän välillä. Yksi suurista ongelmista sellaisessa skismassa on se, että niillä jotka eivät ole yhtä päteviä arvostelemaan ja niin ollen eivät tarpeeksi valaistuneita Dharmasta, vaan pikemminkin aloittamassa matkaansa kohti pelastusta, tulee olemaan vaikeuksia tietää mikä puoli skismasta on Sanghan todellinen jatko. He eksyvät pelastuksen polulla eivätkä mahdollisesti kykene saavuttamaan Nirvanan päämäärää.

Kristinuskon tulkitseminen kolminkertaisena jalokivenä

Tutkittuamme kolmea turvautumista kuten ne nähdään buddhalaisuudessa, meidän tarvitsee seuraavaksi katsoa kuinka hyvin ne sopivat kristilliseen ajatteluun. Onko todella mahdollista kristityn seurata yllä keskusteltua terminologiaa tapana ymmärtää omaa uskoaan?

Ensimmäinen kysymys ja luultavasti se joka on vaikeinta hyväksyä, on Jeesuksen Kristuksen puhuttelu Buddhana. Jos kristitty tarkastelee ominaisuuksia joita Jeesuksen yleensä ymmärretään omaavan, alkaa nähdä että häneen on asetettu monia kulttuurillisia nimikkeitä. Juutalaisessa ymmärryksessä hänet nähdään kuninkaana Daavidin linjassa, messiaana ja jopa profeettana. Tietäen että Jeesus on Jumala, joidenkin voi olla vaikea ymmärtää kuinka termi profeetta olisi sovelias. Kuitenkin se on nimike, kuten moni muukin, joka on sovellettavissa johtuen inkarnaatiosta. Sillä inkarnaatiossa Jeesus voidaan ymmärtää nimikkein jotka liittyvät hänen ihmisyyteensä. Ihmisyydessään Jeesus on täysin valaistunut profeetta. Hän on vapaa synnistä ja kaikista sen tahroista. Kuten buddhalaiset ymmärtävät termin Buddha kategoriana, johon moni voi kuulua, ne ominaisuudet joita käytettäisiin määrittämään onko henkilö Buddha, voidaan nähdä Jeesuksen Kristuksen ihmisyydessä. Pitäisi olla täysin hyväksyttävää, aivan kuten hän on profeetta, kutsua häntä Buddhaksi. Terminologia ei sisälly normaaliin juutalaiseen ymmärrykseen messiaan roolista, mutta ei myöskään hänen jumaluutensa. Pikemminkin on tarve ymmärtää messias tavalla, joka syvempi kuin mitä juutalaisuudessa pelkästään odotettiin: hän ei ollut ainoastaan juutalaisten odottama vaan myös pakanoiden. Ja eri pakanakansoilla, siinä mitä he ovat kokeneet omassa historiassaan, heillä on ihmisyyden kategorioita ja odotuksia jotka ylittävät juutalaisten messiaanisten profetioiden kategoriat ja odotukset. Pikemminkin jotkut traditiot oikeutetusti ymmärtävät valaistumisen mahdollisuuden ihmisessä, joka tarjoaa ymmärryksen täyteyden tavalla joka ylittää intellektuaalisen diskursiivisen järjen, ja että kenellä tahansa joka opettaa pelastuksen polkua, täytyy olla tämä henkilökohtainen valaistumisen saavutus. Jeesus täyttää tämän odotuksen aivan kuten hän täyttää juutalaisen messiaan profeetalliset roolit. Ymmärtää Jeesuksen olevan täyttämättä tätä roolia, olisi itseasiassa viittaus siihen että Jeesus epäonnistui täyttämään maailman kansojen täyden odotuksen. Tämä muuttaisi messiaan universaalin roolin joksikin pelkästään heimolaiseksi ja lahkolaiseksi.

Toinen kysymys jota täytyy käsitellä, on: mitä meidän pitäisi tehdä buddhalaisella ymmärryksellä Dharmasta? Voimmeko kutsua Kristuksen oppia Dharmaksi? Ensinnäkin, koska Kristus opettaa itseään pelastuksen tienä, hän todellakin opettaa omaa Dharmaansa. Hänen Dharman opissaan on kuitenkin käänne: koska Dharman jota Jeesus opettaa voidaan sanoa olevan hän itse. Tässä on mahdollisuus että Jeesuksen Kristuksen luontojen vuorovaikutus inkarnaatiossa voi olla hyvin mielenkiintoinen ja toivottavasti oivaltava buddhalaisille. Jeesuksen ihmisyys on Buddha, täysin valaistunut opettaja joka julistaa pelastuksen tietä; Jeesuksen jumaluus toisaalta on pelastuksen tie. Jeesus kertoi seuraajilleen että "Minä olen tie, totuus ja elämä..." Tienä apostoli Johannes kutsuu Jeesusta tittelillä Logos. Hän on "laki" joka sitoo ja vapauttaa; hän on tie joka tuo pelastuksen. Hän on sekä opettaja että se mitä opetetaan; kaksi ovat yksi ja sama. Mitä opetetaan on opettaja itse. Mistä Jeesus tuli opettamaan meille on hän itse. Jeesuksessa Dharman itsensä voidaan sanoa kurkottaneen alas ja tulleen Buddhaksi jotta ihmiskunta löytäisi sen joka oli kadonnut, sen jolta se on ummistanut silmänsä. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei sitä tuntenut - ilmenemätön polku on ilmennyt julistamaan itseään itsensä täyttymyksenä ja tuomaan universaalin keinon kaikille seurata polkuaan.

Buddhan ja Dharman yhdistäminen Jeesuksessa tarjoaa suuren mahdollisuuden uskontojen väliseen dialogiin joka mahdollisesti auttaa sekä kristillistä että buddhalaista ajattelua. Kristitylle se voi tarjota uusia suuntia kristologialle. Tämä ei tarkoita että perinteinen kristologia on väärässä, vaan pikemminkin tämä uusi suunta voi toimia täydennyksenä perinteiselle kristologialle: se voi olla keino löytää vastauksia kysymyksiin joista yhä väitellään perinteisen kristologisen paradigman sisällä. Esimerkiksi erimielisyyttä Kristuksen tiedosta, josta on tullut melko voimakas nykyisenä aikana, voidaan paremmin tarkastella buddhalaisen tiedon ja kaikkitietävyyden kaavan sisällä kuin nykyaikaisten humanististen ymmärryksen mallien, joista on tullut aivan normaaleja teologien käyttämänä. Jos tarkastellaan Kristuksen ihmisyyttä pelkästään inhimillisenä ja tätä kontekstissa joka ei salli ihmiskunnan omata täysin valaistunutta älyä, silloin tulee vaikeaksi ymmärtää kuinka Kristus saattoi olla kaikkitietävä. Tämä on viitekehys joka löytyy suuresta osasta  nykyaikaista kristillistä teologiaa. Tämä viitekehys perustana, se on, ajatellen että ihminen ei voi koskaan omata täysin itsessään kaikkitietävyyttä, moderni teologia usein katsoo kristilliseen Raamattuun ja lukee mitä se odottaa siitä löytävänsä, se on, puhtaasti valaistumattoman Kristuksen. Toisaalta buddhalaisuuden sisällä on jo olemassa sen tunnistaminen ja ymmärtäminen kuinka rajoittunut äly voidaan ylittää niin että voi tulla kaikkitietäväksi. Myös Dharman ymmärryksellä buddhalaisuuden sisällä voidaan saada uusi näkökulma kuinka tarkastella Jeesuksen perinteisiä lausontoja kuten "Minä olen tie, totuus ja elämä." Se avaa monia mahdollisuuksia ja teitä ymmärtää kuinka Jeesus on pelastuksen tie, kyseenalaistamatta hänen ainutlaatuista vapahtajan rooliaan. Se on hyödyllinen työkalu vastaamaan kysymyksiin jotka keskittyvät niiden asemaan jotka ovat olleet tietämättömiä Jeesuksen historiallisesta persoonasta ja hänen kirkostaan. Voivatko he ikinä pelastua?

Kristologian kontekstissa jumalallisen persoonan ymmärtäminen Logoksena on perinteisesti tarjonnut eräänlaisen tulkinnan ja tarvittavan ymmärryksen oikeaan vastaukseen tähän kysymykseen niin että Jeesuksen ainutlaatuisuus ei vähene eikä pelastusta kielletä niiltä jotka ovat olleet tietämättömiä hänestä historiallisessa yhteydessä. Sillä Logos nähtiin universaalina lakina ja järjestyksenä joka on kautta koko luomakunnan. Sanottiin että henkilöllä voi olla suhde tuohon Logokseen tietämättä kaikkea Logoksesta ruumiillistuneella tavalla[7]. Valitettavasti tämä teologinen näkökulma on yleisesti ottaen kadonnut nykyaikaiselta maailmalta. Teologia joka perustuu Logoksen käsitteeseen, keskittyy sanaan ja kontekstiin joka putoaa nykyaikaisen ajattelun paradigmojen ulkopuolelle ja niinpä maallikko ei sitä yleensä ymmärrä. Nykyaikainen ihminen ei enää ymmärrä Kreikkalaista ajattelua josta tämä teologia syntyi ja sai voimansa. Yleensä - se on totta - henkilö voidaan johdattaa ymmärtämään jossain määrin että Jeesus on täysin Jumala ja täysin ihminen, mutta sen merkitys kun apostoli Johannes kutsuu Jeesusta Logokseksi, on kokonaan kadotettu. Keskustelu Jeesuksesta Dharmana on sen tähden sellainen joka voisi olla hyödyllinen nykyaikaisen maailman viitekehyksessä, eikä ainoastaan keskustelussa buddhalaisten kanssa. Buddhalaisuus ja sen ihanteet leviävät hitaasti kautta maailman, ja yhä useammat ihmiset ymmärtävät jossain määrin sen käsitteitä. Kristillinen teologia ei ainoastaan pyri jatkamaan kirkon oppien ja dogmien virheetöntä levittämistä, vaan myös tekemään niin uusin tavoin ja keinoin kohdaten ajan ja paikan josta tietty teologia opettaa. Buddhalaisuuden noustessa maailmassa ja nykyaikaisen ihmisen hitaasti ymmärtäessä ja hyväksyessä sen käsitteet, dialogi buddhalaisuuden kanssa ja kristologian aloittaminen käyttäen buddhalaisuuden terminologiaa voi vain auttaa levittämään ymmärrystä myös kristillisestä sanomasta[8].

Varhaiset kristityt oikeutetusti ottivat kreikkalaisen filosofian lähteenä teologiselle terminologialleen ja käyttivät sitä täyteen hyötyyn asti. Kreikkalaista ajattelua käytettiin ei vain ulkoisesti lähetystyökaluna, vaan sisäisesti auttamaan hahmottamaan ja vahvistamaan kristillistä dogmatiikkaa. Löytämällä Jeesus Buddhan ja Dharman yhteenliittymänä, perinteiset kristologiset käsitteet voivat kasvaa ja hengittää nykyaikaisessa maailmassa. Ne voivat saada ylösnousemuksen ja uuden elämän. Sellainen rikastuminen jota tämä tarjoaa, löytää toivottavasti tiensä kristinuskoon, mutta sen täytyy olla vasta sen jälkeen kun kristillinen ajattelu on kyennyt ymmärtämään buddhalaisuuden terminologian ja metafysiikan. Kun tämä on tavoitettu, tämä lopulta auttaa myös buddhalaisuutta. Buddhalaisilla tulee olemaan joku muu tarkastelemassa heidän järjestelmäänsä sisältä ja tarjoamassa uutta suuntaa josta tarkastella sen omia käsitteitä, ja tämä luo uutta valoa kysymyksiin ja väittelyihin buddhalaisuuden sisällä, aivan kuten se tekee kristinuskolle. Esimerkiksi Jeesuksen pitäminen sekä Buddhana että Dharmana voisi olla keino uudelle ymmärrykselle siitä mikä Buddha on, mikä Dharma on, ja millaisia suhteita niillä voi olla[9].

Kolmas kysymys johon luultavasti liittyy vähiten huolta, on kirkon kutsuminen Sanghaksi. Tässä suhteessa kysen on enemmän tai vähemmän käytetyn terminologian kuin merkityksen erosta. Buddhalaisen ajattelun tutkiminen Sanghan roolista pelastuksessa voi vain vahvistaa useita ajatuksia kirkosta: ensinnäkin kirkko on turva; se on pelastuksen väline. Toiseksi, koska se on pelastuksen väline, koska se on turva, on suuri merkitys olla tuomatta skandaalia kirkkoon ja sillä olla luomatta skismoja tai jakautumisia. Buddhalaisuudessa, kuten yllä on sanottu, yksi suurimmista erehdyksistä joita voi tehdä on Sanghan jakaminen - sen karmallisen hedelmän sanotaan olevan helvetti. Tarkastelemalla kirkkoa pyhänä ja turvana pelastukselle voidaan ymmärtää miksi skisman aiheuttaminsella kirkossa voi olla ainoastaan erittäin negatiivisia seurauksia sille joka on aiheuttanut sellaisen jakautumisen. Kolmanneksi, kun Sanghan sanotaan olevan omistettu sen rajojen sisällä olevien auttamiselle ja hyvinvoinnille, tämä myös vahvistaa sosiaalisen opin ihanteet kirkon sisällä:  se on, kuten Sangha nähdään turvana joka luottaa keskinäiseen riippuvuuteen ja yhdessä työskentelyyn, niin tällä tavalla kirkko on myös nähtävä. Sosiaalinen oppi joka keskittyy tarpeeseen oikeille sosiaalisille periaatteille kirkossa, on auttamassa vahvistamaan maailmaa kirkon työskennellessä kaikkien parannukseksi. Tietää että on riippuvainen toisista pelastukseen, auttaa vahvistamaan miksi Kristus painotti että hänen opetuslastensa pitäisi rakastaa toisiaan. Hän sanoi: "Siitä he tietävät teidät minun opetuslapsikseni, että te rakastatte toisianne." Se on todellakin tämä rakkaus joka luo siteen joka vahvistaa kirkkoa ja tarjoaa sille tarvittavat keinot olla pelastuksen arkki. Kun rakkauden siteet murtuvat, turva jota kirkko tarjoaa, heikkenee - se ei täysin tuhoudu, sillä se turvautuu Jeesukseen, mutta kuitenkin apu jota kirkko voi tarjota, vähenee suuresti. Rakkauden välirikko tarjoaa vain hämmennystä kirkon ulkopuolisille. On helppo nähdä kuinka Apostolien teot ilmaisee tätä ystävyyden sidettä, rakkautta ja ykseyttä kirkon varhaisimmassa historiassa. Mitä Apostolien teoissa nähdään, on varmasti oleva esimerkki ja ihanne kirkolle. Sanghana, Jeesuksen Sanghana, kirkon tarvitsee muistaa päämääränsä, tehtävänsä, ja kuinka sen tehtävä on suoritettava. Se tehdään rakkauden siteiden avulla, joka yhdistää opetukseen ja Jeesuksen tiehen. Se on oleva siellä missä kullakin jäsenellä, paavista alas vastakastettuun lapseen, on velvollisuus toisiaan kohtaan. He ovat auttamassa toisiaan pelastuksen polulla. Ja buddhalaiselle kristitty voi osoittaa Kristuksen Pyhää Katolista Kirkkoa ja sanoa, tämä myös on Sangha, ja sanoa että se on Sangha jonka Dharma itse on tarjonnut turvana tuomaan pelastuksen. Siten kristitty voi sanoa buddhalaiselle että kristityt ovat joissain suhteissa myös buddhalaisia, kuten apostoli Paavali kykeni olemaan juutalainen juutalaisille ja kreikkalainen kreikkalaisille. Buddhalaiselle voimme julistaa että heidän ymmärryksensä on itsessään oikea; on olemassa Buddha, on olemassa Dharma, ja on olemassa Sangha, ja kaikki kolme ovat kunnioitettavia ja turvia joita me kristittyinä seuraamme. Voimme kunnioittaa myös buddhalaisuuden Buddhaa (ja meidän pitäisi, sillä hän on pyhä mies, pyhimys[10]). Tämän tunnustaen kristityn pitäisi olla kiinnostunut Gautama Buddhasta, hänen opistaan (jonka Johannes Kastajan lailla voi nähdä osoittavan Kristukseen), ja hänen Sanghastaan (jonka Johannes Kastajan seuraajien lailla pitäisi ymmärtää omassa yhteydessään omaavan jotain joka todellakin auttaa heitä heidän omaan pelastukseensa). On useita kysymyksiä jotka tarvitsevat vastausta, sekä buddhalaisille kolminkertaisen jalokiven kristillisestä versiosta, mutta myös kristityille suhteessa buddhalaiseen kolminkertaiseen jalokiveen. Kristitylle täysi kysymys siitä kuka Gautama Buddha on ja hänen roolinsa historiassa tarvitsee käsitellä. Käsittelemällä kuka Gautama Buddha on ja mitä hän merkitsee kristitylle, tarvitsee tutkia ja käsitellä hänen opetustensa täyteyttä, niin että ongelmat ja esiin nousseet kysymykset voidaan nähdä sellaisella tavalla että ne voivat auttaa inspiroimaan  kristittyä. Tämä auttaa myös näkemään mitä kristitty voi tarjota buddhalaiselle buddhalaisen oman näköalan sisällä. Sillä todellakin hänen näköalassaan, kuten juutalaisten ja kreikkalaistenkin, on kysymyksiä ja ihanteita jotka kristityn pitäisi ymmärtää. Kristityn pitäisi myös ymmärtää että buddhalaisen ajattelun ansiot ansaitsevat tulla tuoduksi Jeesuksen Kristuksen Sanghaan, ja todellakin ainoastaan kristittyjen tahtoessa astua dialogiin buddhalaisten kanssa tämä kyetään tekemään. Buddhalaiselle tietysti uskon olevan tarvetta ymmärtää paremmin Jeesuksen Kristuksen persoonaa, ja sen myötä hänen opetuksiaan. Buddhalaisten tarvitsee myös nähdä missä nämä kaksi keskeistä hahmoa historiassa - Jeesus ja Siddharta Buddha - ovat suhteessa toisiinsa, ja missä heidän Dharmansa, oppinsa, täydentävät toisiaan.

Alaviitteet:

[1] Tunnustan että termi pelastus ei ole yleisessä käytössä buddhalaisessa yhteydessä samalla tavoin kuin kristillisessä yhteydessä, mutta luulen että voidaan ymmärtää että taivaan saavuttaminen kristillisessä ymmärryksessä - joka on pelastuksen saavuttaminen - on enemmän tai vähemmän samankaltainen käsite kuin Nirvanan saavuttaminen buddhalaisuudessa. Siten yksinkertaisuuden tähden käytän termiä pelastus molempiin, ja käytän myös monia muita vastaavanlaisia yksinkertaistuksia tässä esseessä.

[2] Mitä tarjoan tässä on yksinkertaistettu keskustelu buddhalaisuudesta. On olemassa monia sisäisiä väittelyitä Buddhan, Dharman ja Sanghan luonteesta, eikä sitä tarvitse täysin käsitellä tässä esseessä. Myönnän että poimin ne ihanteet joita pidän kiinnostavimpina ja valaisevimpina. Löydän tukea tässä prosessissa buddhalaisuuden sisäisten eri ajattelukoulukuntien hyväksynnästä, sillä ne tunnustavat ajattelukoulukunnan oikeuden seurata suuntaa jota sen sisällä olevan harjoittajat pitävät sopivimpana omalle henkiselle polulleen.

[3] Epäpuhdas karma voidaan ymmärtää kristillisessä yhteydessä syntinä. Joten kristillisessä yhteydessä Buddhalla ei ole syntiä, ei perisyntiä, eikä yhtään synnin tahraa - palavaa halua - jäljellä.

[4] Täytyy muistaa, että sana erehtymätön merkitsee kykenemätöntä erehtymään tai epäonnistumaan, tuotettaessa haluttu tulos.

[5] "Todellisessa merkityksessä ainoastaan Buddha on olentojen turva..."

[6] "Dharman harjoittaminen, mikä on neljäs Buddhan paljastama jalo totuus, nostaa esiin lakkaamisen jalon totuuden, kolmannen totuuden, joka on Nirvanan tila jossa mielen vääristyminen on täysin rauhoittunut. Tosiasiallinen turvamme on silloin Dharma, sekä polun jalona totuutena harjoitettavaksi, että lakkaamisen jalo totuus kehitettäväksi jatkumomme sisällä."

[7] Justinos Marttyyri ensimmäisessä apologiassaan keskustelee kuinka joku voi olla kristitty ennen Kristuksen syntymää, ja hän lausuu että se tapahtuu uskollisuuden kautta Logosta kohtaan. Hän nimesi monia esikristillisiä pakanoita tässä valossa kristityiksi.

[8] Samankaltaisessa valossa Logoksen teologiasta voidaan myös keskustella suhteessa taolaisuuden Taoon, ja tämä tarjoaa myös suuremman ymmärryksen Jeesuksen työstä kautta luomakunnan.

[9] On varmaa etten ole todella edes alkanut keskustella buddhalaisuudesta ja kuinka se näkee suhteet Buddhan ja Dharman välillä, mutta luulen että tätä kristillistä ymmärrystä Dharmasta voidaan mahdollisesti käyttää buddhalaisissa väittelyissä hyödyllisenä ja uutena näkökulmana. Millä keinoin tämä tehdään ja millä metodilla, ei ole minun asiani sanoa sillä en ole buddhalainen teologi, mutta luulen näkeväni useita mahdollisia teitä tämän käyttämiseen - huolimatta suunnattomasta määrästä vastauksia joita buddhalaisuuden eri koulukunnissa on jo annettu. Se voisi jollain tapaa olla veitsi leikkaamaan pois joitain virheellisiä näkemyksiä, perimmäisessä merkityksessä, ja auttaa vahvistamaan monistista ymmärrystä kolmen turvan suhteesta.

[10] Siddhartha Buddhan muuttumista kristilliseksi pyhimykseksi, pyhäksi Josafatiksi, pitäisi tutkia omillaan ymmärtääkseen täydessä laajuudessa että Buddhaa on kutsuttu pyhimykseksi kristillisessä traditiossa. (Tietoa englanniksi!)

Siteeratut teokset:

Asanga. Buddha Nature: The Mahayana Uttaratantra Shastra with Commentary.  Commentary by Jamgon Kongtrul Lodro Thaye, explanations by Khenpo Tsultrim Gyamtso Rinpoche. Trans. Rosemarie Fuchs. Ithaca, New York. Snow Lion Publications: 2000.

The Dalai Lama.  The Buddhism of Tibet. Trans. Jeffrey Hopkins.  London, England. George Allen & Unwin, 1975. Reprint: Ithaca, New York. Snow Lion Publications: 1987.

The Dalai Lama. The Path to Enlightenment. Trans. Glenn H. Mullin. Ithaca, New York. Snow Lion Publications: 1995.

The Middle Length Discourses of the Buddha. Trans. Bhikku Nanamoli and Bhikku Bodhi. Somerville, Massachusetts. Wisdom Publications: 1995.


©2017 Magdaleena - suntuubi.com