Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talentti (Matt.25), alkukielellä "talanton", mistä johtuu englannin sana "talent", jolla on sekä antiikin rahasummaan että lahjakkuuteen liittyvä merkitys.

Tau-risti: Ks. Franciscus/Symbolit!

Temppeli: Todellinen hengen temppeli on maailmankaikkeus itse, myöskin ymmärrettynä ihmisen ruumiina, "Jumalan temppelinä". Ruumis on myös maailmankaikkeus, sillä siinä on kaikki ainekset jotka voidaan löytää myös maailmankaikkeudesta. Ihmisen sielu on ruumiin jumala; maailmankaikkeuden ydin (Sielu) on maailmankaikkeuden Jumala. Salomon temppeli on kenties kuuluisin muinaisista temppeleistä, ja se on inspiroinut uskonnollisia liikkeitä ja filosofisia spekulaatioita yli kahden tuhannen vuoden ajan, eritoten vapaamuurarien ja temppeliherrojen parissa. Heijastuksena rakentajien ymmärryksestä jumalallisesta järjestyksestä, temppelit merkitsevät uskomusta että epätavanomaisuus eli pyhyys on olemassa ja ylittää maallisen, ja että on olemassa tuo jota ei liikuteta ja horjuteta huolimatta maallisen olemassaolon sekasorrosta.

Jerusalemin temppeli oli maailmankaikkeuden tiivistetty jäljennös, ja siinä oli kolme osaa jotka vastasivat kosmoksen kolmea aluetta. Esipiha symboloi infernaalista aluetta; Pyhä vastasi maata ja Kaikkein Pyhin taivasta.

Ihmisen olemuksessa:                                          

Jerusalemin temppeli Ihmisruumis
Ulommainen piha Ruumis
Sisäpiha Sielu
Kaikkein pyhin Henki

           Sana "temppeli" tulee latinasta, templum, joka taas tulee kreikan sanasta temenus, merkiten pyhää suljettua aluetta, s.o. tilaa joka on eristetty ympäristöstään (kr. temnein, leikata). Latinan templum ilmaisi alunperin auguurien merkitsemää tilaa, jonka sisällä ennusmerkki oli esiintyvä.

Ks. myös: Jewish Temple 3D Tour

Temppeliherrat: ks. Temppeliritarit v. 1118-1307 jKr. - Uskonsoturit jotka kirkko petti.

Teologia: Järjestelmä, joka opettaa jumalallisten voimien luontoa ja toimintaa ja niiden suhdetta ihmiseen. Sana merkitsee "jumaloppia" ja  oli käytössä jo ennen kristinuskoa. "Teologeiksi" kutsuttiin niitä, jotka koettivat järjestelmän muodossa esittää oppeja jumalista, maailman synnystä, ihmisen kohtalosta ja niin edelleen. Niinpä ennen muita kutsuttiin "teologiksi" runoilija Hesiodosta, koska hän esitti Theogoniassaan tarkkapiirteisen kuvauksen jumalista ja niitä koskevista taruista. Moderni teologia on spekulaatiojärjestelmä, joka perustuu tietoon ulkoisista symboleista ja allegorioista ilman mitään ymmärrystä jälkimmäisten todellisesta merkityksestä.

Voisi sanoa, että mystiikka on sisäistä kokemusta, teologia sitä vastoin tämän kokemuksen pukemista sanojen ja käsitteiden muotoon. Niin muodoin kumpikin on välttämätön, mutta teologia tulee kuitenkin toisessa kädessä. Ilman mystiikkaa pysyy teologia kuolleena järjestelmänä, joka ei voi tuottaa muita tuloksia kuin farisealaisen kuivan, järkevän ja muodollisen siveellisyyden. - Väinö Valvanne: Kirjoituksia Mystiikasta 2. Biokustannus Oy 2011

Uskonto seisoo kahdella jalalla. Ne ovat mystiikka ja teologia. Jos toinen niistä uupuu, uupuu toinenkin. On kuitenkin huomioitava, että itse kokemuksessa teologialla ei ole mitään roolia. Teologia alkaa siitä, mihin kokemus päättyy. Se lähtee kokemuksesta, ja sinne sen pitäisi myös palata... Mystiikka pelastaa teologian. Elämänsä loppupuolella Tuomas Akvinolainen totesi Vos Novan kirkossa mystisen kokemuksen koettuaan: "Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on puuta heinää verrattuna siihen, mitä olen nähnyt ja mitä minulle on ilmoitettu." Mystisessä todellisuuden kokemuksessa avautuu siis toisenlainen näkemys uskonnosta, ja se myötä toisenlainen teologia. - Willigis Jäger & Christoph Quarch (toim.): Aalto on meri; Mystinen henkisyys. Basam Books Oy 2012.

Teosofia: Tieto jumalallisista voimista, jonka on saavuttanut hän joka omaa sellaisia voimia. "Teosofia" on siten identtinen itsetuntemuksen kanssa. Sana juontuu kreikan sanoista theos (jumala, jumaluus) ja sophia (viisaus); Jumalan viisaus tai viisaus Jumalasta. Nimitystä käytti ensimmäisenä Paavali: alla lalûmen theû sofian en mystêriô tên apokekrymmenên - "vaan puhumme Jumalan viisautta, salassa (ollutta), peitettyä" (1 Kor.2:7).

Uusplatonikkoja, gnostikkoja ja kabbalisteja yleensä pidetään teosofien lajityyppeinä. Jakob Böhme, jota pidetään nykyaikaisen teosofian isänä, kehitti täydellisen teosofisen järjestelmän koettaen sovittaa kaikkivoivan ja kokonaan hyvän Jumalan olemassaolon pahan läsnäoloon maailmassa. Aasian filosofia ja teologia, etenkin Intian, sisältävät laajan kokonaisuuden teosofista oppia. Nykyaikainen teosofia vetää paljon sanastostaan intialaisista lähteistä. Teosofinen Seura, johon teosofia nyt yleensä samaistetaan, perustettiin 1875 Helena Petrovna Blavatskyn toimesta, kumppaneinaan H.S.Olcott ja W.Q.Judge. Aktiivinen teosofian edustaja Euroopassa, Amerikassa ja idässä oli Annie Besant, joka lisäsi monia teoksia kirjallisuuteen aiheesta.

Yleisessä merkityksessä teosofia viittaa laajaan kirjoon okkultisia tai mystisiä filosofioita, usein panteistisia luonteeltaan; toisin sanoen, se on uskonnollinen filosofia tai spekulaatio sielun luonteesta perustuen mystisiin tai okkultisiin oivalluksiin Jumalan luonnosta. Voitaisiin sanoa, että teosofia on käytännössä toinen nimi spekulatiiviselle mystiikalle. Länsimaisen teosofisen tradition voidaan sanoa juontuvan renessanssin ja sen jälkeisen ajan hermeettisestä traditiosta, ja sitä luonnehtii kätketyn tradition korostus, jonka muinaiset ovat siirtäneet seuraajalta toiselle. Tämän tradition ajatellaan tarjoavan avaimen luontoon, ja ihmiskunnan asemaan maailmankaikkeudessa.

Nykyaikaisesta teosofisesta liikkeestä, katso:

Teosofisen liikkeen neljä haaraa

Alkuperäinen teosofia ja myöhemmät versiot

Teurgia. Magia ja etenkin rituaalien käyttö tarkoituksessa tulla henkisemmäksi tai ykseyden saavuttamiseksi jumaluuden kanssa. Viittaa myös työskentelyyn Jumalallisten henkien kanssa vastakkaisena alemmille olennoille eli demoneille. Henkinen traditio joka perustuu uskomukseen, että erityisiä rituaaleja (jos ne liitetään moraaliseen velvollisuudentuntoon ja filosofiaan) voidaan käyttää kohottamaan sielua ja nousemaan Jumaluuden luo, maanpäällisen elämämme päämäärään. Suullisen tradition mukaan sanan teurgia keksi Julian vanhempi - ”Julian nuoremman” isä, joka kirjoitti kuuluisat Kaldean oraakkelit. (Kristityt fanaatikot tuhosivat oraakkelit muutaman ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan aikana. Muutamiia otteita säilyi ihmeenomaisesti lainauksina eri kirjoissa.) Sekä magia että teurgia ovat yhtä mieltä ja hyväksyvät henkisen maailman olemassaolon, joka on näkymätön fyysisille aisteillemme. Molemmat hyväksyvät myös henkisen ja näkymättömän ruumiin olemassaolon, joka liittyy syvästi fyysiseen ruumiiseemme nykyisessä elämässämme. Teurgi luottaa suhteeseensa Jumaluuksien kanssa henkisen työnsä suorittamisessa. Siten teurgi keskittyy korkeampaan ja puhtaampaan magian muotoon, nimeltään teurgia. Teurgian ydin on sielun vapauttaminen ja kohoaminen Jumaluuteen tarkkojen seremonioiden käytön avulla. Tämä on kohtisuora nousu ja suhde ihmiskunnan ja Jumaluuksien välillä. Teurgi käyttää hurskauden, antaumuksen ja rituaalin yhteyttä.

Ks. myös "Magia" ja "Rituaali".

Sekä: Jamblikhos - Teurgiasta.

Tuomio, kreikaksi "krisis", jonka voi kääntää myös kriisiksi, ja kriisi on käänne, jossa on uusi mahdollisuus!

Tuomiopäivä: Mikä tahansa päivä, jona saamme seuraksen aineessa ja toimissa jostain ajatuksesta tai sanasta, jonka olemme ilmaisseet.

Uhri, hebreaksi qorban, joka tulee juuresta qrb ja merkitsee tulla lähelle, lähestyä. Raamatun uhrin ainoa tarkoitus on lähestyä Jumalaa, tulla osalliseksi Hänen pyhyydestään. 3 Moos.1 sanotaan: "Pappi muuttakoon koko alttarilla olevan polttouhrin savuksi, tuoksuvaksi tuliuhriksi joka on Herralle mieluisa". Hebrean verbi muuttaa savuksi (qtr) ei ole sama kuin verbi polttaa (srf). Se tarkoittaa, että joku muutetaan joksikin toiseksi. Eukaristia on syyriaksi qurbana, arabiaksi qurban, jota käytetään orientaalisissa kirkoissa ehtoollisjumalanpalveluksesta, jossa leipä ja viini muuttuvat papin rukouksen kautta toiseksi. "Uhrata" merkitsee jonkin tekemistä pyhäksi (vrt. engl. "sacrifice" - "sacred")...uhraamisen puhtain muoto on Korkeamman Hyvän itsensä unohtava palvelu, olla olematta itsekeskeinen. VT:n profeetat puhuivat eläinuhrikulttia vastaan (Aamos 5:21-24). Paavalin aikana essealaiset ja muut profeetalliset yhteisöt olivat samaa mieltä kuin Johannes Kastaja, Jeesus ja muut "temppeliä vastaan saarnaamisesta" syytetyt, että todelliset papilliset uhrit olivat logike thysia, "järjellisiä uhreja" jumalallisen psalminlaulajan huulilta, rukousta ja ylistystä.

Usko: Uskosta on Hebrealaiskirjeessä erittäin syvällinen määritelmä. 11. luvun ensimmäinen säe kuuluu Bibliaseuran suomennoksessa: "mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, vakaumus asioista, jotka eivät näy" (..."ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy", v. 1938 käännös; "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä", v. 1992 käännös). Kun tarkastamme kreikkalaista tekstiä, huomaamme kuitenkin suomennoksen pintapuoliseksi, jopa vääräksikin. Lause kuuluu kreikaksi: esti de pistis elpizomenoon hypostasis, pragmatoon elenkos ou blepomenoon. Suomentamalla sanasta sanaan saamme tästä seuraavan käännöksen: "mutta usko on toivottujen (asiain) hypostaasi, näkymättömien tekojen todiste". Tällainen sanatarkka suomennos on tietysti kääntäjistä ollut mahdoton, koska he eivät sitä olisi ymmärtäneet. Se se kuitenkin tarkasti vastaa alkutekstin henkeäkin. "Usko on toivottujen asiain (eli tekojen) hypostaasi." Mikä on hypostaasi? Latinalainen raamattu sanoo substantia. Molemmat nämä sanat merkitsevät "aineellinen perusta". Usko on siis "toivottujen asiain aineellinen perusta", ehto, jota ilman ihmisen toivomus ei toteudu. Tämä on totta jokapäiväisen elämän suhteen. Vahva usko auttaa ihmistä maallistenkin toivomusten saavuttamisessa. Kuinka paljon enemmän taivaallisten ja näkymättömien! Sillä niiden puoleen on uskonnollinen usko kääntynyt. Usko tässä merkityksessä tavoittelee yhä läheisempää suhdetta ihmisen ja Jumalan välillä, yhä suurempaa valtaa synnin ja pahan yli, yhä kasvavaa täydellisyyttä, epäitsekkyyttä, rakkautta. Nyt usko juuri on näiden tavoittelujen ja pyrkimysten ehdoton ehto, sillä uskossa vasta ihmisen todellinen tahto on herännyt. Ja kun sanotaan, että usko on toivomusten "aineellinen perusta", viitataan siihen, että usko yksin (eli tahto) saa näkymättömän maailman aineellisuuden liikkumaan. Näkymätön käy aina ennen näkyväistä. Jos mitä toteutuu eli tapahtuu fyysisessä maailmassa, on se ensin toteutunut näkymättömässä. Näkymätön on siis muovailtava, jos mielee saada muutoksia aikaan näkyväisessä. Jumalan tahto tapahtuu ensin taivaissa, sitten maan päällä. Kun ihminen tahtoo toteuttaa Jumalan tahtoa maan päällä, täytyy hänen se ensin tehdä tajuntansa sisäisissä taivaissa. Tämä on mahdollista uskon kautta. Uskossa ihminen luo, sitten luotu ilmenee. Sen tähden Hebrealaiskirje lisää: "Usko on näkymättömien tekojen todiste". Usko on todistuksena siitä, että ihminen suorittaa näkymättömiä tekoja. Usko on näet olemista, elämää, ja henkisesti katsoen oleminen yksin on toimintaa.

Kovasydäminen ihminen, joka tilapäisesti, sattumalta suorittaa hyvän työn, ei henkisesti katsoen ole hyvää tehnyt. Henkisesti pysyy, että hän on kovasydäminen. Henkisesti hän suorittaa kovasydämisiä tekoja, luo ympärilleen kovasydämistä ilmapiiriä. Auttavainen ja lempeä ihminen sitä vastoin suorittaa henkisesti lempeitä tekoja ja luo ympärilleen auttavaista ilmapiiriä. Jos tämä pitää paikkansa heikossa muodossa jokapäiväisessä elämässä, on se mitä elinvoimaisinta todellisuutta uskosta puhuttaessa. Ihminen, joka uskoo, on henkisesti katsoen alituisessa toiminnassa. Uskollaan ja uskossaan hän intensiivisesti ja lakkaamatta muovailee näkymättömän maailman aineellisuutta. Hän luo ympärilleen paratiisia ja taivasta, hän elää iankaikkista autuutta, hän täyttää Jumalan tahtoa. Hänestä leviää kuin auringosta eloa uhkuvia ja eloa antavia säteitä, jotka sytyttävät toisissa jaloja tunteita ja ajatuksia ja kiihoittavat jaloihin tekoihin. Hänen elämänsä on yhtä toimintaa, vaikka hänen toimintansa onkin vain hänen olemisessaan, hänen uskossaan. Hänen uskonsa onkin tämän hänen toimintansa, näiden hänen "näkymättömien tekojensa" todistus. Usko on siis merkillinen psykologinen voima, emmekä sitä ymmärtäisi, ellemme tietäisi, että se on ihmisen jumalallisen tahdon ilmausta. Pekka Ervast: Christosophia. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry 1959.

Niin kuin meidän saavutuksemme tässä näkyvässä maailmassa tulevat ainoastaan ihmisen omalla työllä, niin samalla tavalla myöskin sellainen hyvä kuin usko, joka on tietoa, tulee ihmisen oman työn tuloksena, palkkana, saavutuksena, mutta kuitenkin kuin lahjana ylhäältä päin. Mutta mikä on se työ, jota meidän ihmisinä tulee tehdä, ennen kuin voimme saavuttaa todellisen uskon? Se työ on totuuden etsiminen. [...]

Huomaamme, että tämä usko syntyy kuin tallissa, seimessä. Me nimittäin aina, kun pistis meissä herää, näemme Isän täydellisyyden taikka Isän täydellisyyskuvan ihmisestä ja samalla, kuinka äärettömän kaukana me itse persoonallisina ihmisinä olemme vielä tuosta täydellisyydestä. Kun meissä herää tämä usko, niin me oikeastaan näemme, että meillä on pitkän pitkä taival kuljettavana. Me näemme elämän tien edessämme, ja elämän portit ovat avautuneet. Me emme enää vaella pimeydessä, vaan olemme kokeneet jotakin häikäisevää niin kuin Paavali Damaskuksen tiellä. Elämän tie avautuu meille pitkänä, pitkänä tienä, mutta se on tietoa elämässämme. Meidän elämämme ei ole enää sokeudessa, se on aivan selvää näkemystä ja tietoa, mitä elämä on, että elämä on koulua, jota käymme. Pekka Ervast: Gnostikot. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry & Kristosofinen kirjallisuusseura ry 1982.

Ks. myös: Resurget Sol Fugiens blogi - Usko ja tieto.

Uskonto: Engl. sana religion tulee latinankielisestä sanasta "religare", re (uudelleen) ja ligare (sitoa, yhdistää) eli liittää uudelleen yhteen. Lactantius näki sanan tarkoittavan sellaista sidettä, joka uudelleen sitoo ihmiset jumaluuteen. Superstitio lienee alun perin merkinnyt suunnilleen samaa kuin religio, mutta mikäli jonkin yhteisön valtiaanaan pitämä jumala ei kuulunut Rooman jumalien perinteiseen hierarkiaan, oli "uusi" ja "vieras", erityisesti siihen turvautumista saatettiin nimittää superstitioksi. Sellaiseksi roomalaiset leimasivat yhtälailla taikuuden harjoittamisen, salaisen, yliluonnollisen voiman käytön kuin esimerkiksi egyptiläisten, juutalaisten ja kristittyjen suhteen jumaliinsa - sanan kääntäminen pelkäksi "taikauskoksi" kutistaa käsitteen. Veikko Litzen: Tie Nikeaan. k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, Kirja-Aurora 2009.

Kuten Augustinus sanoi aikanaan, useimmat meistä tietävät täydellisen hyvin mitä uskonto on - kunnes joku pyytää meitä määrittelemään sen. Ryhmät, käytännöt ja järjestelmät, jotka samastamme "uskontoon", ovat moninaisia: eivät kaikki uskonnot viittaa Jumalaan tai jumaliin, eivät kaikki uskonnot huolehdi moraalista, eikä kaikilla uskonnoilla ole uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä. Monessa tapauksessa henkilön määritelmä uskonnosta on itseasiassa määritelmä hänen omasta uskonnostaan.

"Monet, jotka eivät ole heränneet syvemmin tajuamaan elämän merkitystä, tahtovat kuitenkin olla turvattuina sekä tässä että mahdollisesti tulevassa elämässä. He omaksuvat sen vuoksi uskon, jota virallisesti saarnataan, sekä koettavat täyttää ne velvollisuudet, jotka heidän uskontokuntansa heille asettaa. He voivat olla usein aivan tietämättömiä sisäisestä elämästä ja uskovat, että kun he vain viettävät hyvin tämän nykyisen elämänsä, alkaa kuoleman jälkeen toisenlainen elämä, josta heillä ei ole muuta käsitystä kuin että se on autuasta ja ihanaa, loppumatonta nautintoa. Heillä on se käsitys, että tämä toinen elämä annetaan heille lahjaksi sillä perusteella, että he ovat uskoneet ja luottaneet siihen pelastuksen sanomaan, joka heille on ilmoitettu. He tuntevat ainoastaan uskonnon ulkoisen kuoren. Uskonto on heille pyhäpuku, jonka he pukevat päällensä ollakseen Jumalalle mieliksi, mutta he eivät ole koskaan itse maistaneet tai kokeneet jumalallista elämää." - Väinö Valvanne: Kirjoituksia Mystiikasta 2. Biokustannus Oy 2011

"Mystiikka on kaiken uskonnon lähde ja juuri. Ilman sitä uskonto ja koko henkinen elämä olisi ainoastaan lakikokoelma, joka säätelee ihmisten ajattelua ja toimintaa...Uskonnollinen elämä, kuten jokainen tietää, ei ole vapaa rappiosta - kun se lakkaa olemasta perustettu mystiikkaan, gnosiksen valaisema ja pyhän magian liikuttama. Se kylmenee ilman mystiikan tulta, se hämärtyy ilman gnosiksen valoa, ja siitä tulee heikko ilman pyhän magian voimaa. Silloin on jäljellä ainoastaan teologinen legalismi jota tukee moraalinen legalismi, siitä seurasi kirjanoppineiden ja fariseusten  uskonnon alkuperä Uuden testamentin aikaan.  - Valentin Tomberg

"Uskontoa on tehdä oikein. Se on rakastamista, palvelemista, ajattelemista, nöyryyttä." - Ralph Waldo Emerson

"Uskonnon harjoitus ei ole koskaan halveksittavaa, sillä se on suuren ja pyhän ajatuksen tunnusmerkki. Rukoilla yhdessä on ottaa osaa samaan toivoon, samaan uskoon ja samaan rakkauteen. Tunnusmerkki ei ole itsessään mitään: usko sen pyhittää. Uskonto on inhimillisen yhteenliittymisen pyhin ja vahvin side, ja uskonnollisen teon suorittaminen on puhtaasti inhimillinen teko." [...]

"Ken kieltää kokonaisen uskonnon tai vaikkapa kaikki uskonnot mieluummin kuin riippuu kiinni omantunnon hylkäämissä uskonmuodoissa, hänellä on rohkea ja ylevä usko." - Eliphas Levi

Vaikka meidän ei pitäisi palvoa uskontoamme, meidän ei pitäisi myöskään hylätä sitä. Rukoilimmepa yksinkertaisesti joka päivä tai sitoudumme täsmälliseen meditaation ja hengellisten harjoitusten rutiiniin, meidän tarvitsee laittaa pyrkimyksemme konkreettiseen toimintaan. Muuten emme voi odottaa kasvavamme henkisesti. Eteemme asetettu haaste on olla toiminnassa uskontomme kanssa joka päivä, samalla aina pitäen silmämme lopullisessa päämäärässämme. "Sapatti [uskonto] on ihmistä varten, eikä ihminen Sapattia varten."

"Uskonto on ainoastaan muoto jonka kautta henki ilmenee, eikä yksikään muoto ole pysyvä. Kristinusko, joka syntyi Lähi-Idässä, sai alussa tiettyjä elementtejä kreikkalaisesta ja latinalaisesta kulttuurista. Nämä lisättiin juutalaisesta uskonnosta perittyihin elementteihin, joihin puolestaan olivat vaikuttaneet naapurimaiden kuten Egyptin ja Mesopotamian uskonnot. Uskonto ei koskaan synny tyhjästä; se ottaa elementtejä aiemmista uskonnoista ja muuntuu itse levitessään kauas alkuperäisestä paikastaan. Esimerkiksi Afrikan, Aasian ja Amerikan kansat, jotka on käännytetty kristinuskoon, ovat lisänneet siihen elementtejä omista kulttuureistaan. Pidimmepä siitä tai emme, uskonnot muuttuvat. Vaikka samoja pyhiä tekstejä yhä käytetään, on alati laajeneva railo sen välillä mitä ihmiset lukevat ja kuinka he ajattelevat ja käyttäytyvät. Kehitys on elämän laki, josta syystä epätoivoiset yritykset ikuistaa uskonnon muodot ovat järjettömiä."

"Niin monet uskovat luopuvat uskonnosta koska - kuten he sen ymmärtävät - tieteen löydöt mitätöivät eli kiistävät uskon totuudet! No, se vain todistaa että he eivät ole ymmärtäneet paljoakaan uskonnosta tai tieteestä, sillä tieteen löydöt päinvastoin ainoastaan auttavat alleviivaamaan uskon totuuksia, jotka ovat vihkimystieteen meille opettamia totuuksia. Todellisuudessa ei ole vastakohtaisuutta tieteen ja uskonnon välillä - ne kulkevat käsi kädessä, ja taide seuraa niitä. Kaikki kolme ovat yhteydessä, koska ne ovat yhdistyneet jo ihmisissä: Tiede ruokkii heidän mieltään, uskonto ruokkii heidän sydäntään, ja taiteella he harjoittavat luovaa tahtoaan. Koska mieli, sydän ja tahto ovat olemassa yhdessä ihmisissä, ne eivät saa erota, eikä yhtä pitäisi suosia toisten kustannuksella. Jumala tarkoitti ne työskentelemään yhdessä kun hän antoi ne ihmiskunnalle."

"Näemme että kaikilla uskonnoilla on taipumus tulla instituutioiksi, joilla on hyvin vähän tekemistä niiden todellisen kutsumuksen kanssa: auttaa ihmisiä tulemaan tietoisiksi jumalallisesta alkuperästään. Näemme tämän papiston itsepäisessä määrätietoisuudessa vakuuttaa uskovat että heidän uskontonsa on parempi. Seurauksena löydämme ympäri maailman ihmisiä, jotka uskovat uskontonsa paremmuuteen, aivan kuten he uskovat maansa paremmuuteen. He sulkevat itsensä uskontoonsa, aivan kuten he sulkevat itsensä kotimaansa rajojen sisälle, jotka usein ovat yksi ja sama. Sellaisella vakaumuksella he eivät koskaan lakkaa tekemästä rikoksia ja loukkaamasta Herraa, kristityt muiden mukana! Tämä ei kuitenkaan ollut esimerkki jonka Jeesus antoi heille. Eivätkö he ole lukeneet evankeliumeista esimerkiksi kuinka Herra käyttäytyy samarialaisia kohtaan ja kuinka hän esittäytyy heille, kun taas juutalaisten silmissä he olivat pelkkiä epäjumalanpalvojia? Jos kristityt olisivat vaivautuneet mietiskelemään näitä episodeja evankeliumeissa ja Jeesuksen asennetta, he olisivat ymmärtäneet että todellinen usko on tietoisuuden tila, joka ylittää uskonnon ahtaat rajat." Omraam Mikhael Aivanhov

Ks. myös: Resurget Sol Fugines blogi: Uskonto ja kristittynä oleminen

"Uskovainen"; Kristikunnan alkuaikoina ihmisiä, jotka ensin olivat katekumeeneja, ja sitten saavuttivat pistiksen, nimitettiin kreikaksi pistoi, latinaksi fideles. Fidelis-sana merkitsee, ei uskovainen, niin kuin me käytämme suomeksi, vaan uskollinen, ruotsiksi trogen, ja sana pistoskin on alkuaan merkinnyt juuri semmoista ihmistä, jossa on uskoa ja johon voi luottaa. Ensimmäisiä kristityitä nimitettiin uskollisiksi eli fideles sen tähden, että he olivat ihmisiä, joihin täydellisesti saattoi luottaa. Se oli tunnusmerkki. Ei koskaan tarvinnut epäillä uskovaista kristittyä tai uskollista kristittyä. Ei tarvinnut epäillä, ettei hän pitäisi sanaansa. Ei tarvinnut epäillä, että hän pettäisi. Hän oli täysin luotettava, ja se oli hänen kunniansa. Hän oli luotettava olento, uskollinen, fidelis. Pekka Ervast: Esoteerinen ja eksoteerinen teosofia. Ihmisyyden Tunnustajat 2011.

Ks. myös: Resurget Sol Fugiens blogi:

Usko ja tieto

Lapsen kaltaisuus

Valkoinen ruusu symbolina: Puhtaus, viattomuus, sympatia, nöyryys, kunnioitus, totuus, pyhyys, mystiikka, henkisyys, salaperäisyys ja vaikeneminen... myyteissä ja legendoissa kerrotaan että ensimmäinen ruusu, joka ikinä ilmestyi maan päälle, oli valkoinen. Sitten tämä ruusu maagisesti kehitti muita värejä ja sävyjä. Esimerkiksi kreikkalaisen mytologian mukaan rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite syntyi merivedestä, ja kun vaahto kosketti maata, valkoiset ruusut ilmestyivät. Myöhemmin Afroditea pisti ruusun piikki, ja hänen verensä muutti valkoset terälehdet punaisiksi.

Valkoinen ruusu tunnetaan myös "Valon kukkana" ja kristityille se  kukkien kuningattarena edustaa itsestäänselvästi "Taivaan Mystistä Ruusua", Neitsyt Mariaa. Valkoinen on valon, puhtauden, kirkkauden ja ilon symboli; ne ovat myös Neitsyt Marian hyveitä. Paratiisissa valkoinen ruusu kukki piikittömänä, ja Aadamin ja Eevan lankeemuksen jälkeen sille kehittyi piikit. Se symboloi rakkautta ilman odotuksia ja vaatimuksia, ts. varauksetonta rakkautta. Se merkitsee myös selibaattia. Viisi terälehteä merkitsevät Kristuksen viittä haavaa; valkoinen ruusu muuttui punaiseksi kun pisara Kristuksen verta kosketti sitä. Ruusu on myös Kristuksen symboli. Paavi määräsi 1700-luvulla ruusun kaiverrettavaksi rippituoleihin symboloimaan luottamuksellisuutta ja yksityisyyttä.

Latinalaiskristilliseen ikonografiaan ruusu ilmestyy ensimmäisen kerran seuraavaa maailmaa, paratiisia, kuvaaviin kohtauksiin, yhdessä liljan ja muiden kukkien kanssa. Näistä kukista tuli myös hyveiden ja valittujen kategorioiden symboleja; esim. punainen ruusu marttyyreille ja lilja neitseille. Laulujen laulun vaikutuksesta ruusu alkoi myöhemmin symboloida mystistä liittoa Kristuksen ja hänen kirkkonsa välillä, tai Jumalan ja jokaisen hänen kansansa jäsenen välillä. Koska Mariaa kunnioitettiin mallina liitostamme Jumalan kanssa, ruususta tuli etuoikeutettu symboli Kristuksen ja Marian välisestä liitosta. Loreton litania sisältää tittelin "Mystinen Ruusu". Ruusukon Rouvamme on Ruusujen Rouvamme, koska kukat symboloivat Jumalan Äidille esitettyjä tervehdyksiä. Me tervehdimme häntä henkisin ruusuin. Toinen näkökulma on, että Maria ja Jeesus-lapsi tarjoavat ruusukon kannattajilleen.

"Maria, Rosa Mystica, mystiikan tuoksuva ruusu, jumalallisen tiedon, puhtauden ja sokaisevan kauneuden, loiston, loistavan kirkkauden, voiman ja ylitsevuotavasti siunaavan rakkauden ihana kukka; me polvistumme edessäsi rukoillaksemme, katsellaksemme, kuunnellaksemme; katsellaksemme sinua ja hengittääksemme taivaallista parfyymiasi, kunnes olemme, ennen kaikkea, saaneet jotain sinun tahrattomasta, puhtaasta ja täydellisestä olemuksestasi sisäiseen itseemme; rukoillaksemme, että emme enää - ennen kaikkea - pyytäisi ainoastaan lahjojasi, pelastusta ja apua ruumiillemme ja sielullemme; vaan rukoillaksemme että meistä tulisi sinun kaltaisiasi; jotta saatamme kuunnella tarkkaavaisesti ja huolella joka ikistä sanaasi, jonka olet lausunut, ei ainoastaan menneisyydessä vaan vielä enemmän nykyisyydessä, useammin ja anovammin." Novenasta Rosa Mysticalle

"'Ruusun läpi' merkitsee sisään menemistä sydänkeskuksen kautta löytääksesi  jumalallisuutesi, viisautesi, rauhasi ja ilosi. Jeesus sanoi 'Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä'. Ruusu on jumalallisen naiseuden symboli ja on monia vuosisatoja edustanut sekä Jeesuksen äitiä, Mariaa, että Maria Magdaleenaa." Pastori Jennifer Donaldson

Valkoisia ruusuja käytetään usein häissä ja tässä yhteydessä se symboloi onnellista rakkautta, mutta se voi merkitä myös henkistä rakkautta, platonista rakkautta, uskollisuutta ja rakkautta ystävyyssuhteessa. Valkoisia ruusuja on käytetty myös ilmaisemaan osanottoa hautajaisissa, jolloin se symboloi taivaallisuutta, rakkautta, kunnioitusta. Ne ovat myös symboli muistamisesta ja ilmaisevat henkistä rakkautta. Hautajaisissa valkoisen ruusun merkitys pitää sisällään edesmenneen sielun ja Jumalan pyhän ja henkisen yhteyden taivaassa.

Katsokoon Jumala suosiollisesti maailmaamme, ruusua jonka hän loi, jotta se yhä enemmän saattaisi avata terälehtiään ja niin kirkastaa häntä, Luojaamme ja Isäämme, jäljitellen Nasaretin ruusua, Mariaa, Herran palvelijatarta.

Ks. lisää ruusujen symboliikasta ja kukkien kielestä

Vanhurskas, Mikael Agricolan keksimä yhdyssana, jonka alkuosa tulee lujaa ja varmaa merkitsevästä vanhasta suomalaisesta sanasta "vaka". Loppuosa "hurskas" merkitsee alkuaan oikeamielistä ja viisasta. Vanhurskas Jumala on järkkymätön ja oikeamielinen tuomari; vanhurskas ihminen kelpaa tuolle tuomarille. "Vanhurskauden nälkä ja jano" edellyttää, että uskovat tavoittelevat jatkuvasti vanhurskautta. Vanhurskaus ei viittaa absoluuttisen normin ihanteeseen, vaan ilmaisee suhdetta. Vanhurskaudella tarkoitetaan lähinnä "oikeamielisyyttä" ja "hyvän tekemistä".

Vanhan testamentin sanojen "oikeudenmukaisuus" ja "vanhurskaus" takana ovat heprean sanat sedaqa/sedeq, joiden perusmerkitys on "liittouskollisuuden mukainen teko, elämä". Niitä käytetään mm. toden puhumisesta, oikeasta lain käytöstä ja puutteenalaiselle annetusta almusta. Uusi testamentti käyttää kreikan vastaavaa sanaa dikaiosyne Jumalan pelastavasta toiminnasta sekä Kristuksesta. Sekä heprean että kreikan termit on käännetty suomalaiseen raamatunkäännökseen usein "vanhurskaus"-sanana.


©2017 Magdaleena - suntuubi.com