Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Babylon: Ihmiskunta uudistumattomassa tilassaan; muodin, pinnallisuuden, eläimellisyyden - ja älyllisyyden ilman henkisyyttä - maailma. Pinnallisen tiedon, itserakkauden ja tietämättömyyden maailma, eläminen ulkoisessa ja kiinnittyneenä harhoihin.

Bath-Kol: Vaihtoehtoisesti Bath Qol, Bat Qol, Bat Kol ja Bath Kol. ”Taivaallinen Ääni”. Profeetallinen inspiraation ääni, joka virtaa ulos itsensä Jahven hengestä. Muinaisen traadition mukaan se oli Bath-Kol joka ensimmäisenä kysyi Kainilta missä hänen veljensä oli. Myös pyhän suojelusenkelin nimi, jonka sanotaan vierailleen Shimon bar Yochain - Zoharin maineikkaan kirjoittajan - sellissä toisella vuosisadalla hänen ollessaan vankilassa. Nicholas Flamel, huonomaineinen ranskalainen alkemisti, väitti saaneensa inspiraatiota tältä samalta enkeliltä, jonka arveli olevan profetian enkeli, etsiessään viisasten kiveä. Talmudissa Bath-Kol on taivaallinen eli jumalallinen ääni- alemmantasoinen kuin Pyhän Hengen ilmestys - viitaten erityisesti yliluonnolliseen kommunikaatiometodiin ja Jumalan tahdon julistamiseen ihmisille - etenkin kun heprealaiset profeetat loppuivat. Bath-Kol hepreassa tarkoittaa suurinpiirtein "äänen tytär" tai "kaiku". Bath-Kol nimeä käytettiin myös sellaisesta mikä oli luultavasti ennustusmenetelmä muinaisten juutalaisten parissa. Ennustajat voivat kutsua Bath-Kolin nimeä auttamaan heitä ymmärtämään ennusmerkkiä tai intuitiota. Seuraavien sanojen jotka ennustaja kuulee, uskotaan sisältävän vastauksen.

Chakrat. Sana tulee sanskritista ja tarkoittaa ”pyörää”. Chakra on energiapyörre. Ne ovat voimakeskuksia aurassa liittyen elimiin tai rauhasiin kehossa, liittymiä mielen ja ruumiin välillä. Ne toimivat eetteriruumiin kautta ja vaihtavat tiettyjä energioita fyysisen ruumiin ja persoonallisuuden, ja korkeampien, planettoihin, aurinkokuntaan ja kosmokseen liittyvien energialähteiden välillä. On olemassa seitsemän traditionaalista päächakraa ja kymmeniä pienempiä sijaiten sellaisissa paikoissa kuten kämmenet, jalkapohjat, käsivarsien ja säärien nivelet, ja suunnilleen joka paikassa joita perinteisesti on koristettu koruin. Käsitys sai alkunsa Intian muinaisten joogajärjestelmien filosofian sisällä.

Ks. myös: "Käärme" ja  ISÄ MEIDÄN/Esoteerinen tarkastelu.

Daavidin tähti on voimallinen juutalaisen identiteetin symboli, ja heksagrammina se edustaa jumalallisen vuorovaikutusta kuolevaisen kanssa - suosittu tulkinta symbolista on se, että kolmio jonka kärki osoittaa alas, edustaa Jumalaa joka tavoittelee ihmiskuntaa, kun taas kolmio jonka kärki osoittaa ylös, edustaa ihmisiä pyrkimässä tavoittamaan Jumalan - sekä maskuliinisten ja feminiinisten voimien harmonisointia: mystisesti alaspäin osoittava kolmio edustaa feminiinisiä voimia, kun taas ylöspäin osoittava kolmio edustaa maskuliinisia voimia. Siten se on mystisen liiton symboli, länsimainen versio taolaisuuden tunnetusta jin-jang symbolista.

Se tunnetaan myös Salomon sinettinä, Luojan tähtenä, ja - traditiosta että Daavid kantoi hexagrammin muotoista kilpeä taistellessaan Goljat-jättiläistä vastaan - Daavidin kilpenä. Tähdellä on syvälle juurtuneet yhteydet Kabbalaan; se voi symboloida elämän puuta. Se edustaa kaikkien neljän elementin symboleita yhteen symboliin yhdistettynä. Symboli itsessään on universaali ja symboloi henkistä ihmistä - makrokosmosta - suurta maailmankaikkeutta ja pyrkimystä kohti erinomaisuutta ja täydellisyyttä.

Jumala on Totuus. Hänellä on kolme ominaisuutta: Voima, Viisaus ja Rakkaus. Sopiva symboli Jumalalle on kolmio. Mikä olisi parempi tapa symboloida Jumalaa kuin tällä yksinkertaisella tasasivuisella kolmiolla, joka osoittaa ylöspäin? Rakenneasiantuntijat sanovat että tasasivuinen kolmio on vahvin muoto. Viisaus ja Rakkaus, yhteenliittyneinä, muodostavat lakipisteen, ja ne seisovat perustalla, Voimalla. Kolmio on yksinkertainen kuten meidän Jumalamme, Isämme. Hän on puhdas voima, puhdas viisaus ja puhdas rakkaus. Jokaisella ihmisellä on Jumalan kuva ja kaltaisuus sielussaan, mutta ihminen lankesi asemastaan koska harhauduimme ollen tottelemattomia Isämme käskylle. Isämme tiesi että tekisimme niin. Ihminen langenneessa tilassaan on käänteinen Totuus. Mikä olisi parempi tapa symboloida ihmistä kuin kolmiolla joka on identtinen Jumalan kolmion kanssa, mutta langennut - käänteinen (ylösalaisin!)? Jos asetamme nämä kaksi kolmiota päällekkäin, meillä on kuusikärkinen tähti, Daavidin tähti. Tämä päällekkäisyys symboloi sitä että Jumala, ikuisesti oikeamielisenä, ei koskaan hylkää langenneita lapsiaan, vaan pysyy ikuisesti yhteydessä ihmiskuntaan. Hän seisoo hiljaa pystyssä, odottaen ihmisen, hänen jälkeläisensä, kääntävän itsensä oikeinpäin.

Symbolia käytettiin Israelissa roomalaisaikana, mutta näyttää siltä että se liitettiin erityisesti juutalaisuuteen vasta myöhempinä vuosisatoina; se on korvannut aiemmat pentagrammin ja seitsenhaaraisen kynttilänjalan symbolit. 1600-luvulla tuli suosituksi käytännöksi laittaa Daavidin tähti synagogan ulkopuolelle identifioimaan ne juutalaisiksi rukoushuoneiksi. Ei ole kuitenkaan selvää miksi tämä symboli valittiin tätä varten.

Heksagrammi on eräs vanhimmista ja universaaleimmista henkisistä symboleista. Hindulaisuudessa sitä kutsutaan nimellä Shatkona, ja se on yhdistelmä Shiva konasta (kolmiosta), Shiva-jumalan symbolista, joka edustaa tulen elementtiä, ja Shakti konasta, joka edustaa veden elementtiä. Yhdessä ne edustavat miehisen ja naisellisen liittoa ja sydänchakraa.

Maagisesti jokainen kärki edustaa yhden paljain silmin nähtävän planeetan astrologisia voimia. Israel Regardien kirjan, The Golden Dawn, mukaan Saturnus on yläkärjessä, kuu alakärjessä, Jupiter ylimmäisessä oikeassa kärjessä, Venus alemassa oikeassa kärjessä, Mars ylemmässä vasemmassa kärjessä, Merkurius alemmassa vasemmassa kärjessä, ja keskusta on annettu auringon tulelle. Näitä ominaisuuksia käytetään monissa rituaaleissa, kuuluisimpana (sen alkuperäisen julkaisun ansiosta Regardien toimesta myöhäisellä 1930-luvulla) the Greater Banishing Ritual of the Hexagram.

Deismi: Deismin uskonnollinen käsite syntyi Valistuksen ajan tieteellisestä ajattelusta. Ideana oli että jos tieteellinen tutkimusmetodi toimi luonnollisiin ja teknologisiin aiheisiin, silloin tieteellisiä teorioita voitaisiin niin ikään soveltaa yhteiskuntaan, hallintoon ja uskontoon. Ei vain katolisuus ja protestanttisuus vaan itse kristinusko ja kaikki järjestäytynyt uskonto alettiin kyseenalaistaa luonnollisen uskonnon turmeltumisena. Tämä filosofia joka tunnetaan deisminä, opetti että vaikka Jumala oli olemassa ja loi maailman, hän ei ollut koskaan paljastanut itseään ihmiselle. Deismin mukaan Raamattu sisälsi monia tärkeitä totuuksia ja opetuksia, mutta Jumala ei ollut kirjoittanut sitä. Eikä myöskään Kristus ollut Jumalan poika. Pelkkä usko ei ollut todiste Kaikkivaltiaasta. Deistit tunsivat että uskon Jumalaan täytyi tulla kokemuksesta. Tämä filosofia ei ollut ateismia (uskomus että Jumalaa ei ole), mutta se oli aivan yhtä harhaoppista jokaisen kristillisen kirkon johtajille.

Deistien mielestä Jumala loi maailman ja hän teki siitä täydellisen mutta monimutkaisen koneen. Suositun vertauksen mukaan Jumala oli kuin jumalallinen kellontekijä, ja sen jälkeen kun maa oli luotu, se ei tarvinnut enempää peukaloimista. Deistit eivät uskoneet ihmeisiin, profeettoihin, ilmestyksiin, tai sen puoleen vapahtajiinkaan. Jumala oli persoonaton, mutta se ei merkinnyt että deistit tunsivat olevansa vieraantuneita hänestä tai hänen huomiotta jättämiään. He tunsivat hämmästystä ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan, koska hänen jumalallisen suunnitelmansa löytäminen vaati henkilökohtaista kasvua ja jatkuvaa tiedon etsintää.

Christopher Hodapp: Freemasons for Dummies. John Wiley & Sons, Inc. 2013.

Ks. myös:

Onko deismi gnostilaisuutta?

World Union of Deists

Demonit: "Kristillinen kirkko kokosi kaikki elementaaliolennot yhteen demonin tittelin alle. Tämä on harhaanjohtava käsite, jolla on kauas ulottuvat seuraukset, sillä keskivertomielelle sana demoni merkitsee pahaa, ja luonnon henget eivät ole olennaisesti yhtään pahantahtoisempia kuin mineraalit, kasvit ja eläimet. Monet varhaiset kirkkoisät väittivät tavanneensa elementaaleja ja väitelleensä niiden kanssa." - Manly P. Hall

Sana "demoni" juontuu alkuperäisen kreikankielisen sanan - δαίμων - latinalaistetuista versioista, daemon ja daimon. Platonin mukaan sanan etymologia tulee sanasta tfanuwv, tietävä, viisas, älykäs. Sanalla demoni olisi sama merkitys kuin latinan sanalla genius. (Engl. genie, henki.) Synonyymi on myös arabian Jinni. Demonin eli daimonin käyttö UT:n kreikankielisessä alkutekstissä sai aikaan että kreikan sanaa sovellettiin juutalais-kristilliseen pahan hengen käsitteeseen toiseen vuosisataan mennessä. Muinaisille kreikkalaisille nämä demonit olivat luonnon jumaluuksia tai yliluonnollisia olentoja ihmisten ja jumalten välillä, jotka ilmestyivät ihmisille, sekä tehdäkseen palveluksia että vahingoittaakseen heitä. Hellenistiset kreikkalaiset jakoivat daemonit hyviin ja pahoihin kategorioihin: agathodaimon, "jalot henget", ja kadodaimon, "pahantahtoiset henget".

Kirjassaan De Ente Spirituali, Paracelsus kirjoittaa seuraavasti näistä pahansuovista olennoista: "Terve ja puhdas henkilö ei voi tulla niiden riivaamaksi, koska sellainen toukka voi vaikuttaa ihmisiin ainoastaan jos jälkimmäiset tekevät niille tilaa mielessään. Terve mieli on linna jota ei voi valloittaa ilman sen mestarin tahtoa; mutta jos niiden sallitaan astua sisään, ne kiihdyttävät miesten ja naisten intohimoja, ne luovat heissä haluja, ne luovat pahoja ajatuksia jotka vaikuttavat vahingollisesti aivoihin; ne terävöittävät eläimellistä älyä ja tukahduttavat moraalisen aistin. Pahat henget riivaavat ainoastaan niitä ihmisiä, joissa eläimellinen luonto on vallitseva. Mieliä, jotka ovat totuuden hengen valaisemia, ei voi riivata; ainoastaan ne, joita jatkuvasti johdattavat heidän omat alemmat impulssinsa, voivat tulla niiden vaikutusten alaiseksi." - Manly P. Hall

Plutarkhoksen mukaan "jumalallisen luonnon ja oikeuden mukaan hyveellisten miesten sielut etenevät daemonien asemaan, ja daemoneista - jos ovat kunnolla puhdistettuja - heidät ylennetään jumaliksi, ei minkään poliittisen instituution toimesta vaan oikean perusteen mukaisesti." Kreikkalainen runoilija Hesiodos kirjoitti että  kulta-ajan ihmiset muutettiin Zeuksen tahdosta demoneiksi palvelemaan hyväntahtoisesti kuolevaisia heidän suojelushenkinään... "hyvinä olentoina, jotka jakavat rikkauksia... (kuitenkin) he pysyvät  näkymättöminä, tunnettuina vain teoistaan." Sokrates oli väittänyt, että ystävällinen henki jota hän kutsui daemonikseen, oli hänen henkioppaansa joka oli auttanut häntä monissa tärkeissä tilanteissa hänen elämässään, ja myös pidätellyt häntä tekemästä pahoja tai vahingollisia tekoja.

Pythagoras oli opettanut seuraajilleen että demonit lähettivät sairauksia ihmisille ja karjalle. Platon ja hänen oppilaansa Ksenokrates levittivät oppia että demonit olivat vaarallisia, elleivät pahoja, ja vähäisempiä henkiä. Sen jälkeen länsimaailma ja kristillinen kirkko sisällyttivät tämän merkityksen oppeihinsa, sillä heillä oli omat apostolinsa ja pyhänsä, joita kunnioitettiin uuden lain alla, uuden testamentin muodossa, joka oli anastanut muinaisten kreikkalaisten demonihenget ja jumalat.

"Me harvoin ymmärrämme että meidän omat intohimomme ja vihamme luovat näitä demonisia olentoja ylifyysisessä maailmassa, mutta tämä on eräs mustan magian salaisuuksista. Jokainen paha tai halvennettu ihmisen ajatus tai tunne auttaa rakentamaan näitä repiviä, raastavia olentoja, joiden luontaisista ominaisuuksista tulee tietävien käsissä valon voimien tuhon välikappaleita. Näyttää myös olevan osa suunnitelmaa, että ne jotka kahlitsevat näitä demoneja, tulevat itse lankeamaan omien orjiensa uhreiksi, sillä yksi toisensa jälkeen mustat maagikot imaistaan astraalisen helvetin kurimukseen. Astraalimaailman alemmat tasot ovat uskonnon kolme helvettiä ja näiden ylettömyydessä luotujen olentojen koti, jotka kamppailevat toisiaan vastaan lakkaamattomalla raivolla." - Manly P. Hall

Ks. myös: Jamblikhos - Demoneista.

Enkeli, kr. aggelos, "lähettiläs"; Heprealaisessa Raamatussa mahlach, joka tarkoittaa samaa. Ruumiiton voima. Raamatussa näkymättömän maailman yliluonnollisia olentoja; juutalaiseen, kristilliseen ja islamilaiseen perinteeseen kuuluvia taivaallisia henkiolentoja, jotka kuvataan usein Jumalan lähettiläinä ja sanansaattajina, mutta saattavat olla myös pyhien paikkojen vartijoita, taivaallista hoviväkeä tai suojelusenkeleitä. Enkelit juontavat niin kauas taaksepäin kuin babylonialaisten aikaan, ne voidaan jäljittää ikonografiaan tai allegorisiin maalauksiin mesopotamilaisista jumalista.

"Enkelit ylittävät jokaisen uskonnon, jokaisen filosofian, jokaisen uskontunnustuksen. Itse asiassa, enkeleillä ei ole uskontoa sellaisena kuin sen tunnemme...niiden olemassaolo edeltää kaikkia uskonnollisia järjestelmiä jotka ikinä ovat olleet olemassa maan päällä." Tuomas Akvinolainen

Vaikka on yleinen myytti että hyvästä ihmisestä tulee enkeli kuoltuaan, tälle kannalle ei ole raamatullista tai teologista tukea. Enkelit kuvattiin alunperin siivettöminä. Ensimmäiset kuvaukset siivekkäistä enkeleistä ovat peräisin ajalta 300 jKr., ja niiden esikuvana olivat antiikin Kreikan siivekkäät jumalat. Siivet todistavat myös enkeleiden aineettomasta olemuksesta, samoin kuin valkoinen asu on puhtauden symboli. Luomakuntaa ajateltiin tikapuina, jonka ylimpiä portaita asuttivat enkelit, puhtaasta hengestä tehdyt aineettomat olennot, kun taas ihminen rakentui sekä aineesta että hengestä, ruumiista ja sielusta. Kirkon opetusten mukaan enkelit luotiin armon ja onnen tilassa, ja niillä oli vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Jotkut niistä tekivät syntiä ylpeyden kautta ja tuomittiin ikuiseen kidutukseen; nämä ovat demoneita, jotka saattavat ihmisiä pahan polkua pitkin. Kuitenkin sanotaan että enkelit ovat kuolemattomia mutta eivät ikuisia, koska ikuisuus on ominaisuus joka kuuluu ainoastaan Jumalalle. Niin kauan kuin maailmankaikkeus on olemassa, niiden olemassaolo on pysyvästi varmistettu. Enkelit luotiin samalla kertaa, joten niiden määrä on aina sama; Jumala ei luo enkeleitä jatkuvasti.

Angelologia on teologian haara joka käsittelee enkeleiden, sanansaattajien, taivaallisten voimien tai emanaatioiden hierarkkista järjestelmää ja näiden järjestelmien tutkimusta. Se liittyy pääasiassa kabbalistiseen juutalaisuuteen ja kristinuskoon, missä se on yksi kymmenestä suuresta teologian haarasta, vaikkakin usein laiminlyöty.

Termi "enkeli" voi olla hämmentävä koska sitä usein käytetään kuvaamaan kaikkia sellaisia olentoja (mukaan lukien arkkienkelit, kerubit, serafit, jne.)yhtä hyvin kuin yhtä tietyn tyyppistä olentoa taivaallisessa hierarkiassa. Pseudo-Dionysius Areiopagita nimesi enkeleiden 9 luokkaa, jotka on jaettu kolmeen hierarkiaan, jotka vuorostaan jakautuvat kolmeen kuoroon, ja kirkkoisä Gregorius Suuri levitti ne tässä järjestyksessä läntiselle kristikunnalle. Paavali mainitsee viisi - hallitukset, voimat, vallat, herruudet ja valtaistuimet - ja lisäksi enkelit ja arkki- eli ylienkelit, kerubit ja serafit.

Jotkut sekulaarit tutkijat uskovat että juutalais-kristillisyys on paljon velkaa zarathustralaisuudelle angelologian ja demonologian käyttöönoton suhteen.

Ks. myös: Resurget Sol Fugiens blogi: Enkelit

Esoteriikka; Hengen todellisuuden kokemisen tie, salaisuuden tunteminen. Kreikan sanasta esoterikos, joka merkitsee seuraajille varattua, sisäistä; "kaiken sisäinen merkitys", joka voidaan ymmärtää intuition avulla. Se merkitsee myös mielen asennetta, joka kysyy kysymyksiä mysteeristä, ja kyseenalaistaa mysteerin itsensä.

Lukianoksen mukaan Aristoteles luokitteli teoksensa "esoteerisiin" ja "eksoteerisiin", riippuen niiden aiotusta yleisöstä, ja sana "esoteerinen" tuli sovelletuksi niihin filosofien - kuten Pythagoraan - oppeihin, joita opetettiin ainoastaan muutamille oppilaille. Pythagoraan mysteerikoulussa oppilaat jaettiin  vihkimättömiin ja vihittyihin. Tästä erotuksesta tuli ajatus sisäpiiristä ja ulkoisesta piiristä. Sanan esoteerinen popularisoi vasta 1800-luvulla ranskalainen okkultisti Eliphas Lévi.

Esoteerisen maailmankatsomuksen mukaan on olemassaolon ja elämän tarkoituksen salaisuuksia, joita suuri yleisö ei helposti ymmärrä eikä sen tähden arvosta, ja jotka myöskään enimmäkseen eivät kiinnosta heitä. Koska nämä totuudet ovat kätketyt auliilta ymmärrykseltä tai tiedolta, termi "okkultinen" (kätketty) väistämättä liittyy siihen jossain määrin.

Esoteriikkaa luonnehtii kiinnostus näihin eri tietoisuuden ja olemuksen tasoihin. Mystiikka ei ole aivan niin kiinnostunut näistä välitiloista; se keskittyy tavoittamaan Jumalaa suorimmalla ja välittömimmällä tavalla. Mystikko haluaa tavoittaa päämääränsä niin pian kuin mahdollista, esoteerikko haluaa oppia jotain maisemasta matkalla. Lisäksi mystiikka on taipuvaisempi passiivisuuteen; hiljaiseen "Jumalan odottamiseen" pikemmin kuin aktiiviseen tutkimukseen. Richard Smoley

Usein on sanottu, että on olemassa keskeinen paradoksi uskonnon roolissa läpi historian. Yhtäältä uskonto on ollut suurin yksittäinen sodan ja kärsimyksen syy. Toisaalta uskonto on ollut suurin yksittäinen lunastuksen, pelastuksen ja vapautuksen lähden ihmiskunnalle. Ensin on uskonto eksoteerisessa eli "ulkoisessa" muodossaan, muodostuen suureksi osaksi rituaaleista, uskomuksista ja tietyn tradition dogmasta. Tämä on se mitä suurin osa ihmisistä ajattelee kun he kuulevat sanan "uskonto", liittäen sen usein vanhoihin myytteihin, esi-rationaaliseen ajatteluun ja vanhentuneisiin ideologioihin.

On olemassa toinen uskonnon puoli, joka on hyvin usein ylenkatsottu: esoteerinen eli "sisäinen" ydin, joka varsinaisesti kutsuu meitä kokemaan jumaluuden itse. Esoteerinen ydin muodostuu melkein täysin elävistä (ja välillä arvoituksellisista) henkisen antaumuksen, transsendenttien totuuksien ja ajattomien todellisuuksien kuvauksista. Mutta uskonnon sydämessä on niin paljon enemmän kuin vain runoutta - esoteerinen henkisyys edustaa hyvin todellista muuntumisen teknologiaa, tarjoten syvästi rikastavia meditaatio- ja rukousharjoituksia auttamaan meitä kaikkia kokemaan näitä asioita itse, pikemmin kuin vain ottamaan sen uskon asiana.

"Esoteerinen" ilmaisee jotain sisäisesti olemassaolevaa, asian yhtenäistä osaa, erottamatonta ulkoisesta rakenteestaan. Esoteerinen on uskonnollisen totuuden sisäinen ydin (joka ei tarkoita että esoteerinen vastaa teologista totuutta, koska ydin - joka on universaali totuus - vastaa metafyysistä aluetta). Lisäksi yksinkertainen logiikka antaa ymmärtää että sisäpuoli ei voi olla olemassa ilman ulkopuolta ja päinvastoin. Näin ollen esoteriikkaa ei voi tarkastella saamatta jossain vaiheessa eksoteerista näköpiiriin.

Kun ajattelemme suhdetta uskonnollisen elämän eksoteeristen ja esoteeristen aspektien välillä, on houkuttelevaa pitää niitä toistensa kanssa tappelevina, vihamielisinä pareina - gnosis vs. usko, kokemus vs. dogmi, mystiikka vs. myytti. Mutta on tärkeää muistaa että nämä molemmat uskonnon ulottuvuudet ovat välttämättömiä - loppujen lopuksi uskonnon institutionaaliset aspektit tekevät mahdolliseksi sisältää, luokitella ja ikuistaa esoteerisia oppeja lukemattomien sukupolvien yli. Ellei meillä olisi uskontomme eksoteerisia muotoja, sisäisimmät kontemplatiiviset opetukset olisivat kadonneet satoja, ellei tuhansia, vuosia sitten. Corey W. deVos

Esoteriikka liittyy läheisemmin mystiikkaan ja henkilökohtaiseen kokemukseen jumalallisen läsnäolosta ja voidaan pienemmässä tai suuremmassa määrin sovittaa maailman suurten uskontojen sisälle. Sellaiset fraasit kuten "esoteerinen buddhalaisuus", "esoteerinen juutalaisuus", "esoteerinen islam" ja "esoteerinen kristinusko" viittaavat opetusten sisäiseen ytimeen, jotka liittyvät - mutta erillään - uskonnon eksoteeriseen julkiseen muotoon.

Esoteriikka on jossain uskonnon ja materialismin välimaastossa. Länsimaisessa traditiossa on useita koulukuntia kuten kristityt esoteristit, hermeetikot, ruusuristiläiset, pakanat, wiccat, jne. Vaikka heidän uskomuksensa ja harjoituksensa ovat joskus aika samankaltaisia, ne eivät ole samoja. Jokaisella koulukunnalla on omat erityiset opetuksensa ja metodinsa, kuten kabbala, astrologia, alkemia, magia, teurgia, jne. Vaikka nämä esoteriikan eri aspektit eivät ole tieteellisiä tämän sanan modernissa merkityksessä, ne ovat osia länsimaisen esoteerisen tradition perusopinto-ohjelmassa.

Mikä voi olla turhauttavaa esoteriikassa on se, että esoteerisilla "tosiasioilla" on tapana jossain määrin vaihdella opettajalta opettajalle ja koulukunnasta koulukuntaan. Juju näyttää olevan valita järjestelmä ja pysyä siinä, samalla ymmärtäen että kaikki esoteeriset järjestelmät ovat jokseenkin mielivaltaisia - välineitä keskittämään oppilaan pyrkimykset hänen edistyessään henkisellä polulla.

Ks. myös:

"Mystiikka", "Okkultismi".

Resurget Sol Fugiens blogi: Esoteerinen kristinusko

Christus Mysticus blogi: Nick Farrell: Esoteerisen ryhmän valitseminen

sekä: Vertailuja eksoteerisen ja esoteerisen välillä (taulukko)

Eukaristia tarkoittaa kiitollisuutta: kreikaksi eu on "hyvä", kharis on "armo". Se on käännös hebrean sanasta beraka, joka tarkoitti kiitoksen lisäksi siunausta.

Ks. myös: Christus Mysticus blogi: Stephan A. Hoeller: Eukaristian Gnosis

Evankelinen; evankeliumi-keskeinen.

Glossolalia eli kielilläpuhuminen; ks. Christus Mysticus!

Gnosis, Gnostilaisuus; Historiallisesti gnostilaisuus ymmärretään ajanlaskumme alussa tapahtuneena uskonnollisena liikehdintänä Välimeren alueella ja se on tulkittavissa synkretistisenä uskontona. Gnostilainen kristillisyys oli toisella ja kolmannella vuosisadalla yksi merkittävimmistä kristillisistä suuntauksista. Sen opista voi puhua vain yleistäen - gnostilaisuuden perusluonne on yksilökeskeistä, toisinajattelevaa. Varhaisilla kristillisillä seurakunnilla oli erilaisia tulkintoja, eikä toisinajattelijoita välttämättä tuomittu. Gnostikko ymmärtää maailman vankilana ja päämääränä on ihmisen sisimmän vapauttaminen ja paluu kotiin: Henkeen. Gnostilainen seurakunta oli jaettu kahteen osaan: "Eksoterikoi" eli ulkopuoliset saivat osakseen vain yleistä henkiseen elämään ja itsepuhdistukseen ohjaavaa opetusta, sisäryhmän jäsenet, "esoterikoi", perinpohjaisempaa opetusta, ja heidän tuli täyttää ankarat siveelliset ehdot. Gnostilaiset kristityt osallistuivat kuitenkin suhteellisen pitkään kristittyjen yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Rudolf Steiner on sanonut: "Nämä gnostikot nähdään oikeassa valossa, kun ajatellaan, että he olivat täysin omaksuneet vanhan mysteeriviisauden ja että he samalla pyrkivät käsittämään kristinuskon mysteereiden kannalta. Kristus oli heille Logos. Olemukseltaan Hän on ennen kaikkea henkinen. Omassa alkuperäisessä olemuksessaan Hän ei voi ulkoapäin lähestyä ihmistä. Hänet täytyy herättää sielussa. Mutta historiallisen Jeesuksen täytyy kuulua yhteen tämän henkisen Logoksen kanssa. Se oli gnostikkojen peruskysymys. Yksi ratkaisi sen yhdellä, toinen toisella tavalla"

Jotkut gnostikot ovat kristittyjä, jotkut eivät. Gnostilaisuus - kuten mystiikka - käsittää koko uskonnollisten suuntausten kirjon, enemmänkin lähestymistapana elämään kuin uskontona.

Sana Gnosis viittaa tietoon, jota hankimme oman kokemuksemme kautta, vastakkaisena tiedolle, jota meille kerrotaan tai johon uskomme. Gnosis - millä tahansa nimellä kulttuurin historiassa - on tietoista, kokemuksellista tietoa, ei pelkästään intellektuaalista tai käsitteellistä tietoa, uskomusta tai teoriaa. Gnosis on valaistumisen tiede, tiede jumalallisesta, inhimillisestä ja luonnollisesta, tai äärettömästä äärellisen kanssa. Gnostilaisuus on tämän tieteen tutkimusta. Henkilökohtainen gnosis on yksilön tietoa ja viisautta joka on saavutettu tämän suuremman gnosiksen etsimisen kokemuksesta. Se on ymmärrettävä jatkuvana prosessina, ei saavutettavina asteina, diplomeina tai tutkintoina.

Gnosis on kokemus, tunne yhteydestä, yhtymisestä ja omasta jumalallisesta alkuperästä, tieto, joka jokaisen on löydettävä itse ja herätettävä itsessään, vastakohtana uskolle. Valentin Tomberg kirjoittaa: Gnosis on mystiikkaa joka on tullut tietoiseksi itsestään; puhtaan gnosiksen olemus on pohdittua mystiikkaa. Se on mystinen kokemus muuntuneena korkeammaksi tiedoksi.

"Todellinen Gnosis...on mystinen tieto ja kokemus, joka ylittää asioiden ulkoasun, jonka tavallinen yksilö hyväksyy ainoana todellisuutena." - William Kingsland

Hermetismi tyypillisesti pyrkii valaistumiseen luonnon ymmärtämisen kautta sen kaikissa muodoissa, sekä näkyvänä että näkymättömänä; kun taas gnostilaisuus liittyy pääasiassa jumalalliseen ja vapautumisen prosessiin pois tästä maailmasta kohti korkeampia olemassaolon tasoja. Hermetismiä pidetään usein enemmän "okkultisena", kun taas gnostilaisuus luokitellaan usein enemmän mystisen ja esoteerisen rajojen mukaisesti.

Ks. myös: "esoteriikka" ja "okkultismi".

Sekä: Resurget Sol Fugiens blogi: Usko ja tieto

Christus Mysticus blogi: Kuinka tulkita kristinuskoa gnostilaisesta näkökulmasta?

Graalin malja: Joidenkin tutkijoiden mukaan legendat Pyhästä Graalista kiersivät suullisena perimätietona kauan ennen kuin ne ilmestyivät sellaisten keskiaikaisten runoilijoiden kuin Chrêtien de Troyes, Robert de Boron ja Wolfram von Eschenbach, kirjallisina kertomuksina.

Sana Graal, kuten se varhaimmillaan tavataan, näyttää olevan vanha ranskalainen mukaelma latinan sanasta gradalis, merkiten tarjoiluvatia joka tuodaan pöytään aterian eri vaiheissa. Kun sarja Graal-romansseja oli vakiintunut, myöhäiset keskiaikaiset kirjoittajat keksivät väärän etymologian sangrealille vaihtoehtoisena nimenä "Pyhälle Graalille". Vanhassa ranskassa san graal tai san greal merkitsee "Pyhää Graalia", ja sang real merkitsee "kuninkaallista verta". Myöhemmät kirjoittajat leikittelivät tällä sanaleikillä. Siitä asti "Sangrealia" on joskus käytetty lainaamaan keskiaikaistavaa henkeä viitatessa Pyhään Graaliin. Tämä yhteys kuninkaalliseen vereen kantoi hedelmää modernissa best-sellerissä, joka yhdisti monia historiallisia salaliittoteorioita.

Pyhä Graal on symboli joka yhdistää pakanallisen menneisyyden ja kristinuskon mysteerit. Historiallisesti Graal on täyttänyt paradoksaalisen aseman kristinuskon sisällä, sillä vaikka kristillinen kirkko ei koskaan omaksunut Graalia muodollisiin oppeihinsa, kuitenkin tämä symboli on näytellyt hyvin merkittävää roolia kristinuskon esoteerisissa traditioissa. Kristillisten versioiden Graal-motiivien lähde löytyy varhaisemmasta pakanallisesta kelttiläisestä mytologiasta, joka painottaa Graalin feminiinistä aspektia. Ensisijainen Graalin kuva kelttiläisessä mytologiassa on jumalattaren maaginen pata. Pata on syvästi feminiininen kuva, koska kaikki mitä se tarjoaa - ravinto, uudestisyntyminen, intuitio ja viisaus - ovat feminiinisen toimintoja. Graal symboloi sekä kohtua että hautaa, koska jumalatar panee alulle elämän, kuoleman ja uudestisyntymisen syklit. Yleinen näkemys tänä päivänä on, että Graalin keskeinen teema on kristillinen, joskaan ei selvästi uskonnollinen, mutta varhaisten romanssien tapahtumapaikoista ja kuvastoista paljon on vedetty kelttiläisestä aineistosta.

Graalin symboli sellaisena kuin se näyttäytyi lännessä tavalliselle kristitylle kansalle keski-aikana, oli psyyken yritys integroida hyvän ja pahan, maskuliinisen ja feminiinisen, hengen ja luonnon polariteetit, jotka olivat jakautuneet erilleen institutionaalisessa kristinuskossa. Kristinuskon vaikutuksesta Graal kelttiläisenä patana muuntui maljaksi jota Kristus käytti viimeisellä ehtoollisella, ja sittemmin Eukaristian maljaksi. Uusi kuva Graalista Kristuksen veren reliikkinä ilmestyi ensimmäistä kertaa tarinassa "Joosef Arimatialainen", joka oli osa trilogiaa "Roman de L'Estoire dou Graal", joka on laskettu Burgundialaisen runoilijan, Robert de Boron, ansioksi. 

Kertomus alkaa tarinalla apokryfisestä Nikodeemuksen evankeliumista. Ristiinnaulitsemisen jälkeen Joosef Arimatialainen menee Pontius Pilatuksen luokse ja saa Kristuksen ruumiin ja maljan, jota hän oli käyttänyt viimeisellä ehtoollisella. Valmistaessaan Kristuksen ruumiin hautaamista varten omaan hautaansa, Joosef kokoaa veren, joka vuotaa haavoista, maljaan, ja vie sen kotiinsa. Kun juutalaiset viranomaiset huomaavat Kristuksen ruumiin kadonneen, he heittävät Joosefin vankilaan. De Boronin versiossa Kristus ilmestyy ja tuo hänelle maljan, saattaen hänelle tiedoksi että hän on oleva sen vartija, ja neuvoen häntä Messun symboliikassa. Joosef on vangittuna 42 vuotta, jona aikana Graal ylläpitää häntä fyysisesti ja henkisesti. Hänen vapautumisensa jälkeen Kristuksen veren sisältävä pyhä reliikki tuodaan Britanniaan, missä se pysyy kätkettynä tähän päivään saakka. Joosef Arimatialainen on yksi mystisemmistä hahmoista Uudessa testamentissa. Kaikki neljä evankelistaa mainitsevat hänet lyhyesti. Kuitenkin vaikka vain vähän on kirjoitettu hänestä itse evankeliumeissa, hän oli suosittu hahmo sekä apokryfisissä kertomuksissa että lukuisissa keskiaikaisissa Arthuriaanisissa taruissa. Legendoissa hän on mm.:

  • Ensimmäisen kristillisen kirkon perustaja Englannissa
  • Pyhän Graalin vartija
  • Jeesuksen äidin, Marian, eno

Toinen legenda väittää, että se oli Maria Magdaleena, joka seisoi ristin juurella pidellen maljaa ja keräsi Kristuksen veren kallisarvoiseen ruukkuunsa. Evankeliumit kuvaavat kuinka nainen, joka yleensä samastetaan Maria Magdaleenaan, valmisti Jeesuksen hänen marttyyrikuolemaansa voitelemalla hänet narduksella, aromaattisella öljyllä tai voiteella, ja tämän voiteen kerran sisältänyt astia oli se, jota hänen sanotaan käyttäneen kerätäkseen Kristuksen veren. Varhaiselta keskiajalta lähtien taiteilijat ovat kuvanneet Marian pyhää astiaa monenlaisena, kuten maustepurkkina, parfyymiruukkuna, voidemaljana. Englanninkielisessä Raamatun käännöksessä astiaa kutsutaan "rasiaksi" ("box"). Latinankielinen RAamattu käyttää sanaa alabastrum, roomalaista nimeä parfyymi- tai tuoksuöljy-astialle, joka oli yleensä tehty alabasterista. Ne olivat monen muotoisia ja kokoisia. Yksi versio tarinasta väittää, että Maria Magdaleena matkustaen Joosef Arimatialaisen suojeluksessa toi Pyhän Graalin Ranskan rannikolle.

Mikä on Graal ja miksi etsisimme sitä? Graalin etsiminen ja sen saavuttaminen ovat kaksi erillistä symbolia. Arthuriaaninen etsintä Graalin löytämiseksi alkaa näyllä verhotusta maljasta leijumassa ystävien joukon yläpuolella. Se tulee hetkenä, jolloin nuo koolla olevat ovat ilmaisseet halunsa "seikkailuun" - toisin sanoen, ovat pyytäneet henkilökohtaisia kasvukokemuksia. Jokainen näkee maljan erilailla, jokaiselle annetaan ruokaa ja juomaa, jota hän eniten rakastaa, ja sali täyttyy musiikilla ja kukkaistuoksulla. Heidän sydämensä ylitsevuotavat ykseyden ja rakkauden tunnetta toisiaan ja koko luomakuntaa kohtaan. Graal on tässä näyssä jumalallisen naiseuden symboli, joka ravitsee meitä kaikkia tavalla jota eniten rakastamme, "elämän virtausten ehtymätön astia", joka siunaa meitä kauneuden ja rakkauden näyin.

Graalin etsintä ei ole etsintä rakkauden voittamiseksi, vaan etsintä rakkauden antamiseksi. Tämä on kaikkien maljojen sanoma - antaminen. Maljaan saatetaan kaataa vettä, mutta se pitää sen vain niin kauan kunnes lahjoittaa sen jälleen. Jokainen meistä vartioi Graalia; parantaessamme haavoittuneen itsemme myötätunnon vedellä, me lisäämme parannusta autiomaalle, joka uhkaa koko luomakuntaa. Etsi Graalia itsessäsi, ja kanna sen vettä sen siunauksen tarpeessa oleville. Autiomaa tulee muuttumaan sinun rohkeutesi ja rakkautesi avulla.


©2017 Magdaleena - suntuubi.com