Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Halleluja! Hepr. hllwyh; "Ylistetty olkoon Jah". Latinalaistetussa muodossa myös alleluia. Ikiaikainen tapa käyttää ääntämme antamaan Jumalalle pieni osa siitä mikä Jumalalle kuuluu. Sen ei kuitenkaan ole tarkoitus pysähtyä huulillemme. Kuten Augustinus sanoi: "Kristityn pitäisi olla Alleluia päästä varpaisiin!" Meidän tulee ylistää Jumalaa huulilla, ruumiilla, sydämellä ja teolla.

Henkisyys: "Uskonnollisuus on niitä varten, jotka pelkäävät joutuvansa helvettiin; henkisyys on niitä varten, jotka ovat jo olleet siellä."

Kapeassa merkityksessä henkisyys liittyy hengen asioihin.

Ongelma on, että monet päätyvät palvomaan omaa varmuuttaan, tai uskomusjärjestelmänsä yksinomaisuutta, eivät käsittämätöntä mysteeriä. Gregorius Nyssalainen 300-luvulla sanoi hyvin: "käsitteet luovat epäjumalia, ainoastaan ihmetys ymmärtää mitään." Uskonto on tekemisissä varmuuden kanssa, henkisyydessä on kyse ihmetyksestä. Monet pakenevat uskontoon jotta Jumala ei haastaisi heitä. Kristityt ovat voineet tehdä Jeesuksen Jumalan ainoaksi Pojaksi jotta eivät kohtaisi hänen profeetallisia haasteitaan valtavasta uudesta elämäntavasta ja kuka hän oli ihmisenä. Koska me emme halua jatkuvasti arvioida uudelleen asioita, useimmat meistä pitävät parempina illuusioitamme ja yksityisiä epäjumaliamme, kuin todellisuutta ja mysteeriä ja haastetta. "Kirkko" on vain yksi sekasotku, jonka olemme tehneet "Jeesuksesta". On epätodennäköistä että hän tarkoitti perustaa mitään siitä mitä meillä on tänä päivänä "kirkkona". Uskonto viehättää enemmän vartija-tyyppisiä persoonallisuuksia - varmuuden tarpeessa olevia. Henkisyys viehättää enemmän pyhiinvaeltaja-tyyppisiä persoonallisuuksia - jotka ovat avoimempia oppimiselle, ihmeelle, mysteerille. Kokonaisuus merkitsee molempia yhdistettynä, mutta alati uutena, ei koskaan täysin "perillä". Jeesus kutsui meidät matkalle, ei "kirkkoon", eikä varmasti järjestäytyneeseen uskontoon - jota hän vastusti. Hän antoi Jumalan vallan takaisin tavalliselle kansalle ilman tarvetta virallisille välittäjille. Paschal Baute

Ei-uskonnollinen henkisyys huonoimmillaan on privatisoitunutta, idiosynkraattista, henkilökohtaisesti tyydyttävä näkökanta ja harjoitus, joka ei tee dogmaattisia väitteitä, ei tyrkytä moraalista auktoriteettia oman omantunnon ulkopuolella, ei luo välttämättömiä henkilökohtaisia suhteita tai sosiaalisia velvollisuuksia, ja voidaan vaihtaa tai hylätä milloin tahansa se ei näytä harjoittajasta toimivalta. Joidenkin mielestä uskonnon ja henkisyyden välillä ei ole yhteyttä. Institutionaalinen uskonto voi olla legalistista, ulkoista ja poissulkevaa. Uskonto tarjoaa yhteyden joka tekee henkisyyden mahdolliseksi suurimmalle osalle ihmisistä. Uskonto parhaimmillaan tarjoaa aidon juurtuneen perinnön, terveet suuntaviivat, pyhät tekstit ja riitit, jotka ravitsevat henkisyyttämme syvällä tavalla ja tarjoavat syvän yhteyden koko uskon yhteisöön, menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.

"Älä koskaan riitele uskonnosta. Kaikki riidat ja väittelyt koskien uskontoa, yksinkertaisesti osoittavat että henkisyys ei ole läsnä. Uskonnolliset riidat ovat aina tyhjänpäiväisiä. Kun puhtaus, kun henkisyys menee, jättäen sielun kuivaksi, riidat alkavat, eivät ennemmin." - Vivekananda

Ken Wilber erottaa "nousevat" ja "laskevat" henkiset virtaukset. "Nousijat" keskittyvät Jumalan löytämiseen absoluutissa, äärettömässä olemisen ykseydessä. He väheksyvät usein fyysisiä ilmentymiä. Tämä ryhmä sisältää sellaista väkeä kuin useimmat gnostikot, etenkin manikealaiset. Tässä kategoriassa olisivat myös kristityt mietiskelijät ja Rajajoogan harjoittajat. "Laskeutujat" toisaalta juhlivat Jumalaa fyysisen ilmentymän äärettömässä moninaisuudessa. Useimmat Wiccan, pakanuuden ja shamanismin muodot kuuluvat tähän kategoriaan, samoin tantrinen jooga ja "sosiaalinen" kristinusko. Laskeutujat näyttävät usein jokseenkin piittaamattomilta korkeammasta todellisuudesta päämääränä. Molemmat henkisyyden virtaukset ovat tärkeitä, koska Jumala on olemassa yhtäläisesti äärettömänä yhtenä ja äärettömänä monena.

Ks. myös: Christus Mysticus blogi - Henkinen egoismi

sekä: 10 Henkisesti tarttuvaa tautia

Hermetismi: Tämä on eräs vanhimmista länsimaisista traditioista Kaldeasta ja Egyptistä. Hermeksen opetukset ja mysteerit koottiin kirjaan nimeltä Corpus Hermeticum. Se tarjoaa filosofisia, uskonnollisia ja teurgisia opetuksia, joita ovat käyttäneet hermeettiset vihityt vuosisatoja. Yksi tämän tradition peruselementeistä on avoin mieli. Se sallii jokaisen työskennellä yhteistyötä tehden sen pyhän tiedon kanssa, niin että kaikki voivat edistyä jumalallisen etsinnässään.

Hiljaiset, "Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä", Matt.5:5 vuoden 1938 käännöksen mukaan (v. 1992 käännöksessä "kärsivälliset"). Kreikan sana "praÿs" kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Aristoteles määrittelee 400-luvulla eKr. kirjoittamassaan Nikomakhoksen etiikassa sanan praÿs kyvyksi toimia täsmälleen holtittomuuden ja pelkuruuden välillä, "kultainen keskitie" kahden äärimmäisyyden välillä. Ihminen joka on todella praÿs, vihastuu oikeista asioista oikeille ihmisille oikealla tavalla oikeaan aikaan ja niin kauaksi aikaa kuin pitää. Sanan taustalla oleva heprealainen merkitys kehottaa suostumaan Jumalan johdatukseen ja noudattamaan Jumalan tahtoa.

Hoosianna: Hepr. hoshi'annah merkitsee "pelasta meidät", imperatiivimuodossa, joka on kuin käsky, vaatimus, tai (kuten tässä tapauksessa) hyvin kiireellinen vetoomus. Se oli alunperin epätoivoisten ihmisten huuto heidän sankarinsa puoleen. Jeesuksen aikaan mennessä siitä oli jo tullut vähemmän yllyttävä ihailun termi, merkiten että sen jota tervehdittiin, odotettiin hankkiutuvan eroon roomalaisista. Siihen mennessä kun kristinuskosta oli alkanut tulla voima roomalaisessa maailmassa (ja siten Palestiinassa), termistä oli kokonaan tullut ylistystervehdys johtajalle, jonka odotettiin saavan aikaan minkätahansa kaltainen haluttu muutos.

Iankaikkinen rangaistus: "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen (ikuiseen) rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Tämän lauseen ymmärtäminen aiheuttaa nykyihmisille usein suuria vaikeuksia; erityisesti sana "ikuisesta" rangaistuksesta. Uudessa Testamentissa on tällä ja monella muullakin kohdalla sana "aionios", joka yleensä käännetään sanaksi "iankaikkinen/ikuinen". Siihen liitetään "loputtoman" ajan käsite. Tarkasti ottaen tämä ei kuitenkaan vastaa sanan merkitystä. Uudessa Testamentissa nimittäin puhutaan "aioneista" monikossa; puhutaan "tästä aionista" ja "tuosta aionista". On siis olemassa useita aioneita, joista jokaisella on oma loppunsa. Ajallisesta näkökulmasta tarkasteltuna "aionios" ei näin ollen voi tarkoittaa varsinaisesti "ikuisuutta", vaan pikemminkin sitä, mikä kestää "yhden maailmankaikkeuden" - siis pitkän, mutta ei loputtoman ajanjakson. Tämän tiedostamisella on laajakantoiset seuraukset. Tällöin ei muutu vain yhden sanan sisältö, vaan yksi "kristillisen maailmankatsomuksen" pääsisällöistä muotoutuu jälkikäteen syvällä tavalla toisenlaiseksi. Silloin ei enää ole kirkkojen usein julistamaa "ikuista helvetintuomiota", mutta ei liioin "sielullisen elämän ikuisuutta". Tämän myötä kumoutuu palanen vanhaa dogmatiikkaa, jota myös voidaan kutsua ihmisten itsensä keksinnöksi. Sillä sellaista ei ole kristinuskon perusasiakirjoissa. Tällainen näkemys voi aikaansaada suuren vapautumisen. Eberhard Kurras: Kristinuskon uudistuminen. Karisto Oy 1992.

Aioninen tuli, jossa jotkut ovat ja joka heitä polttaa, ei ole ikuinen, loputon, vaan jonkun määrätyn ikuisuuden, pitkän, pitkän ajan kestävä. Tämä ei olisi minulle luultavasti selvinnyt, ellen olisi saanut havainnollisesti nähdä, että jotkut ihmiset voivat kuoleman jälkeen joutua tilaan, jossa he kuvaannollisesti kiristävät hampaitaan ja tuli heitä polttaa. Ja se on suuri tuska. Minun havainnossani oli sellainen tuli, jossa oli ihmissieluja, jotka ikään kuin paloivat siinä tulessa ja kiristivät hampaitaan, mutta kun opin tarkemmin katsomaan, huomasin, että tuli oli heidän sisällään, vaikka se oli samalla objektiivinen tuli. Ja myöskin tein sen havainnon, että ihmissielut itse eivät jääneet siihen tuleen ikuisesti; se tuli jäi palamaan, vaikka sielut siirtyivät pois. Saatoin havaita, että jonkun vuoden jälkeen tai pikemminkin jotkut sielut pääsivät pois siitä tulesta, mutta tuli jäi, ja toisia sieluja oli siellä. Se tuli kestää "aionin" ajan, niin kauan kuin tämä ihmiskunta on olemassa. Tuli on aioninen, ihmissielu ei ole siinä ikuisesti. Se on tämä aioninen tuli, joka polttaa, kunnes ihmissielusta on palanut pois se, mikä on palava pois. Ja silloin tietysti ymmärsin aivan havainnollisesti, minkä tiesin sydämessäni ja omassatunnossani, että Jumala on täydellinen rakkaus, vaikka on olemassa puhdistava tuli. Se tuli ei ole kostotoimenpide Jumalan puolelta, vaan ihmeellinen pyhä voima, puhdistava tuli, jonka läpi meidän tulee kulkea. Jos meissä on ollut jokin synti tässä elämässä, niin me tiedämme, kuinka paljon se polttaa meitä, ennen kuin olemme päässeet siitä vapaiksi, mutta se on Jumalan tuli, joka polttaa. Yhtä hyvin kuin jättämällä asiat kuoleman jälkeen, voimme nyt jo antaa sen tulen polttaa pois meistä, mitä meissä on pahaa. Pekka Ervast: Jeesus Kristus, maailman vapahtaja. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry 1983.

Ks. myös kategoria "Universalismi"

IHS; Kristus-monogrammi. Kreikan Jeesus-nimen ensimmäiset kirjaimet, ioota, eeta ja sigma; myös Iesus Hominum Salvator (lat.), "Jeesus, Ihmisten Vapahtaja"; sekä legendaan keisari Konstantinuksen näystä liittyen, "In Hoc Signo (vinces)" - "Tässä merkissä (olet voittava)." Joitain käyttötarkoituksia on luotu myös englanninkielelle, missä "IHS" tulkitaan lyhenteeksi sanoista "I have suffered" tai "in His service". Usein H:n yläpuolella on risti. Lyhenteestä tuli laajasti käytetty läntisessä ikonografiassa keskiajan jälkeen.

Kreikan kirjain eeta translitteroitiin kirjaimeksi H latinankielisessä lännessä (kirjaimilla on sama visuaalinen ulkonäkö ja ne jakavat yhteisen historiallisen alkuperän), ja kreikan kirjain sigma translitteroitiin joko latinan kirjaimeksi C (johtuen visuaalisesti samankaltaisesta muodosta Σ) tai latinan kirjaimeksi S (johtuen samasta äänteestä). Latinan aakkosten kirjaimia I ja J ei systemaattisesti erotettu ennen kuin 1600-luvulla, joten JHS tai JHC vastaavat muotoja IHS ja IHC.

INRI: Neljä kirjainta ristiinnaulitun Kristuksen pään yläpuolella. Eksoteerinen eli yleinen selitys on: "Iesvs Nazarenvs Rex Iudaeorvm" eli Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Mutta on olemassa esoteerisia merkityksiä:

  1. Ignis Natura Renovatur Integram - (Jumalallinen Rakkauden) Tuli lakkaamatta uudistaa luonnon.
  2. In Necis Renascor Integer - Kuolemassa minä uudestisynnyn koskemattomana ja puhtaana.
  3. In Nobis Regnat Jesus - Meissä hallitsee Jeesus.

Max Heindel esittää vielä yhden tulkinnan: Neljä kirjainta asetettuna ristin ylle edustavat neljän elementin hepreankielisiä nimiä: Iam, vesi; Nour, tuli; Ruach, henki eli elämälle välttämätön ilma; ja Iabeshah, maa. Tämä on okkultinen avain ristiinnaulitsemisen mysteeriin, sillä se symboloi alunperin suolaa, rikkiä, elohopeaa ja azothia joita muinaiset alkemistit käyttivät valmistaakseen Viisasten Kiven, universaalin liuottimen, elämän eliksiirin. Kaksi "I":tä (Iam ja Iabeshah) edustavat suolaista kuuelementtiä vettä, (a) nestemäisessä muodossa, säilyttäen suolan liuenneena, ja (b) ja tämän veden saostunutta tiivistettä, "maan suolaa". Toisin sanoen, ihmisen ja hänen tiheän ruumiinsa hienommat fluidiset käyttövälineet. N (Nour) hepreassa edustaa tulta ja palavia elementtejä, joiden joukossa tärkeimmät ovat rikki ja fosfori, niin välttämättömiä hapettumiselle, ja joita ilman lämmin veri olisi mahdottomuus. Ego ei silloin voisi toimia ruumiissa, eikä ajatus löytää aineellista ilmaisua. R (Ruach) on heprean vastine Hengelle, Azoth, toimien elohopeamaisessa mielessä. Siten neljä kirjainta, I.N.R.I., asetettuna Kristuksen ristin ylle evankeliumin kertomuksen mukaan, edustavat yhdistelmäihmistä, Ajattelijaa, hänen henkisen kehityksensä siinä pisteessä milloin hän valmistautuu vapautukseen tiheän käyttövälineensä ristiltä.

Edeten pidemmälle samalla havainnollistamisen linjalla, voimme huomata että I.N.R.I. on ristiinnaulitun kandidaatin symboli seuraavista lisäsyistä: Iam on heprean sana joka merkitsee vettä, nestemäistä kuuelementtiä, joka muodostaa tärkeimmän osan ihmisruumiista, ja tämä sana on myös halun ja tunteen hienompien fluidisten käyttövälineiden symboli.

Nour, heprean sana joka merkitsee tulta, on symbolinen esitys lämpöä tuottavasta punaisesta verestä, joka on täynnä marsin rautaa, tulta ja energiaa, joiden okkultisti näkee kulkeavan kaasuina läpi ihmisruumiin suonien ja valtimoiden, täyttäen sen energialla ja päämäärällä, ja jota ilman ei voisi olla sen paremmin aineellista kuin henkistäkään edistystä. Se edustaa myös rikkiä ja fosforia, jotka ovat välttämättömiä ajattelun aineelliselle ilmentymiselle, kuten jo mainittiin.

Ruach, heprean sana Hengelle eli elämälle välttämättömälle ilmalle, on erinomainen egon symboli vaatetettuna elohopeamaiseen mieleen joka tekee ihmisestä ihmisen, ja tekee hänet kykeneväksi hallitsemaan ja ohjaamaan ruumiillisia käyttövälineitään ja toimintojaan rationaalisella tavalla.

Iabeshah on heprean sana maalle, edustaen kiinteää lihaista osaa joka muodostaa ristinmuotoisen maisen ruumiin, kiteytyneenä hienompien käyttövälineiden sisään syntymässä ja niistä erotettuna asioiden tavanomaisen kulun mukaan kuolemassa, tai epätavallisessa tapahtumassa että opimme kuolemaan mystisen kuoleman ja nousemaan korkeampien sfäärien kirkkauteen joksikin aikaa.

Invokaatio; avuksi huutamisen teko tai hetki, etenkin vetoomus korkeammalle voimalle avun saamiseksi; jumaluuden, jumalallisen voiman kutsuminen; Rukous tai muu kaava jota käytetään invokaatioon, kuten uskonnollisen palveluksen alussa.

JHVH, Herra hepreaksi, kuten se on translitteroitu Toorassa (luetaan oikealta vasemmalle), on äännettynä todennäköisesti kuulunut Jahve. Tämä on tetragrammaton eli suuri nelikirjaiminen sana, yksi monista Jumalan nimistä, joka löytyy heprealaisten pyhistä kirjoista. Ensimmäinen kirjain yod merkitsee kaikkia kolmea kirjainta y, i tai j. Tästä kirjaimesta ovat tulleet sanat God ja Gott. Jokaisella heprean kirjaimella on elementaalinen vastineensa: Kirjaimen Yod muoto viittaa yksittäiseen liekkiin, ja niin sen sanotaan olevan salainen perustuli, jota personifoi kuningas, viriili ja väkevä mies kukoistuksessaan. Ensimmäinen Hé edustaa veden elementtiä ja maailmankaikkeuden kuningatar-äitiä. Vav on prinssi, poika ja ilman elementti. Viimeinen Hé on tytär, joka edustaa maata ja materiaa.

Jahve on lyhennetty Jumalan sanoista "Ehyeh asher ehyeh" tai "ehje a er ehje" (2 Moos.3:14), kun Mooses kohtaa palavan pensaan kautta puhuvan Jumalan ja kysyy tämän nimeä. Erilaisista selitysteoksista tai alaviittein varustetuista Raamatuista voidaan lukea, että näiden heprean sanojen merkitys on epävarma, että ne voiden kääntää useammalla tavalla ja että niiden taustalla on heprean olla-verbi haajaa. Mahdollisia käännöksiä ovat "olen mikä olen", "minä olen se mikä olen",  "minä olen oleva se joka olen oleva", "minä olen oleva se mikä olen oleva", "tulen olemaan sellainen kuin tulen olemaan" tai "saan olemaan mitä saan olemaan" tai jokin edellisten yhdistelmä.

Ensimmäinen käsky sisältää esipuheen, joka kertoo kuka Jumala on ja mitä hän on tehnyt. Suomalaisen käännöksen lukija ei huomaa, että käskyssä Jumala ilmoittaa myös nimensä, Jahve. Tämä on suomennettu sanalla "Herra". Jo kreikankielisen Septuagintan kääntäjät käänsivät Jahve-nimen sanalla Kyrios, "Herra", ilmeisesti välttääkseen pyhän nimen lausumisen. Käskyllä olla lausumatta Jumalan nimeä turhaan, ei ollut mitään tekemistä epäkunnioittavien kommenttien kanssa, vaan viittasi nimen luontaiseen voimaan. Siihen aikaan kun heprealainen Raamattu kirjoitettiin, puhuttua kieltä pidettiin hyvin voimallisena. Kun kosmologia näki luomisen lausumisen tuloksena, luojan nimeä pidettiin erittäin voimallisena tietona; koska Jumalan nimen ääntämisellä oli niin suuri voima, se pidettiin salassa - tieto luotettiin vain pappien korkeimman luokan jäsenille, ja silloinkin nimi äännettiin vain yhden kerran vuodessa, sovituspäivän, Jom Kippurin aikana. Samankaltaisia nimitraditioita oli babylonialaisessa ja egyptiläisessä uskonnossa.

Nimen konsonanttien (JHWH) oikea ääntäminen on jäänyt epävarmaksi. Kun vokalisaatio lisättiin heprealaiseen konsonanttitekstiin, nimeä ei vokalisoitu alkuperäisen ääntämyksen mukaan, vaan nimen tilalla luettiin joko sana Elohim, "Jumala", Adonaj, "Herrani", tai ha-Shem, "nimi", ja vokaalit lisättiin näitä sanoja mukaillen. Tällaisista sekamuodoista on myös syntynyt muoto "Jehova" (= JHWH-konsonantit ja Adonaj-sanan vokaalit). Kuitenkin Jahve-ääntämys on melko varma käännösten ja sen perusteella, että monissa nimissä käytetään jeh(o)- tai jah(u)-liitettä jumalan epiteettinä (esim. Jesaja on Jesa'jahu, "Jahven pelastus", psalmeissa kehotetaan hallelu-jah, "ylistäkää Herraa"). Jahve-nimi esiintyy myös Vanhan testamentin ulkopuolisissa lähteissä, ensimmäistä kertaa moabilaisessa Meshan kivessä 800-luvulta eKr.

Johanneksen evankeliumin "Minä olen"-lauseiden erityinen merkitys on, että siinä muodossa kuin Jeesus ilmaisua käytti, "minä olen" (kr. ego eimi) on täysin sama kuin se, jota Jumala käytti ilmoittaessaan oman nimensä Moosekselle. Tästä sanamuodosta Jeesuksen aikalaiset ymmärsivät hänen samastavan itsensä Jumalaan ja siitä johtuivat myös jumalanpilkkasyytteet niiden taholta, jotka eivät uskoneet häntä.

Nimi Jeesus on mukaelma nimestä Iesus, IHShVh eli Jeshua latinalaistettuna versiona. Tetragrammatonista, IHVH, tulee Kristuksen nimi kun sisällytämme siihen heprealaisen kirjaimen Shin, joka symboloi Pyhää Henkeä. Tätä kutsutaan nimellä Pentagrammaton.  Siten Pojan nimi tulee yhteydestä Isään (IHVH) ja Pyhään Henkeen eli Shekinaan (Shin, henkinen tuli ja Jumalan naisellinen sielu). Näin selittivät kristityt kabbalistit. Kabbalassa tetragrammaton vastaa neljää kabbalistista luomisen maailmaa, neljää elementtiä, neljää arkkienkeliä ja neljää pääilmansuuntaa.

Modernissa juutalaisuudessa tetragrammatoniin viitataan yleisesti nimellä "Hashem", joka tarkoittaa "nimeä" ja ääntämissäännöt soveltuvat silti.

Ks. myös: Resurget Sol Fugiens blogi: Jahve ja Isä Jumala

Jumala: Nimi viittaa jumaluuteen jota monoteistit pitävät korkeimpana todellisuutena. Jumalaa pidetään yleensä maailmankaikkeuden yksinomaisena luojana. Teologit ovat liittäneet tiettyjä ominaisuuksia Jumalaan, mukaan lukien kaikkitietävyys, kaikkivoipaisuus, kaikkialla läsnäolevuus, täydellinen hyvyys ja iankaikkinen olemassaolo.

"Monet kuvittelevat Jumalan vanhana miehenä istumassa taivaassa kultaisella valtaistuimellaan, jakaen lakejaan, jakaen suosiota ja rangaistuksia. Jumala ei ole sitä. Hän on jokainen vanha mies, istumassa jokaisen tietoisuuden valtaistuimella! Ja kuten Kristus tuli opettamaan meille niin kauniisti, Jumala ja taivasten valtakunta löytyvät ainoastaan sisäisesti meissä." - Yogacharya M. Hamilton

Kun kysymme, "onko Jumala persoona vai eikö Jumala ole persoona", me eksymme. Itseasiassa, Jumala ei ole persoona ja Jumala ei ole ei-persoona. Muuan saksalainen teologi ilmaisee tämän hyvin kauniisti: "Jumala ei ole persoona, eikä vähemmän kuin persoona." Se on hyvin zenmäinen lausunto. Miksi meidän täytyy vangita Jumala yhteen näistä kahdesta käsitteestä: persoona tai ei-persoona? Tarvitseeko sinun todella määritellä Jumala tuolla tavoin? Buddhalaisessa näkemyksessä ei ole olemassa erottavaa rajaa kahden välillä. Persoona sisältää ei-persoonan ja ei-persoona sisältää persoonan. Kristinuskossa paljon aikaa ja energiaa on käytetty keskusteluun onko Jumala persoona vai ei. Mutta buddhalaisuudessa tämä ei ole iso ongelma, koska me tiedämme että persoona on tehty ei-persoonan elementeistä ja päinvastoin. Kun katsot henkilöä, voit nähdä ei-persoonan elementtejä kuten eläimet ja kasvit.  Thich Nhat Hanh: Going Home - Jesus and Buddha as Brothers

Vilpittömästi sanoen mielikuva Isästä Jumalasta on käynyt naurettavaksi - ellet näet lue Tuomas Akvinolaisen, Martin Buberin tai Paul Tillichin teoksia ja tajua, että voit olla harras juutalainen tai kristitty vaikket uskokaan kirjaimellisesti Kosmiseen Urosvanhempaan. Siinäkin tapauksessa on vaikea olla tuntematta mielikuvan voimaa, koska mielikuvat vaikuttavat tunteisiimme syvemmin kuin ajatukset. Kun hartaana kristittynä toistat päivästä päivään "Isä meidän joka olet taivaassa"-rukouksen, se tekee lopulta tehtävänsä: rupeat tunnepohjaisesti pitämään SITÄ ikään kuin ihanneisänä - miespuolisena, rakastavana, mutta ankarana ja sinusta itsestäsi täysin erillisenä persoonallisena olentona. Ilmeisestikin sinun täytyy olla muu kuin Jumala niin kauan kuin kuvittelet itsesi erilliseksi minäksi. Mutta kun tajuamme, että tällainen minuus on vain sosiaalinen tapa, joka on lakannut olemasta käyttökelpoinen elämisen metku, jyrkkä raja itsemme ja perimmäisen todellisuuden välillä ei ole enää asianmukainen.

Alan Watts; kirjasta Zenin ilosanoma, WSOY 1976.

"Kaikista näkyvistä tosiasioista valo on se joka parhaiten ilmaisee henkistä maailmaa. Se suo meidän nähdä, mutta sitä itseään ei voida havaita. Tästä syystä Jumalaa usein verrataan valoon. Jumalan sanotaan olevan valo, mutta mikä valo? Me emme itseasiassa tunne valoa; mitä me kutsumme valoksi, on kuitenkin vain karkea materialisaatio kaukana sen takana olevasta voimasta, joka on suostunut ilmentymään säteilyn ja värähtelyn muodossa. Joten Jumala on paljon enemmän kuin valon antama käsitys mikä meillä on hänestä. Mikään ei voi antaa meille mitään käsitystä siitä mikä hän on, mikään ei voi määritellä häntä, paitsi mitä tulemme löytämään sisäisesti kun asetamme itsemme hänen palvelukseensa. Mutta edes silloin, vaikka voimme sanoa mitä koemme, mitä tunnemme, emme voi sanoa mikä Jumala on." Omraam Mikhaël Aïvanhov

Jumalaa ei voi määritellä, mutta Jumala voidaan kokea. Aivan kuten ei ole olemassa vastausta Zen-koaniin, "millainen ääni syntyy yhtä kättä taputettaessa?", ei ole vastausta myöskään Jumala-kysymykseen. Zen-koanin tarkoitus on testata oppilaan kykyä puhua tietystä tietoisuuden tilasta käsin, ei pukemaan sanoiksi "oikeaa" vastausta. Zen-oppilas voi sanoa mitä tahansa tai ei yhtään mitään ja silti olla "oikeassa", niin kauan kuin hän puhuu (tai pysyy hiljaa) Zen-mielentilasta käsin. Opettaja on harjoitettu katsomaan onko oppilaan mieli tullut täydelliseen pysähdykseen puhtaan tietoisuuden tilassa, ja onko hänen tietoisuutensa keskittynyt tähän hetkeen. Jos on, silloin mikä tahansa mitä oppilas tekee tai ei tee, on oikein. Vastaavasti ainoa "oikea" vastaus kysymykseen, "mikä on Jumala?", on vastaus joka tulee jumalatietoisuuden tilasta käsin. Kaikki muu on tekaistua, ei totuutta.

Ks. myös: "Absoluutti", "JHVH", "Jumalanpelko"; sekä kategoria "Jeesus Kristus".

Jumalanpelko; Se ei tarkoita pelonomaista asennetta, vaan koko ihmisen käsittävää pyhää kunnioitusta. Peter Halldorff kirjoittaa (Tunnetko täyteyden Hengen sen? (Aikamedia Oy 2004): "Kun ihmiselle jää se käsitys, että hän saa armon syntinsä tähden eikä synnistään huolimatta, hän ei enää kammoa syntiä. Tässä valossa ei liene mitään ihmeteltävää siinä, että vanhaa sanaa jumalanpelko pidetään nykyään käsittämättömänä ja vastenmielisenä. Jumalanpeloksi nimitetylle uskonasenteelle ei ole ominaista Jumalan pelkääminen, vaan pikemminkin pelko syntiä kohtaan, joka erottaa meidät Jumalan rakkaudesta."

Jälleensyntyminen; eli Reinkarnaatio (kirjaimellisesti "uudelleen lihaan tuleminen"). Oppi tai mystinen uskomus, että jokin olennainen elävän olennon osa selviää fyysisestä kuolemasta syntyäkseen uudelleen uuteen ruumiiseen. Sellaisten uskomusten mukaan uusi persoonallisuus kehittyy jokaisen elämän aikana fyysisessä maailmassa, mutta jokin olemuksen osa säilyy myös jatkuvasti läsnä läpi näiden toisiaan seuraavien elämien.

Oppi on erittäin vanha ja voidaan löytää egyptiläisen uskonnon opetuksista, kreikkalaisesta filosofiasta, buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, jainalaisuudesta, taolaisuudesta, teosofiasta ja Platonin ja Pythagoraan filosofioista. Juutalaiset uskoivat suurten profeettojensa ajoittaiseen paluuseen - Mooses oli Abelin reinkarnaatio ja Messias oli oleva Aadamin reinkarnaatio (samarialaiset uskoivat että Aadam jälleensyntyi Setinä, sitten Nooana, Abrahamina ja Mooseksena). Useat varhaiskristilliset oppineet olivat kiinnostuneet reinkarnaatiosta.

"Jokainen teoistamme ja tunteistamme, yhtälailla kuin ajatuksistamme, edustaa syytä, tässä ja nyt, joka laukaisee seurauksen. Mutta koska elämämme ei pääty jättäessämme maan, nuo teot, tunteet ja ajatukset, jotka ovat eläviä, aktiivisia todellisuuksia, seuraavat meitä edelleen ei ainoastaan tuonpuoleiseen maailmaan vaan myös kun tulemme takaisin inkarnoituen uudelleen. Joten jälleensyntyminen on pelkästään syyn ja seurauksen lain looginen laajennus. Ja ne jotka eivät tunnusta, että henkilöön joka he ovat nyt ja siihen mitä he kokevat nyt, vaikuttaa se kuka he olivat ja mitä he kokivat aiemmissa elämissä, ja myös että sillä mitä he tekevät ja kokevat tässä elämässä tulee olemaan seurauksensa tulevissa elämissä - ne eivät koskaan tule ymmärtämään mitään jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta." Omraam Mikhael Aivanhov

”Buddha tunnusti ja samalla kertaa kielsi reinkarnaation tosiasian. Hän tunnusti sen tosiasiana, ja hän kielsi sen ihanteena. Koska tosiasiat ovat väliaikaisia; ne tulevat ja menevät. Oli aika jolloin ei ollut reinkarnaatiota; tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Reinkarnaatio alkoi vasta lankeemuksen jälkeen ja se lakkaa uudelleen yhdentymisen myötä. Sen tähden se ei ole ikuinen ja sen tähden se ei ole ihanne.” [...]

"Jälleensyntyminen ei millään tavoin ole teoria, joka täytyy uskoa tai olla uskomatta. Hermetismissä kukaan ei uneksisikaan esittävänsä asiaa vakuuttaakseen tai edes saadakseen toisiin ajatuksiin ihmisiä "jälleensyntymisteorian" totuudesta. Sillä hermeetikolle se on tosiasia, joka joko tiedetään kokemuksen kautta tai se sivuutetaan. Aivan kuten kukaan ei tee propagandaa sen tosiasian puolesta tai sitä vastaan, että me nukumme yöllä ja heräämme uudelleen joka aamu - sillä tämä on kokemuksen asia - niin on tosiasia että me kuolemme ja synnymme uudesti kokemuksen asia, s.o. joko siitä on varmuus tai ei ole."

[...] "Jälleensyntyminen ei ole sen paremmin dogmi - eli pelastukselle välttämätön totuus - kuin harhaoppikaan, eli vastoin pelastukselle välttämätöntä totuutta. Se on yksinkertaisesti kokemuksellinen tosiasia, kuten uni tai perinnöllisyys ovat. Sellaisenaan se on neutraali. Kaikki riippuu sen tulkinnasta. Sitä voidaan tulkita sellaisella tavalla että siitä tehdään hymni Jumalan kunniaksi - ja sitä voidaan tulkita sellaisella tavalla, että siitä tehdään jumalanpilkkaa. Kun sanotaan: anteeksiantaminen on mahdollisuuden suominen aloittaa uudelleen; Jumala antaa anteeksi enemmän kuin setsemänkymmentä kertaa seitsemän, suoden meille aina mahdollisuuksia uudelleen - mikä ääretön Jumalan hyvyys! Tässä on tulkinta Jumalan kunniaksi. Mutta kun sanotaan: on olemassa äärettömän evoluution mekanismi ja aiemmat elämät määräävät meitä moraalisesti; siinä ei ole armoa, siinä on vain syyn ja seurauksen laki - silloin tämä on jumalaapilkkaava tulkinta. Se alentaa Jumalan moraalisen koneen insinöörin tehtävään." Valentin Tomberg: Meditations on the Tarot

Reinkarnaatio ei kiellä tai millään tavoin ole sen käsityksen tiellä että Kristus on vapahtaja. Loppujen lopuksi Kristus kuoli koko luomakunnan tähden, joka erityisesti merkitsee henkistä. Parhaiten ja selvimmin jälleensyntymistä kuvaa Kristus itse, kun papisto tivasi häneltä kuka hän oli. He sanoivat että Messiaan edellä kävisi Elia. Kristus vastasi sanomalla että Elia kävi minun edelläni - hän oli Johannes Kastaja ja hänet tapettiin. Ajatus että Elia ja Johannes Kastaja olivat yksi ja sama vaikka elivät eri aikoina, on reinkarnaatiota. Tietenkin jotkut kiistävät tämän tulkinnan. Siitä riippumatta reinkarnaatio ei millään tavoin uhkaa kristinuskoa, ainoastaan kirkko-instituutioiden tarpeellisuutta. Vaikeneminen tai ohimenevä maininta ei todista että Jeesus Kristus ei uskonut tähän tai tuohon näkemykseen. Kun häneltä kysyttiin oliko tietty mies vai hänen vanhempansa tehneet syntiä että mies oli syntynyt sokeana, hän sanoi että tässä tapauksessa kumpikaan syy ei ollut todellinen. Hän ei kieltänyt perinnöllisyyttä, eikä hän kieltänyt jälleensyntymistä (mies ei olisi voinut tehdä syntiä ennen syntymistään, ellei hän olisi tehnyt syntiä aiemmassa elämässä). Voisimme sanoa, että ajatus jälleensyntymisestä on perustana monille Uuden testamentin opetuksille.

Vielä olisi kai mainittava myös eräs kohta Hebrealaiskirjeessä, joka usein tarkemmin tutkimatta esitetään uudelleen ruumiillistumisen vastaväitteenä. "Ja samoin kuin ihmisen kerran on määrä kuolla, ja sen jälkeen tulee tuomio..."(Hebr.9:27). Teksti jatkuu: "...Samoin Kristuskin kerran uhrattuna monien syntien poisottamiseksi on toistamiseen ilman syntiä oleva nähtävissä..." Hebrealaiskirjehän käyttää yhä uudestaan sanaa kerran (hapax, ephapax) silloin, kun se kääntää katseen Kristuksen tekoon. Se pyrkii selventämään sitä, että Kristuksen osalta "sarksin" kuoleman alueelle alas astuminen Golgatan kautta on kertakaikkisesti (yhdellä kertaa ainiaaksi) toteutettu ja että "uudelleen tuleminen" on oleva aivan toisenlaisten edellytysten alainen henkinen tapahtuma. Kirjeen kirjoittajalle maisen ihmiselämän päättävän kuoleman kokeminen on paras esimerkki jostakin peruuttamattoman ratkaisevasta toistumattomuudesta.

Se on toistumattoman ainutkertainen tapahtuma. Maan päällä elävällä ihmisellä on kuoleman ainutkertaisuudessa kokemuksellinen tuntuma siihen, että Kristukseen liittyvä tapahtuminen on kertakaikkista. Hebrealaiskirjeen tässä kohdassa ei, niin kuin ei Uudessa Testamentissa yleensäkään, varmaankaan ajatella toistuvia maaelämiä. Siinä otetaan vertailukohdaksi kerran tapahtuva kuolema, joka päättää absoluuttisesti meneillään olevan elämän. Uudelleen ruumiillistumisen ajatus ei rikkoisi tätä kertakaikkisuuden kokemusta. Tänä määrättynä henkilönä ihminen kuolee vain kerran.

Ruumiillistuva ihmisyksilö rakentaisi seuraavassa ruumiillistumassa uuden henkilön, jonka "per-sonatin" läpi ja kautta hän soisi. Mutta kuolema on kertakaikkista.

- "Sen jälkeen on tuomio", se on myös uudelleen ruumiillistumisen näkökulmasta hyväksyttävä. Kuolemaa seuraavat mitä vakavimmat tutkintokokemukset. Uudessa Testamentissa on myös viimeisen tuomion ajatus, joka ei sulje pois sitä, että "jo nyt" kunkin kuolemisen jälkeen koetaan "tuomio" eli "krisis". Onhan jo maaelämänkin aikana sellaisia hetkiä, joissa "tuomio" voidaan kokea syvästi järkyttävänä. Pietarin lausuessa Kristukselle sanat "Herra, mene pois minun luotani, minä olen syntinen ihminen" (Luuk.5:8), se oli hänelle tuomiokokemus. Siten Hebrealaiskirjeen kohta ei sisällä mitään, mikä olisi toistuvien maaelämien tiellä. Rudolf Frieling: Kristinusko ja uudelleen ruumiillistuminen. Karisto Oy 1986.

"Kaikki puhtaat ja pyhät henget elävät edelleen taivaallisissa paikoissa, ja ajan kuluessa heidät lähetetään jälleen alas asuttamaan vanhurskaita ruumiita." Juutalainen historioitsija Josefus, joka eli suunnilleen Jeesuksen aikana

"Niin kauan kuin et ole tietoinen jatkuvasta kuolemisen ja uudelleen olemisen laista, olet pelkästään epämääräinen vieras pimeän maan päällä." Johann Wolfgang von Goethe

"Reinkarnaatio sisältää lohdullisimman todellisuuden selityksen, jonka avulla intialainen ajattelu voittaa vaikeudet jotka hämmentävät Euroopan ajattelijoita." Albert Schweitzer

Ks. myös "Karma" ja "Armo";

Sekä Resurget Sol Fugiens blogissa Ihmisen Minä ja Karma.


©2017 Magdaleena - suntuubi.com